Eräänä maailman ylistetyimmistä lauluyhtyeistä brittiläisen The King's Singers:in tiivis aikataulu on pakattu konserteilla, levytyksillä, mediaesiintymisillä ja koulutuksilla ympäri maailman. Monesti Suomessakin esiintynyt yhtye oli tällä kertaa The Great American Songbook -ohjelmiston kanssa matkassa. Edellisenä iltana sekstetti esiintyi Helsingin Musiikkitalossa, ja sunnuntaina 27.10. Turun Konserttitalossa. Tiesin, että odotettavissa oli laadukasta acapellalaulua, mutta laadukkuus nousi nyt potenssiin kymmenen. Se upea yhteinen intonaatio, virheetön äänten yhteissointi sekä yhdenaikainen tekstin lausunta ja ajoitus oli jotain niin huikeaa, ettei ylistyssanat enää riitä. Laulu tuntui tulevan niin helposti jokaisen yhtyeen jäsenen kehosta.
Alun alkaen The King's Singers on perustettu vuonna 1968 Cambridgen yliopistossa ja saanut nimensä King's Collegen mukaan. Alkuperäsiä jäseniä ei enää ole mukana - pisimpään mukana olleet ovat kontratenori David Hurley vuodesta 1994 ja tenori Paul Phoenix vuodesta 1997. Tuorein laulaja on baritoni Christopher Bruerton, joka liittyi KS:iin vuosi sitten ja on syntyisin Uudesta-Seelannista.
Hurleyn, Phoenixin ja Bruertonin lisäksi nykyisessä kokoonpanossa laulavat kontratenori Timothy Wayne-Wright, baritoni Christopher Gabbitas ja basso Jonathan Howard.
Hurleyn, Phoenixin ja Bruertonin lisäksi nykyisessä kokoonpanossa laulavat kontratenori Timothy Wayne-Wright, baritoni Christopher Gabbitas ja basso Jonathan Howard.
Illan konserttiohjelmisto siis koostui tunnetuista amerikkalaisista sävellyksistä. Ensimmäisellä puoliajalla kuultiin George Gershwinin ja Harold Arlenin kappaleita: Get happy, Love is here to stay, I've got the world on a string, It's a new world ja Oh! I can't sit down. Näiden jälkeen oli vuorossa hengellisiä spirituaali-kappaleita: Little David, play on your harp, Swing low, sweet chariot, Down to the river to play (nämä kaksi viimemainittua olivat huikeita!) Steal away ja Stand still, Jordan.
Ensimmäisen puoliajan viimeinen osio oli Cole Porterin tuotantoa: Begin the beguine, I've got you under my skin, It's de-lovely, Night and day ja Let's misbehave. Näistä kaksi viimeistä nousi ensimmäisen puoliajan parhaimmiksi.
Ensimmäisen puoliajan viimeinen osio oli Cole Porterin tuotantoa: Begin the beguine, I've got you under my skin, It's de-lovely, Night and day ja Let's misbehave. Näistä kaksi viimeistä nousi ensimmäisen puoliajan parhaimmiksi.
Väliajan jälkeen vuoron saivat eri säveltäjien yksittäiset kappaleet: I won't dance (Kern & Hammerstein), Bewitched, bothered and bewildered (Rogers & Hart), The best is yet to come (Coleman & Leigh), Cry me a river (Hamilton), Beyond the sea (Trenet & Lawrence), When I fall in love (Young & Heyman), Cheek to cheek (Berlin), My funny Valentine (Rogers & Hart) ja The lady is a tramp (Rogers & Hart). Näistä jokainen kappale kuulosti illan parhaimmalta vedolta.
Kun yleisö ei mielestään saanut tarpeeksi, vaan jatkoi aploderauksia kuultiin vielä encorena Ev'rytime we say goodbye, ja niin konsertti päättyi seisovaltaan annettuihin aplodeihin!
Kun yleisö ei mielestään saanut tarpeeksi, vaan jatkoi aploderauksia kuultiin vielä encorena Ev'rytime we say goodbye, ja niin konsertti päättyi seisovaltaan annettuihin aplodeihin!
Kirsikkana kakun päälle mainittakoon, että näillä hurmureilla riitti aikaa yleisölle konsertin jälkeen jakaa nimikirjoituksia ja jutustella lämpiön puolella. Niin suuria tähtiä he eivät siis ole, etteikö pientä hetkeä yleisölle voisi jakaa - enemmänhän se yleisölle merkitsi kuitenkin.
Ammattimaista menoa alusta loppuun, mutta ei missään tapauksessa kliinistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti