Manchesteriläinen duo Hurts on lyhyen uransa aikana vieraillut Suomessa useaan otteeseen ja ottanut lähes vankkumattomalta vaikuttavan paikan suomalaisten sydämissä. Synkeäsävytteistä syntikkapoppia soittava Hurts esiintyi nyt jo toisen kerran lähes ääriään myöten täynnä olevassa Helsingin jäähallissa, siinä vanhemmassa. Itse olen ollut molemmilla jäähallikeikoilla mukana ja voin vakuuttaa, että bändi on parantunut kaikessa. Tosin tällä kertaa ei ollut kahta tanssijaa mukana, mutta laulusolisti Theo Hutchcraft täytti lavan muutoinkin. Koskentinsoittaja-kitaristi Adam Anderson taiturointi tahtoo jäädä vähemmälle huomiolle, mutta niinhän se on siinä lontoolaisessakin duossa nimeltään Pet Shop Boys, että toinen näkyy ja kuuluu, toinen vain kuuluu.
Hurts on tähän mennessä julkaissut kaksi pitkäsoittoa ja illan ohjelmisto koostui näiden Happiness ja Exile -albumien kappaleista. Illan alkuun bändi latasi Mercyn, Miraclen, Silver liningin sekä Wonderful lifen ja sai yleisön heti mukaansa. Yllättävintä oli, että suurimmat hitit soitettiin "alta pois". Tosin tällä logiikalla saadaan yleisö heti lämpimäksi. Lämppärinä muuten toimi tällä kertaa Say Lou Lou (SWE/AU), jota en valitettavasti päässyt kuulemaan.
Hurtin taustalla soitti sinänsä melko näkymätön viisihenkinen taustabändi, mutta piste ehdottomasti sellististä. Lavan ylöspano ei sinänsä ollut kummoinen, mutta valoilla saa ihmeitä aikaan. Vaikutelma ja se miltä lava näytti oli melko pelkistetty - näyttävämpikin olisi voinut olla. Tosiaalta, Hurts ei tarvitse mitään "sirkustemppuja" musiikkinsa höysteeksi.
Kokoonpano kulki biisistä toiseen melko vähäeleisesti, mutta kuten jo mainituksi tuli niin Hutchcraft on oppinut täyttämään lavan. Yksi akustinen biisi kuultiin välissä - Blood, tears and gold, mikä sopii kitara ja laulu -versioksi mainiosti. Suomessa Hurtsilla on ollut jo useamman vuoden ajan suuri fanijoukko ja bändi on usein täällä keikkaillut. Keikalla tuntuikin siltä, että he olivat vähän kuin kotonaan ja tämä toi sellaisen "ekstralisän" tunnelmaan. Keikan lopulla Hutchcraft kaivoi Suomen lipun hartioilleen. En tiedä tehdäänkö temppu joka maassa maan lipulla, mutta kyllä se toimii vaikka sen taitaa moni muukin tehdä. Tällä kertaa se ei tuntunut päälleliimatulta - minä ainakin halusin uskoa, että Suomella on erityinen paikka Theon ja Adamin sydämissä. Eivät kai he turhaan ole toisen albumin sisäkanteen laittaneet suomenkielistä viestiä.
Kestoltaan keikka oli noin puolitoistatuntia. Biiseistä ei kuultu venytettyjä liveversioita, mutta ainakin Exile-levyn biisit toimivat paremmin livenä kuin levyltä.
Miksaajalle sellaisia terveisiä, vaikket taida suomea osatakaan, että kivaahan se basson resonointi on tuntea alaselässä saakka mutta ei joka biisin ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti