Singleuutuuksia alkuvuodesta 2014... ja saattaa mukana olla joku vuodenvaihteen toispuoleinenkin biisi!

Jenni Vartiainen – Suru on kunniavieras:  Biisi kasvaa ja komistuu loppua kohden. Taattua JV-laatua ja taattua Mariskan kynäilyä – toimii!

Mikko Pohjola – Sängyn reunalla: Olen Mikon biiseistä pitänyt tähänkin mennessä ja nyt toivottavasti
UMK:n myötä avautuu mahdollisuus nousta esiin kunnolla. Hieno biisi, todella!

Sani – Versoava juuri:  Onpa hienoa kuulla uutta materiaalia Sanilta! Pikkusen tässä häiritsee tekstin toisto, mutta kyllä tätä on helppo veikata radiosoittossa menestyväksi. Jep!

Markku Aro – Se meidän kesä: Näillä pakkasilla on toivoaherättävää kuulla kesäinen kappale. Tää toimii oikein mukavasti ja tanssijalan allekin istuu.

Janne Tulkki – Risaiset tossut ja särkynyt sydän: Notta lährettihin tykittämähän! Tämäkin nousee TST –listalle ihan taatusti ja viihtyy siellä, veikkaan ma.

Tuomas Kauhanen – Pummilla Tallinnaan: Tää tarttuu kropaan kuin täi tervaan, ja saa arvostelijan hytkymään tahdissa. Jees!

Jarkko Honkanen – Jäit vierellein: Nätistihän tämä alkaa ja tyyli säilyy loppuun saakka. Kaunista kuultavaa ja Jarkon ääni soi hienosti. Hyvä!

Raija Koso – Pyöritä tähtiin: Onpas muhevaa chachata! Reijo Määtän sävellys ja Vexi Salmen sanat, sekä Raijan takuuvarma tulkinta tempaisee varmasti tanssikansan penkistä parketille.

Katri Helena – Enemmän: Biisin takana komeilevat sellaiset herrat kuin Tommi Kalenius, Kari Haapala ja Pekka Eronen ja kappale kuulostaa ihan Katrilta. Harmi vaan, että Katrilla on niin pitkän loistelias ura takana, että mitään uutta tässä ei kyllä ole. Siis, että pitkä ura vaatisi enemmän ponnisteluja tuoreempaan soundimaailmaan. Ajateltuna irti menneestä kappale on helpon letkeä ja aiheuttaa kuulijassa tarttuvaa tahdin mukaista notkuntaa. Ja tekstissä piilee tämän kappaleen voima.

Arvi Leskinen – Elämänsä näköinen mies: Arvi julkaisee suhteellisen ahkerasti materiaalia ja tämäkin on perusmateriaalia tansseihin.

Katja Lukin –  Löysin viimein paikan kaivatun: Oikein hulmahti päässä mukavasti, kun tajusin, että vanha Armi & Danny –hittihän se on tämä Katjan uusin. Toimii kyllä!

Susanna Heikki – Jos rakkaus sattuu: Onpa kaunis valssi tämä. Ei näitä uusia valsseja liikaa ole tanssiväelle tarjolla. Mukava kuulla Susannaltakin uutta materiaalia.

Emilia Ekström – Riko minut ehjäksi: Ensiksi huomio kiinnittyy Emilian ääneen. Se on nimittäin kaunis ja sointuva. Hyvä on kappale kyllä. Jäin vaan tuota miettimään, että miten rikotaan mitään ehjäksi. Tulee mieleen 90-luvun arkkiveisu Unbreak my heart, että kun tehdään jotain ja lopputulos on päinvastainen. Jään siis miettimään. Silti, biisi on hyvä!

Sarian – Joen rantaan takaisin: Mukavasti tanssittava kappale Sarianilta. Jos olisin itse tuottajana tässä, olisin pyytänyt vielä yhtä vetoa ja sanonut, että otapa vielä vähän pehmeämmin. Sarianilla on rockääni, eikä laulussa ole mitään vikaa, mutta ripaus pehmeyttä tähän olisi kirsikka kakun päälle. Siitäkin huolimatta, hyvä veto! Esa Elorannan tekemä biisi istuu Sarianin tyylin hienosti.

Tinneri – Se on ihan sama / Eläintarina: Ensikuulemalta en päässyt tähän kiinni ollenkaan, joten pakko oli kuunnella ajatuksen kanssa uudestaan. Se on ihan sama –biisin sanoma on niin muutamasta sanasta kiinni, ja kun toistoa on runsaasti, niin tuppasi hukkumaan. Eläintarinaan on saatu enemmän tempoa ja menoa. Vaikkei Tinneri edusta omaa musiikkimakua, niin silti vaan sanon, että ei huono, todellakaan.

Petri Nygård feat. Toni Wirtanen – Tää on niin tätä: Joo, olen ajatellut, että osaako Petri riimitellä muusta kuin naisista, viinasta ja hauskapidosta ja nyt kun tarjolla olisi sitten sitä muuta, niin ei tämä oikein hyvälle tunnu näinkään. Sori, mut miul on oikeus miun ommii tunteisii.

Jannike – I don’t believe in fairy tales: Jannike on mulle ihan uusi tuttavuus. Nätti ja soiva ääni. Biisi on ihan näppärä, mutta sellainen koukku siitä jäisi vähän niin kuin uupumaan. Ei muuta kuin tsemppiä jatkoon!
Itseasiassa sinkun kakkosbiisinä on akustinen versio ja on ihan makuasia toimiiko se paremmin… Jos loppuun olisi saanut enemmän jousisoittimia, niin avot.

Cheek – Kuka muu muka: Jätkällä pitää pokka ja tyyli, ja jos ”räppäämäl vaa naisist, autoist, rahasta” pystyy lahjoittamaan 100 tonnia lastensairaalaa varteen, niin siitä voi ottaa mallia. Albumin nimikkobiisi on taattua Cheek-laatua.

JVG – Voitolla yöhön: JVG on täällä jälleen, ja kuin kuulostaisi olevan biitti aiempaa tiukempaa. Tästä lähtee uusi nousu. Kuulenko mukana olevan Märkä-Simon?

Mitra Kaislaranta – Äkkisyvää: Idols-voittajan ensisingle näki valon nopealla aikataululla – liekö pelkona, että ehtii unohtua? Äkkisyvää kuultiin finaalissa ja ainakin siinä se oli ihan toimiva veto.
Ja toimii näin singlenäkin. Ainut haaste ja ehkä suurin Mitralla on päästä läpi vahvan naisartistirintaman, mikä meillä on tällä hetkellä. Toki silloin, kun tarjontaa on runsaasti, nostaa se yleensä laatua. Joten paikkansa huipulla lunastavan on oltava todella hyvä – ja siellä nyt oleva ei voi tuudittautua vanhaan maineeseen eilisen hittien turvin.

Jenni Jaakkola – Minä ja siipeni mun: Komppi nakuttaa tehokasti ja Jenni laulaa kyllä hyvin. Jenni kuulostaa sellaiselta turvalliselta teini-idolilta. Tarkoitan sitä, ettei tarvitse ajoittaa yskänpuuskaa kohtaan, mikä ei ehkä nuoremmille korville sovi.

Pete Parkkonen – Mitä minä sanoin: Parkkosen Peten pläjäys patarummut paukkuen pakottaa pohtimaan paluun potentiaalisuutta. Pakotonta potkua piisaa. Pötkiikö pitkälle? Peukkua pidän Petelle.

Spandex – Syyllinen: En tiedä olenko missannut Spandexin aiemmin, mutta mulle tämä on ihan ”nevahööd”. Vähän ovat laulut jääneet muun tavaran jalkoihin, mutta mikä jottei muuten toimisi ihan hyvin. Suomidancea!

Lily Allen – Hard out here: Joku taustatilutus tässä saa aina katsahtamaan kännykkään, että soiko se. No ei soi, mutta tämä biisi tulee kyllä soimaan usein. Veikkaan menestystä!

Vuoden parasta aikaa?

Alla oleva pakina on julkaistu Hitit! -lehden helmikuun numerossa. Pikkusivuhuomautuksena mainittakoon, että lähes samasta aiheesta kirjoitti Ilta-Sanomien Mika Seppänen 26.1.14. (http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288646419638.html)
***
Itse olisin mieluummin näillä pakkaslukemilla (aamulla -16) jossain missä aurinko paistaisi korkealta ja jäätä näkisi vain juomalasissa. Ainut, mikä tästä ajanjaksosta tekee mielenkiintoisen on, että viime vuoden parhaita valitaan ja palkitaan. Ja toisekseen, ensi kesän festivaalit alkavat ilmoitella esiintyjiään, joten saa suunnitella mihin aikoo mennä milloinkin. Heinäkuu tullee taas kärsimään kasautumisteorian oireista – neljä viikonloppua, kun ei yksinkertaisesti tahdo riittää mihinkään. Eikö voitaisi vaikka lokakuu käyttöön ja siirtää se ajan (ei säiden) puolesta jotenkin heinäkuun jatkoksi ja saataisiin tuplamäärä viikkoja ja viikonloppuja?
Mutta ne viime vuoden parhaimmat levyt ja esiintyjät. Joillakin instansseilla on tapana myös nimetä vuoden pettymykset, mokat ja epäonnistumiset. Miksi, kysyn minä. Meinaavatko ne, ettei muuten epäonnistumisia huomata? Ettei riitä se, että julkaisu ei myynyt, kappaleet eivät soineet radiossa ja keikalla oli vain talonmies ja sen puolikuuro koira. ”Että tämmöinenkin artisti meillä oli huipulla muutama vuosi sitten, muistatteko, mutta nyt ei enää menesty, mutta tuossa sulle Vuoden pettymys –titteli ja nimi lehteen, hahaa!”
Osa palkinnot jakavista tahoista perustaa tuloksen yleisöääniin, osa pelkkiin myyntilukuihin ja osan takana on ammattilaisraadin valinnat. Mikä näistä sitten on se Oikeasti Parhaan mittari. Ammattilaiset katsovat ehkä laajemmalla perspektiivillä alaa ja palkittavan uraa, mutta yleisöhän se on se taho jolle musiikkia tehdään ja esitetään. Niin ja myyntiluvut ovat sitten todiste siitä, että kävikö kauppa äänitteen kanssa.
Kuka mitäkin sitten arvostaa, voittaminen on aina varmasti mukavaa.
Laskin tuossa huvikseni, että viime vuoden aikana arvioitavaksi tuli noin 350 singleä ja pitkäsoittoja nelisenkymmentä. Edelliseen vuoteen pudotus pitkäsoitoissa oli n. 15%. Silti tuo määrä pitkäsoittoja on vain osa vuosittain Suomessa julkaistavista. Eri gaaloissa näyttää kuitenkin pyörivän melko lailla ne samat palkittavat. Materiaalin, mistä palkittavat valitaan, ei ainakaan luulisi loppuvan kesken. Jos siis ajatellaan niinkin vanhanaikaisesti, että iskelmäpalkinnoista kisaisivat iskelmälaulajat ja – levyt, pop- ja rock-palkinnoista näiden edustajat. Pyydän tässä kohtaa anteeksi seuraavaa: Cheek ja Haloo Helsinki ei millään mahdu minun päässäni iskelmäkategoriaan! Kumpaakin pidän tämän maan parhaimmistona alallaan, mutta mutta… Totta on, että niin sanottu ”Iskelmäkansanosa(kin)” tykkää em. artisteista ja ihan varmasti äänestää heitä paikan tullen. Tai no, eikös joku ne ehdokkaat ole valinnut etukäteen mistä saa äänestää? Ja vaikka mukana on kohta Oma ehdokas listan ulkopuolelta, niin onko koskaan noussut sitä kautta ketään palkinnonsaajaksi?
Kun valitellaan kärjen (= palkittavien, enkä) kapeutta, voisiko se johtua siitä, että Suomessa nostetaan kerralla vain niin harva esiin: tuupataan ne jokaisesta foorumista esille ja palkitaan monissa gaaloissa. Tarjontaa on kyllä ja tarjonnan laatukin paranee, kun ei esille nosteta vain harvoja. Onko se sitten kaikki rahasta kiinni: yleisö ei osta, eikä käy keikoilla. Tietääkö yleisö muuta vaihtoehtoa, kuin ne harvat joka paikassa esilläolevat? Tulee se kulumisefekti ja kyllästyminen, ja sitten uutta putkeen.
Vilkaisin uteliaisuuttani Amerikan kantrimusiikin palkittuja ja ehdokkaita viime kerralta. Eipä siellä näy Flo Ridaa tai No Doubtia ehdokkaiden joukossa. Mitä tästä voisi päätellä.
Taitavat olla vähän ahdasmielisiä ja kategorioihinsa kangistuneita.
Kuten minäkin.
Ultsi, levyjuontaja