Ei liene muuta vuodenaikaa johon liittyisi niin paljon varta vasten tehtyä musiikkia, kuin joulu on. Vaikka ei joulu tietysti mikään vuodenaika olekaan. Kesäbiisejäkin on paljon, mutta ei varsinaisesti juhannukseen niin kovin montaa.
Lieneekö joululaulujen runsaudessa sitten se syy siihen, että monella tuntuu menevän hermot joululauluihin, vai onko syynä se, että niiden soittaminen aloitetaan jo varhain marraskuussa?
Minä, joka muutoin pidän joulusta äärettömän paljon ja joulumusiikista, poltan käämini liian runsaasta joululevytarjonnasta. Mikä kumma siinä on, että jokaisen (huom! yleistys…) artistin pitää julkaista se oma joululevynsä? Kaikista kun nyt ei yksinkertaisesti ole joululauluja levyttämään! Tiedän kärjistäväni, mutta varsinkin ne perinteisemmät joululaulut vaativat esittäjältään paljon äänellisesti eikä valitettavasti näillä nykyteknisin keinon ääntä korjattavilta artisteilta joululaulut onnistu. Edes autotunen jäljiltä. Tiedän, että nyt lukija odottaa löytävänsä tästä ne nimet, jotka pahimmin metsään menevät. Ähäkutti – enpäs sorru tässä nimeltä parjaamiseen. Jokainen miettikööt tahoillaan. Jutun lopussa on muutama joululaulu, joita saattaa kuunnella. Ja paljonhan niitä on muitakin… (ja tiedän, että paljon on bloggaajia, joiden ei pitäisi kirjoittaa ja yrittää linkittää biisejä. Sen vuoksi jutun lopussa on biisit ja niiden URL YouTubeen ilman hyperlinkkiä. Jos käytin Blogspotin linkitystä kuitenkin oikein, pitäisi varsinainen suora linkkikin ilmestyä johonkin päin tätä juttua. Elämme jänniä aikoja!)
Olisi mukava tietää, montako uutta joululaulua joka vuosi levytetään? Siis ihan uutta. Suurin osa eteeni kuunneltaviksi tulleista levyistä sisältää pääosin vanhoja tuttuja lauluja. Ja taas palaan jo edellä mainittuun: onko jokaisen artistin tehtävä oma joululevynsä! Uusia biisejä niistä ei montaa löydy, ja sitten levytetään vanhoja, tuttuja lauluja, joista on jo tarjolla runsas kirjo eri artistien versioita. Riittääkö hyvän version takeeksi se (puhun henkilökohtaisella tasolla), että levytyksen tekee oma lempiartisti? Hyvä tuttavani ja oman alansa ehdoton guru sanoi kerran, kun kasasimme konserttiin ohjelmistoa, että ”Miksi tehdä kappaleesta sellainen, mikä siitä on jo joskus jonkun toisen toimesta tehty? Jos siihen ei löydy mitään uutta, voi sen jättää pois”. Hyvin sanottu, mutta vaarahan se piilee tässäkin: siinä on se suurimman pettymyksen mahdollisuus, varsinkin jos uusioinnin kohteena on oma lempijoululaulu. Entäs jos käykin niin, että kaikesta huolimatta suosikkiartistini onkin tehnyt suosikkijoululaulusta ihan kamalan – uskaltaako sen sanoa ääneen vai nieleekö sitä pettymyksen ja pakottaa itsensä vaan kuuntelemaan sitä uutta versiota ajatellen, että olenpa minä ahdasmielinen, kun en tätä hienoutta ymmärrä? Ja meneekö silloinkin siitä omasta, vanhasta suosikkilaulusta sitten se vähäinen loppuhohto, mikä siinä olisi vielä voinut olla?
Kaiken kaikkiaan joululaulujen suhteen pitää olla äärettömän varovainen.
Tai sitten hyvin joustava ja mieli avoimena. Joka tapauksessa joululauluhuin törmää jokapuolella ihastuen tai vihastuen vielä reilut kaksi viikkoa. Riippuen laskutavasta milloin joululaluja ei enää (saa) kuunnella.
Ultsi
Tässä ne muutamat joululaulut, joita ilomielin jaan kuunneltavaksi. Kaikista suosikeista en löytänyt kelvollista YouTube-pätkää… kun se rima on joskus tavoittamattomissa;o)
Bette Midler: Mele kalikimaka
Katri Helena & Jari Sillanpää: Odotetaan aikaa
The Pogues: Fairytale of New York
Carola: Himlen I min famn
John Denver & The Muppets: Twelve days of Christmas
Mariah Carey: All I want for Christmas is you
Harry Connick Jr: It’s beginning to look a lot like Christmas
Rajaton: En etsi valtaa, loistoa
Ja heille jotka ottavat joulun (ja joululaulut!) liian vakavasti…
Rajaton: Joulusikermä
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
Vielä siitä Syksyn Sävelestä
Kun vihdoin ja viimein saatiin Syksyn Sävel takaisin, ja viikkojen hehkutuksen jälkeen kilpailu saatiin pidettyä, oli kommentit lehdistössä sitä luokkaa, että kilpailu oli vaisu.
Käviköhän tässä niin, että aika oli taas kerran kullannut muistot ja kisan paluusta odotettiin mielet räjäyttävää kokemusta, jossa jokaikinen laulu olisi hitti ja ikivihreä jo heti kameroiden sammuttua?
Päällimmäisenä itselleni jäi kisasta sellainen "jälkimaku", että vain harva kisaaja suhtautui kisaan tosissaan. Vaikka eihän heistä kukaan sitä tunnusta, mutta jos se tunne katsojalle jää, edes yhdelle (vaikkakin kriittiselle sellaiselle) niin onko se sittenkään ihan väärä tunne...
Jari Sillanpää voitti siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli yksi (toinen) niistä, joka otti kisaan osaa tosissaan, ja olihan se kappalekin kuin Syksyn Säveleksi tehty. Toinen kisaaja, joka saa minulta hatunnoston oli Puhuva Kone. Pojalla on asenne kohdallaan ja kun oppaana räpin ihmeellisyyksiin on Rähinä Recordsin voimahahmo Elastinen, olen aivan varma, että Puhuva Kone pysyy kuviossa mukana pitkään. Jos vaan itse musiikkia haluaa tehdä.
Voittokappaleen sanoittaja Eija Hinkkala on tehnyt sanoituksia eri artisteille jo vuosia, mutta pääsee nyt varmasti kisan voiton myötä paremmin esille. Sillanpään uusimmalla "Millainen laulu jää" -levyllä on kaksi Hinkkalan sanoitusta ja jälki on sen verran vakuuttavaa, että tilaajia ja kysyjiä sanoituksille jatkossa varmasti riittää.
Sävellyksen kappaleeseen tehnyt Esa Nieminen on löytänyt tunnistettavan pianoriffin ja yksinkertaisuudessaan kauniin melodian, ja sellaisenhan hitit yleensä tarvitsevat: tunnistettavan alun ja simppelin sävelkulun.
Kruununa tietysti on Jarin oma panos. Esitys luo lihan luiden, eli sanojen ja sävelen ympärille. Paketti on kasassa ja tulosta tuli. Se, että joku toimittaja lehdessä teilaa kisan vaisuksi on jo kääritty kukkakaupoissa ruusujen ympärille. Se mikä arkistoihin jää on merkintä siitä kuka voitti.
Ja paras voitti - Onnittelut siitä vielä kerran!
PS. otan esimerkiksi vuoden 1986: sehän oli sitä kisan kulta-aikaa, mutta oliko silloinkaan sellainen kisa, että hittejä jäi kovin montaa elämään? Voittaja oli Mikko Alatalo "Minna" -kappaleellaan (siis se "Minna, sut ottais jokainen mies..."), mutta kuka muistaa esim. nelosen; Krister Åberg "Yö seuranain" tai seiskan; Piku Moilanen "Mä venttaan"? En minä ainakaan muista, ja nuokin lunttasin kirjasta "Iskelmän tähtitaivas" (T.Latva - P.Tuunainen).
Käviköhän tässä niin, että aika oli taas kerran kullannut muistot ja kisan paluusta odotettiin mielet räjäyttävää kokemusta, jossa jokaikinen laulu olisi hitti ja ikivihreä jo heti kameroiden sammuttua?
Päällimmäisenä itselleni jäi kisasta sellainen "jälkimaku", että vain harva kisaaja suhtautui kisaan tosissaan. Vaikka eihän heistä kukaan sitä tunnusta, mutta jos se tunne katsojalle jää, edes yhdelle (vaikkakin kriittiselle sellaiselle) niin onko se sittenkään ihan väärä tunne...
Jari Sillanpää voitti siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli yksi (toinen) niistä, joka otti kisaan osaa tosissaan, ja olihan se kappalekin kuin Syksyn Säveleksi tehty. Toinen kisaaja, joka saa minulta hatunnoston oli Puhuva Kone. Pojalla on asenne kohdallaan ja kun oppaana räpin ihmeellisyyksiin on Rähinä Recordsin voimahahmo Elastinen, olen aivan varma, että Puhuva Kone pysyy kuviossa mukana pitkään. Jos vaan itse musiikkia haluaa tehdä.
Voittokappaleen sanoittaja Eija Hinkkala on tehnyt sanoituksia eri artisteille jo vuosia, mutta pääsee nyt varmasti kisan voiton myötä paremmin esille. Sillanpään uusimmalla "Millainen laulu jää" -levyllä on kaksi Hinkkalan sanoitusta ja jälki on sen verran vakuuttavaa, että tilaajia ja kysyjiä sanoituksille jatkossa varmasti riittää.
Sävellyksen kappaleeseen tehnyt Esa Nieminen on löytänyt tunnistettavan pianoriffin ja yksinkertaisuudessaan kauniin melodian, ja sellaisenhan hitit yleensä tarvitsevat: tunnistettavan alun ja simppelin sävelkulun.
Kruununa tietysti on Jarin oma panos. Esitys luo lihan luiden, eli sanojen ja sävelen ympärille. Paketti on kasassa ja tulosta tuli. Se, että joku toimittaja lehdessä teilaa kisan vaisuksi on jo kääritty kukkakaupoissa ruusujen ympärille. Se mikä arkistoihin jää on merkintä siitä kuka voitti.
Ja paras voitti - Onnittelut siitä vielä kerran!
PS. otan esimerkiksi vuoden 1986: sehän oli sitä kisan kulta-aikaa, mutta oliko silloinkaan sellainen kisa, että hittejä jäi kovin montaa elämään? Voittaja oli Mikko Alatalo "Minna" -kappaleellaan (siis se "Minna, sut ottais jokainen mies..."), mutta kuka muistaa esim. nelosen; Krister Åberg "Yö seuranain" tai seiskan; Piku Moilanen "Mä venttaan"? En minä ainakaan muista, ja nuokin lunttasin kirjasta "Iskelmän tähtitaivas" (T.Latva - P.Tuunainen).
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Viime viikkojen julkaisuja kategoriassa: dance, pop ja rock
Lupailin jo aikoja sitten, että "seuraavalla kerralla" tulee dance-levyistä arvioita.
Se on nyt SE kerta sitten. Laitan mukaan myös muutamia rock ja pop -biisejä.
Ensikertaan:o)
Ultsi
Albumit:
Jare & VilleGalle: Mustaa Kultaa – oma salainen paheeni, Suomirap saa tyydytyksen kuunnellessani tätä; laadukasta ja hienosti tehtyä! ”Raiders” biisistä huokuu old school – meininki ja The Sugarhill Gang vivahteet. Hieman sanoitusten maailma pyörii samassa ympyrässä, lätkän peluun ympärillä, mutta silti – tää on hyvä levy!
Singlet:
Ronya: Annoying – Kuulostaa lupaavalta; hyvin tuotettu, iskevä ja tarttuva. Toivottavasti tähtäin on (myös) ulkomailla.
Polis & Les Helleniques - Dirlanda 2011: Tämä ei jää niin pahaksi “korvamadoksi” kuin
aikaisemmat versiot. Mutta onko se varsinainen meriitti sitten biisille?
Jeronimo feat. Stay-C – I am no Superman: Ihan mainio tanssibiisi. Ei varsinainen kultakimpale, mutta mainio oman itsenään.
Loona – Vamos a la Playa: Biisin nimestä tuli tietysti mieleen se 80-luvun italodiscon ”helmi” (Righeira), mutta eihän näillä ole muuta yhteistä kuin nimi… Loonan biisi on päivitys 90-luvun lopun hitistä.
Robert Abigail & DJ Rebel feat. The Gibson Brothers – Cuba: Mitenkähän mones versio tästä biisistä? Onko näitä vielä tuossa lisää? Ja onko jokaisen pakko tehdä oma versionsa? Ja montako kysymystä vielä tähän keksin?
Sean Finn – No Good (EP): energistä electro housea seitsemän eri miksauksen voimin. Näiden kuunteleminen saa strobo-valot välkkymään silmissä, joten voin olettaa Dj. Sean Finnin onnistuneen päivityksessään Prodigyn vanhasta, mutta niin hyvästä ysärihitistä.
Melanie C – Think about it: Ihan pätevän kuuloinen poppisbiisi häneltä, joka Spaissari-viisikosta jäi oikeasti musiikin pariin. Ei tässä biisissä mitään varsinaista ihmettä ole päässyt ilmoille.
Uniikki – Kunnon mestaan vetää & Kesäbaustaa (Remix): Perustarttuva Mmenin biitti pohjalla ”Kunnon mestaan vetää” –biisissä, mutta vanhan MC Nikke T:n biisin käyttö samplena on vähän vanhan vitsin venyttämistä ”vetämisestä”. "Kesäbaustaa" on aavistuksen parempi, tosin sanoen tanssittavampi biitti, mutta Jenkeissähän singlen kanteen olisi painettu ”Parental Advisory” –teksti. Molemmat jää nyt vähän riman alle, navasta puhumattakaan.
Sean Paul feat. Alexis Jordan – Got 2 Luv U: Miten tämä kuulostaa vanhalta heti tuoreeltaan? Sellaisesta ei seuraa hyvää. Eihän.
Jason Derulo – It Girl: Toisen albumin haaste on nousta US:n ykköskaartiin Ne-Yon ja Usherin takaa. Derulo on vähän kuin Amerikan Olli Leppänen; tekee loistobiisejä toisille, mutta jääkö itselle sitten ne pelkästään ”ihan hyvät”? Ja ken ei Olli Leppästä tiedä, niin lukekoon blogimerkintäni 25.7. ;o)
Theophilus London – I Stand Alone: Tää jää päähän soimaan, eikä lainkaan hyvällä tavalla. Mutta vaiva voisi parantua useammalla kuuntelulla. Mutta jaksaako sitä sitten..?
Cobra Starship feat. Sabi – Make Me Feel: Jotain hyvää tästäkin tarttis löytää… mitähän se vois olla. Ei se ainakaan ole tuon Sabi puoliagressiivinen tapa laulaa, eikä liian läpitunkeva biitti. Tää on hyvä biisi niiden parempien välissä.
Edward Maya feat. Vika Jigulina - Desert Rain: Eksotiikkaa saadaan, kun otetaan käyttöön se etäisesti säkkipillin ääntä muistuttava soittopeli, jonka nimeä en muista. Toimii ja pelittää!
Dj Antoine vs Timati feat. Kalenna – Welcome to St.Tropez: Biisin tanssittavuuden katkaisee rap-osuudet, jolloin biittinä pelkkä ”naksutus”. Kalenna lauluosuudet lähinnä ärsyttävät.
Chorale – Sordiino päällä: Hienosta Kai Jämsän biisistä tehty eurodance-versio ja tekijänä viime vuoden Euroviisukarsinnoista tutulta Chorale. Näissä versioineissa voisi mennä pahasti ohi puolukkamättäiden, mutta minusta tämä on pysähtynyt marjaisampaan kohtaan metsässä. Senpä vuoksi annan isot plussat, varsinkin extended-versiolle!
Verona – Hey Boy: Vanhan ajan ragtimelta kuulostava biitti jää kiertämään korvaan, kunnes joku sen huuhtoo sieltä pois. On niitä huonompiakin julkaistu.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Flo Rida – Good feeling: Ihan pätevän kuuloisesti sämplätty Etta Jamesin “Something’s got a hold on me”:n introa Flo Ridan uusimmalle mukaan.
Justice – Audio, Video, Disco: Piti oikein kaivaa netistä, että onko tämä kierrätys jostain 80-luvun discobiisistä, jotenkin niin kalskahti korvaan alkuaikojen MusicTV –soundi. Ainut mitä löytyi oli The News:n ”Audio Video” mutta ei ollut kyse samasta. Tai sitten versiointi on niin pitkälle venytetty, ettei alkuperäinen enää erotu. Jokin kuitenkin Justicen biisissä kiehtoo!
Charlotte Kero & Ari Koivunen – Pahat aikeet: Charloten ja Arin äänet sopivat hienosti yhteen. Kaunis ”voimaballadi”.
Red Hot Chili Peppers – The Adventures of Rain Dance Maggie: Bassoriffi jää kerrasta mieleen! Pitkästä aikaa parasta RHCP:ta.
Michael Monroe – Superpowered Superfly: Arvostetaanko Michael Monroeta tarpeeksi Suomessa? Vahva näyte siitä, että pitäisi arvostaa enemmän.
The Electic Lady – A man of that kind & Black Moon: molemmat biisit kuulostavat oikein laadukkailta. Ensin ei materiaali oikein vakuuttanut, mutta parin kuuntelun jälkeen kuullosti jo paljon paremmilta. Toivotaan, että albumi, mikä itseasiassa on julkaistu juuri tänään 19.10. pitää linjansa, mitä tämä parin biisin lohkaisu ennakoi. Jännää, että singlelevylle oli laitettu preludi-biisi, ennen varsinaisia biisejä.
Mikael Mannersuo – Romurallit: ”Niin vain taas” ja ”Palapeli” jättivät minulle yllättäen positiivisen kuvan Mannersuon biisintekotaidoista. Itse välttämättä en ole se oikea kohdeyleisö tälle ”mättörokille” mutta huonompiakin olen kuullut. Tsemppiä Lapin miehelle!
Lauri Tähkä – Syyskuun kyy: Odotin Lauri Tähkän soolouralta jotain merkittävän tuntuista pesäero Elonkerjuun kanssa luotuun uraan. Se odotus ei ainakaan tämän ensisinglen perusteella täyttynyt. Erona on vain murteen puuttuminen ja jousiston lisääminen.
Tolpat – Vot vot ja niin niin: Toiminee paremmin livetilanteessa, kuin kotisohvalla kuunneltuna. Toivon niin.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Simple Plan – Astronaut: Kanadalaisbändin uusin single “Astronaut” jatkaa siitä mihin “Jet lag” jäi. Kauniin balladin muottiin puristettu power rock biisi jonka jaksaa kuunnella useampaankin kertaan. Ehkei aivan klassikkoainesta kuitenkaan.
Vandaalit – Kaaokseen: Punk elää ja tuntuu voivan hyvin! Tältä se ainakin kuulostaa sellaisen korviin, joka ei punkista perusta muutoin. Siis, että lajinsa edustajaksi hyvä!
Mulkvist – Erotuomari / Oikeet julkkikset: Lätkäaiheisia biisejä riittää jostain kumman syystä tänä vuonna…! ”Erotuomari” on siitä parhaimmasta päästä lajinsa edustajistoa. ”Oikeet julkkikset” osoittaa, että vielä osataan tehdä tekstejä joissa vinoillaan ja naljaillaan ja ollaan vähän piikkinä lihassa.
Nickelback – When we stand together: Ei tämä nyt ihan “Burn it to the ground”:n veroinen ole, mutta Chad Kroegerin Ääni on se, mikä tätä kannattelee. Uutta albumia odotellessa.
Se on nyt SE kerta sitten. Laitan mukaan myös muutamia rock ja pop -biisejä.
Ensikertaan:o)
Ultsi
Albumit:
Jare & VilleGalle: Mustaa Kultaa – oma salainen paheeni, Suomirap saa tyydytyksen kuunnellessani tätä; laadukasta ja hienosti tehtyä! ”Raiders” biisistä huokuu old school – meininki ja The Sugarhill Gang vivahteet. Hieman sanoitusten maailma pyörii samassa ympyrässä, lätkän peluun ympärillä, mutta silti – tää on hyvä levy!
Singlet:
Ronya: Annoying – Kuulostaa lupaavalta; hyvin tuotettu, iskevä ja tarttuva. Toivottavasti tähtäin on (myös) ulkomailla.
Polis & Les Helleniques - Dirlanda 2011: Tämä ei jää niin pahaksi “korvamadoksi” kuin
aikaisemmat versiot. Mutta onko se varsinainen meriitti sitten biisille?
Jeronimo feat. Stay-C – I am no Superman: Ihan mainio tanssibiisi. Ei varsinainen kultakimpale, mutta mainio oman itsenään.
Loona – Vamos a la Playa: Biisin nimestä tuli tietysti mieleen se 80-luvun italodiscon ”helmi” (Righeira), mutta eihän näillä ole muuta yhteistä kuin nimi… Loonan biisi on päivitys 90-luvun lopun hitistä.
Robert Abigail & DJ Rebel feat. The Gibson Brothers – Cuba: Mitenkähän mones versio tästä biisistä? Onko näitä vielä tuossa lisää? Ja onko jokaisen pakko tehdä oma versionsa? Ja montako kysymystä vielä tähän keksin?
Sean Finn – No Good (EP): energistä electro housea seitsemän eri miksauksen voimin. Näiden kuunteleminen saa strobo-valot välkkymään silmissä, joten voin olettaa Dj. Sean Finnin onnistuneen päivityksessään Prodigyn vanhasta, mutta niin hyvästä ysärihitistä.
Melanie C – Think about it: Ihan pätevän kuuloinen poppisbiisi häneltä, joka Spaissari-viisikosta jäi oikeasti musiikin pariin. Ei tässä biisissä mitään varsinaista ihmettä ole päässyt ilmoille.
Uniikki – Kunnon mestaan vetää & Kesäbaustaa (Remix): Perustarttuva Mmenin biitti pohjalla ”Kunnon mestaan vetää” –biisissä, mutta vanhan MC Nikke T:n biisin käyttö samplena on vähän vanhan vitsin venyttämistä ”vetämisestä”. "Kesäbaustaa" on aavistuksen parempi, tosin sanoen tanssittavampi biitti, mutta Jenkeissähän singlen kanteen olisi painettu ”Parental Advisory” –teksti. Molemmat jää nyt vähän riman alle, navasta puhumattakaan.
Sean Paul feat. Alexis Jordan – Got 2 Luv U: Miten tämä kuulostaa vanhalta heti tuoreeltaan? Sellaisesta ei seuraa hyvää. Eihän.
Jason Derulo – It Girl: Toisen albumin haaste on nousta US:n ykköskaartiin Ne-Yon ja Usherin takaa. Derulo on vähän kuin Amerikan Olli Leppänen; tekee loistobiisejä toisille, mutta jääkö itselle sitten ne pelkästään ”ihan hyvät”? Ja ken ei Olli Leppästä tiedä, niin lukekoon blogimerkintäni 25.7. ;o)
Theophilus London – I Stand Alone: Tää jää päähän soimaan, eikä lainkaan hyvällä tavalla. Mutta vaiva voisi parantua useammalla kuuntelulla. Mutta jaksaako sitä sitten..?
Cobra Starship feat. Sabi – Make Me Feel: Jotain hyvää tästäkin tarttis löytää… mitähän se vois olla. Ei se ainakaan ole tuon Sabi puoliagressiivinen tapa laulaa, eikä liian läpitunkeva biitti. Tää on hyvä biisi niiden parempien välissä.
Edward Maya feat. Vika Jigulina - Desert Rain: Eksotiikkaa saadaan, kun otetaan käyttöön se etäisesti säkkipillin ääntä muistuttava soittopeli, jonka nimeä en muista. Toimii ja pelittää!
Dj Antoine vs Timati feat. Kalenna – Welcome to St.Tropez: Biisin tanssittavuuden katkaisee rap-osuudet, jolloin biittinä pelkkä ”naksutus”. Kalenna lauluosuudet lähinnä ärsyttävät.
Chorale – Sordiino päällä: Hienosta Kai Jämsän biisistä tehty eurodance-versio ja tekijänä viime vuoden Euroviisukarsinnoista tutulta Chorale. Näissä versioineissa voisi mennä pahasti ohi puolukkamättäiden, mutta minusta tämä on pysähtynyt marjaisampaan kohtaan metsässä. Senpä vuoksi annan isot plussat, varsinkin extended-versiolle!
Verona – Hey Boy: Vanhan ajan ragtimelta kuulostava biitti jää kiertämään korvaan, kunnes joku sen huuhtoo sieltä pois. On niitä huonompiakin julkaistu.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Flo Rida – Good feeling: Ihan pätevän kuuloisesti sämplätty Etta Jamesin “Something’s got a hold on me”:n introa Flo Ridan uusimmalle mukaan.
Justice – Audio, Video, Disco: Piti oikein kaivaa netistä, että onko tämä kierrätys jostain 80-luvun discobiisistä, jotenkin niin kalskahti korvaan alkuaikojen MusicTV –soundi. Ainut mitä löytyi oli The News:n ”Audio Video” mutta ei ollut kyse samasta. Tai sitten versiointi on niin pitkälle venytetty, ettei alkuperäinen enää erotu. Jokin kuitenkin Justicen biisissä kiehtoo!
Charlotte Kero & Ari Koivunen – Pahat aikeet: Charloten ja Arin äänet sopivat hienosti yhteen. Kaunis ”voimaballadi”.
Red Hot Chili Peppers – The Adventures of Rain Dance Maggie: Bassoriffi jää kerrasta mieleen! Pitkästä aikaa parasta RHCP:ta.
Michael Monroe – Superpowered Superfly: Arvostetaanko Michael Monroeta tarpeeksi Suomessa? Vahva näyte siitä, että pitäisi arvostaa enemmän.
The Electic Lady – A man of that kind & Black Moon: molemmat biisit kuulostavat oikein laadukkailta. Ensin ei materiaali oikein vakuuttanut, mutta parin kuuntelun jälkeen kuullosti jo paljon paremmilta. Toivotaan, että albumi, mikä itseasiassa on julkaistu juuri tänään 19.10. pitää linjansa, mitä tämä parin biisin lohkaisu ennakoi. Jännää, että singlelevylle oli laitettu preludi-biisi, ennen varsinaisia biisejä.
Mikael Mannersuo – Romurallit: ”Niin vain taas” ja ”Palapeli” jättivät minulle yllättäen positiivisen kuvan Mannersuon biisintekotaidoista. Itse välttämättä en ole se oikea kohdeyleisö tälle ”mättörokille” mutta huonompiakin olen kuullut. Tsemppiä Lapin miehelle!
Lauri Tähkä – Syyskuun kyy: Odotin Lauri Tähkän soolouralta jotain merkittävän tuntuista pesäero Elonkerjuun kanssa luotuun uraan. Se odotus ei ainakaan tämän ensisinglen perusteella täyttynyt. Erona on vain murteen puuttuminen ja jousiston lisääminen.
Tolpat – Vot vot ja niin niin: Toiminee paremmin livetilanteessa, kuin kotisohvalla kuunneltuna. Toivon niin.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Simple Plan – Astronaut: Kanadalaisbändin uusin single “Astronaut” jatkaa siitä mihin “Jet lag” jäi. Kauniin balladin muottiin puristettu power rock biisi jonka jaksaa kuunnella useampaankin kertaan. Ehkei aivan klassikkoainesta kuitenkaan.
Vandaalit – Kaaokseen: Punk elää ja tuntuu voivan hyvin! Tältä se ainakin kuulostaa sellaisen korviin, joka ei punkista perusta muutoin. Siis, että lajinsa edustajaksi hyvä!
Mulkvist – Erotuomari / Oikeet julkkikset: Lätkäaiheisia biisejä riittää jostain kumman syystä tänä vuonna…! ”Erotuomari” on siitä parhaimmasta päästä lajinsa edustajistoa. ”Oikeet julkkikset” osoittaa, että vielä osataan tehdä tekstejä joissa vinoillaan ja naljaillaan ja ollaan vähän piikkinä lihassa.
Nickelback – When we stand together: Ei tämä nyt ihan “Burn it to the ground”:n veroinen ole, mutta Chad Kroegerin Ääni on se, mikä tätä kannattelee. Uutta albumia odotellessa.
torstai 6. lokakuuta 2011
Kotimaisen musiikin tv-ohjelmat – niin mitkä?
Reilut kaksi viikkoa sitten sunnuntaina 18.9. järjestettiin Ikaalisten kylpylässä monennet Lavakauden päättäjäiset. Itse osallistuin toisen kerran. Väliä tässä oli pari, kolme vuotta ja todeta täytyy, että tapahtuma oli parantunut. Vaikka eihän se huono ollut ensimmäiselläkään kerralla…
Seuraavan kerran täytyy ottaa kylpylästä huone ja jäädä yöksi, sen verran ikävä fiilis oli lähteä kesken ilonpidon ajamaan kotiin.
Tapahtuman iltapäiväosuuteen kuului paneelikeskustelu tyylillä ”open mic” eli kaikilla osallistujilla oli yhtäläinen mahdollisuus osallistua mielipiteineen ja ideoineen. Keskustelun aiheet pyörivät, totta kai, kotimaisen tanssi- ja iskelmämusiikin ympärillä, sekä siinä miten tälle kulttuurin osalle saataisiin se näkyvyys mediassa, minkä se ansaitsee. Viime vuosina on ”jollain taholla” ollut tarve karsia kotimaisen musiikin näkyvyyttä ja kuuluvuutta ihan työkseen. Jätän tässä mainitsematta sen seikan, että tarjonta kuuntelupuolella on puserrettu soittolistoihin. Sillä tuo s-alkuinen sana on yhtä kuin kirosana. Ja sekin päättyy aa:han…
Niin, television puolella näkyi joskus Syksyn sävel, joka vaikka olikin sävellyskilpailu, mutta samalla myös näytönpaikka monille uusille kyvyille, ja paikka ammattilaisille saada uutta nostetta uralleen. Turha kai muistuttaa, missä jamassa vaikkapa Marita Taavitsaisen ura oli ennen ratkaisevaa osallistumista Syksyn säveleeseen Andre-kappaleella.
Ei ole enää Syksyn säveltä entisessä muodossaan, eikä oikein muussakaan. Paitsi kuluvan lokakuun aikanahan tulee Syksyn Sävel! Luettuani MTV3-sivuston uutisen aiheesta ei siitä selviä onko esitettävät kappaleet ennen kuulumattomia vai mistä on kyse? Se käy selväksi, että kisaan on kutsuttu nimekäs kaarti esiintyjiä ja yleisö äänestää voittajan. Ohessa on myös hyväntekeväisyysosuus. Jatkostakaan ei kerrota; onko siis sittenkin vain juhlavuoden vuoksi tehtävä ”kertaohjelma”.
Toinen ohjelmaformaatti mikä on nyt karsittu pois on Kesäillan valssi. Tästä Ikaalisissa virisikin vilkas keskustelu. Varmaankin on niin, että Suomi on ainoa maa missä yksi suosituimmista ohjelmista on se, että ihmisiä pakataan tanssipaikalle. Lavalle pistetään soittamaan bändi ja sitten sitä hyörinää kuvataan, ja ihmiset ”pakkautuu” television ääreen tätä katsomaan. Aliarvioimatta ohjelmaa yhtään – olen itsekin tunteja viettänyt sohvalla tanssimista katsoen. No, lähinnä kylläkin kuunnellut artisteja, mutta myös katsonut tanssivia pareja.
Minä kuulun siihen sukupolveen, jonka lauantait lapsuudessa vietettiin niin, että sauna lämpisi sopivasti niin, että saunasta ehti hyvin katsomaan Lauantaitansseja. Sinä aikana sai juoda keltaista jaffaa ja sitten syötiin lämpimiä voileipiä. Itse asiassa saunan lämpiämistä odotellessa TV2 näytti Englannin valioliigaa. En muista näinkö yhtään peliä loppuun, koska piti sinne saunaan ehtiä… Nykyisin kyseistä liigaa jos haluaisi katsoa, pitäisi maksaa kalliit kuukausimaksut. Onneksi en halua katsoa. Mutta tansseja haluaisin!
Mistä tämän päivän artistit löytävät itselleen esittäytymismahdollisuuden suurelle yleisölle, kun televisiosta sellaista ohjelmaa ei löydy? Joskus oli se Tuttu Juttu. Siinähän oli myös joku artisti aina laulamassa yhden tai kaksi laulua. Sitäkään ei ole enää. Ei myöskään ole Levyraatia. Sen ohjelman ongelma oli, tai kuka nyt ongelmaksi sen näkee, että videoita tai esityksiä aina pätkittiin, jotta ne ehdittiin arvostella ennen mainoskatkoa. Koskaan ei mainoksia pätkitty syystä, että esitys vähän oli pidempi kuin kolme minuuttia.
Ainut mikä mieleen tulee on tämä uusi UMK – Uuden musiikin kilpailu. Ennen ohjelma kulki nimellä Suomen Euroviisukarsinnat. Mikä ohjelmassa sitten on muuttunut muu, kuin nimi on karsintasysteemi jää nähtäväksi. Kilpailuun on kuitenkin demoja lähetetty 540 kpl, mikä paljon enemmän kuin vuosi sitten ”vanhan nimen” –kisaan, jolloin demoja tuli alle 300. (muistin varassa oleva epätieteellinen fakta). Lopullinen viisuedustaja valitaan 25.2.2012 suorassa tv-lähetyksessä. Viisut kisaillaan Azerbaidzanissa toukokuussa ´12. (Maan kirjoitusasu piti luntata Ylen sivuilta, oikolukuohjelma taas on erimieltä).
Jorinaa siitä, mitä televisisosta tulee ja varsinkin siitä mitä sieltä ainakin pitäisi tulla on loputun suo. Vaikka maksullisia kanavia lisätään, näkyykö tarjonnan paljous laadussa? Ja kuka haluaa kalliin tv-lupamaksun päälle maksaa lisäkanavista, on ihan jokaisen oman asia. Jotain vastinetta sille pakolliselle lupamaksullekin haluaisi saada.
Minä haluaisin lisää kotimaisia musiikkiohjelmia. Olipa musiikin tyylilaji sitten mikä tahansa.
Seuraavan kerran täytyy ottaa kylpylästä huone ja jäädä yöksi, sen verran ikävä fiilis oli lähteä kesken ilonpidon ajamaan kotiin.
Tapahtuman iltapäiväosuuteen kuului paneelikeskustelu tyylillä ”open mic” eli kaikilla osallistujilla oli yhtäläinen mahdollisuus osallistua mielipiteineen ja ideoineen. Keskustelun aiheet pyörivät, totta kai, kotimaisen tanssi- ja iskelmämusiikin ympärillä, sekä siinä miten tälle kulttuurin osalle saataisiin se näkyvyys mediassa, minkä se ansaitsee. Viime vuosina on ”jollain taholla” ollut tarve karsia kotimaisen musiikin näkyvyyttä ja kuuluvuutta ihan työkseen. Jätän tässä mainitsematta sen seikan, että tarjonta kuuntelupuolella on puserrettu soittolistoihin. Sillä tuo s-alkuinen sana on yhtä kuin kirosana. Ja sekin päättyy aa:han…
Niin, television puolella näkyi joskus Syksyn sävel, joka vaikka olikin sävellyskilpailu, mutta samalla myös näytönpaikka monille uusille kyvyille, ja paikka ammattilaisille saada uutta nostetta uralleen. Turha kai muistuttaa, missä jamassa vaikkapa Marita Taavitsaisen ura oli ennen ratkaisevaa osallistumista Syksyn säveleeseen Andre-kappaleella.
Ei ole enää Syksyn säveltä entisessä muodossaan, eikä oikein muussakaan. Paitsi kuluvan lokakuun aikanahan tulee Syksyn Sävel! Luettuani MTV3-sivuston uutisen aiheesta ei siitä selviä onko esitettävät kappaleet ennen kuulumattomia vai mistä on kyse? Se käy selväksi, että kisaan on kutsuttu nimekäs kaarti esiintyjiä ja yleisö äänestää voittajan. Ohessa on myös hyväntekeväisyysosuus. Jatkostakaan ei kerrota; onko siis sittenkin vain juhlavuoden vuoksi tehtävä ”kertaohjelma”.
Toinen ohjelmaformaatti mikä on nyt karsittu pois on Kesäillan valssi. Tästä Ikaalisissa virisikin vilkas keskustelu. Varmaankin on niin, että Suomi on ainoa maa missä yksi suosituimmista ohjelmista on se, että ihmisiä pakataan tanssipaikalle. Lavalle pistetään soittamaan bändi ja sitten sitä hyörinää kuvataan, ja ihmiset ”pakkautuu” television ääreen tätä katsomaan. Aliarvioimatta ohjelmaa yhtään – olen itsekin tunteja viettänyt sohvalla tanssimista katsoen. No, lähinnä kylläkin kuunnellut artisteja, mutta myös katsonut tanssivia pareja.
Minä kuulun siihen sukupolveen, jonka lauantait lapsuudessa vietettiin niin, että sauna lämpisi sopivasti niin, että saunasta ehti hyvin katsomaan Lauantaitansseja. Sinä aikana sai juoda keltaista jaffaa ja sitten syötiin lämpimiä voileipiä. Itse asiassa saunan lämpiämistä odotellessa TV2 näytti Englannin valioliigaa. En muista näinkö yhtään peliä loppuun, koska piti sinne saunaan ehtiä… Nykyisin kyseistä liigaa jos haluaisi katsoa, pitäisi maksaa kalliit kuukausimaksut. Onneksi en halua katsoa. Mutta tansseja haluaisin!
Mistä tämän päivän artistit löytävät itselleen esittäytymismahdollisuuden suurelle yleisölle, kun televisiosta sellaista ohjelmaa ei löydy? Joskus oli se Tuttu Juttu. Siinähän oli myös joku artisti aina laulamassa yhden tai kaksi laulua. Sitäkään ei ole enää. Ei myöskään ole Levyraatia. Sen ohjelman ongelma oli, tai kuka nyt ongelmaksi sen näkee, että videoita tai esityksiä aina pätkittiin, jotta ne ehdittiin arvostella ennen mainoskatkoa. Koskaan ei mainoksia pätkitty syystä, että esitys vähän oli pidempi kuin kolme minuuttia.
Ainut mikä mieleen tulee on tämä uusi UMK – Uuden musiikin kilpailu. Ennen ohjelma kulki nimellä Suomen Euroviisukarsinnat. Mikä ohjelmassa sitten on muuttunut muu, kuin nimi on karsintasysteemi jää nähtäväksi. Kilpailuun on kuitenkin demoja lähetetty 540 kpl, mikä paljon enemmän kuin vuosi sitten ”vanhan nimen” –kisaan, jolloin demoja tuli alle 300. (muistin varassa oleva epätieteellinen fakta). Lopullinen viisuedustaja valitaan 25.2.2012 suorassa tv-lähetyksessä. Viisut kisaillaan Azerbaidzanissa toukokuussa ´12. (Maan kirjoitusasu piti luntata Ylen sivuilta, oikolukuohjelma taas on erimieltä).
Jorinaa siitä, mitä televisisosta tulee ja varsinkin siitä mitä sieltä ainakin pitäisi tulla on loputun suo. Vaikka maksullisia kanavia lisätään, näkyykö tarjonnan paljous laadussa? Ja kuka haluaa kalliin tv-lupamaksun päälle maksaa lisäkanavista, on ihan jokaisen oman asia. Jotain vastinetta sille pakolliselle lupamaksullekin haluaisi saada.
Minä haluaisin lisää kotimaisia musiikkiohjelmia. Olipa musiikin tyylilaji sitten mikä tahansa.
tiistai 9. elokuuta 2011
Kesän levyuutuuksia osa 2
Tervehdys,
uusia levyjä pukkaa sitä tahtia, ettei tahdo ehtiä kaikkiin kommentoimaan...
Tässä kuitenkin muutamia poimintoja:
Albumit:
DALLAPÈ - SOITTAJAN SUSSU: Myönnän, että en ole juurikaan ensimmäistä (tämän uuden kokoonpanon) levyä kuunnellut. Ihan syystä, etten omista ko. levyä. Vieläkään...
Soittajan Sussu on orkesterin soitannon osalta aivan huippua! Vaan liekö se nyt mikään yllätys, kun kaikki ovat kovia ammattilaisia. Mainittakoon nyt vaikka Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Arttu Takalo (vibrafoni ja ksylofoni) jne. Kaikkiaan soittajia on 10 sekä lisäksi vierailevat soittajat, joita heitäkin on viisi. Määrä mikä kuuluu laadussa!
Se mihin levy meinaa kaatua, tai missä pahasti kompuroi on, valitettavasti toinen solisti Sami Saari. Juha Hostikka hoitaa oman tonttinsa kunnialla, mutta Sami rämpii kunnolla. Varsinkin kappaleessa Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Falskius menee jo korniuden puolelle ja mieleen tulee, että tehdäänkö tässä Kummeli-sketsiä vai vakavasti otettavaa musiikkia?
Missä on Saaren soulmiehen letkeys? Ei iskelmän laulaminen tarvitse olla teennäisen kuuloista puristamista. Saaren valintaa Dallapéen solistiksi ihmettelin jo ensimmäisen levyn kohdalla. Hommaan olisi löytynyt puolityöttöminä olevia tangokuninkaitakin... Tämä siis sillä, jos iskelmän laulaminen tuntuu eri genren miehestä vaikealta.
Ne levyn hyvät puolet, ja niitäkin on! Jo aloitusbiisi Viidakkolaulu tuo vanhan 30-luvun fiiliksen. Valoa ikkunassa ja Varisevat lehdet ovat instrumentaalibiisejä ja kerrassaan hienoja sovituksia. Ja vaikka tämä plussat -osio on lyhyempi kuin tuo miinus-osa tuossa yllä, niin ehdottomasti levyä suosittelen!
MIKA JEFREMOFF - HETKI LYÖ, SYDÄN LYÖ: Miehellä on ääntä. Itseasiassa kuvaa ja ääntä ei osaisi yhdistää, ja sanon pelkästään positiivisessa mielessä. Mika näyttää olevan nuoremman puoleinen, mutta kuulostaa vanhanajan iskelmätähdeltä.
Levyltä löytyy 16 biisiä, en tiedä onko se sitten liikaa. Jotenkin on tottunut siihen, että levyillä on biisejä 10-13 kpl... No, makuasiahan se tämäkin tietysti on. Monesti käy niin, että taso ei aina pysy korkealla, kun biisejä on paljon. Eli aikaa hiomiseen ei ole ollut tarpeeksi...
Plussaa ehdottomasti on taidokkaat haitariosuudet ja aidot viulut. No, toisena haitaristina on Seppo Leino, joten huonoa jälkeä ei voi silloin edes syntyä.
Pienenä vinkkinä sanoisin, että Jefremoffin kannattaisi nyt panostaa lauluunsa, ja sen tekniseen puoleen. Kun materiaalia on mitä työstää, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Laulunopettajan avulla hengitys, tuki ja fraseeraus saataisiin kuntoon.
SIMO NAAPURI - TALVIPÄIVÄNSEISAUS: Ensiksi iso plussa levyn kansista! Jotenkin värit ja kuvitus ovat tyylikkäät. Ehkä visuaalinen panostus saa aikaan tunteen, että haluaisin tykätä levyn sisällöstä eli biiseistä. Biisit ovat ihan kuunneltavia, mutta onko sitten joku tuotannollinen seikka, mikä hieman jättää keskeneräisen kuvan...? Harmillista, mutta en syty ihan niin paljon kuin haluaisin. Melodiat kulkevat jossain rockahtavan iskelmän puolella.
SINITAIVAS - TOTTA JA KAUNISTA: Tämä levy jos mikä kilpailee Vuoden iskelmälevyn tittelistä! Olin ällistynyt, kun ensikertaa tätä kuuntelin - Vau! Sinitaivas ei varsinaisesti ole aiheuttanut tätä ennen juuri minkäänlaisia reaktioita minussa, mutta kylläpä vaan tämän jälkeen. Ja positiivisia reaktioita:o) Vasta MTV3:n Syksyn Sävel -ohjelman myötä tajusin, että levyltä löytyvä kaunis Ikuisuus aamuun on Markku Aron aiemmin levyttämä kappale. (Tunnustan, etten Aron versiota muista). Alle mun sateenvarjon on lähes tunnistamaton Rihannan Umbrella. Enempi Sinitaivaan versio on suomennos Baseballs:n versioinnista. Yleensä olen skeptinen näissä popbiisien suomennoksissa, ne kun tuppaavat olemaan surkeita... ja vähän vaarallistakin on tuollainen versiointi, jos ja kun alkuperäinen on iso hitti meilläkin. No, nyt kuten mainitsin ollaan niin kaukana Rihannasta, että menkööt...!
Toivottavasti Sinitaivas toimii livenä yhtä hyvin kuin levyllä - harmillisesti missasin parin viikon takaisen "lähikeikan". Mutta lupaan käydä katsastamassa ennemmin tai myöhemmin Sinitaivaan keikkakunnon!
SINGLET:
Marita Taavitsainen - Sain sen mistä unelmoin: Kaunis kappale! Ja Maritallehan sopivat paremmin tällaiset hitaammat laulut.
Jari Sillanpää - Tuo viini pöytään: Sillanpää kertoili jossain lehtihaastattelussa, että Esa Nieminen on houkutellut uuden iskelmälevyn tekoon. Tuo viini pöytään lupaa todellakin paluuta iskelmän pariin. Nostan molemmat peukut! Vaikka ei niissä aiemmissa ”poikkeamissakaan” mitään vikaa ollut.
Visa & Villikissat - En haluu kuolla tänä yönä: Visa Luttisen äänessä on sopivaa röyhkeyttä. Onkohan biisien kierrätysnopeus liian nopeata, kun jo nyt Jenni Vartiaisen biisi sai uusioversion? Mie en pysy perässä kohta...
Janne Leino - Sofié: Biisi on Charles Aznavourin She ja se oli silloin ykkösenä kun minä synnyin:o) joten alkuperäiseen on olemassa "henkinen side" (mikä tosin on syntynyt vasta jälkikäteen...). Onhan siinäkin ideaa, että vanhoja biisejä kierrätetään ja uudistetaan uudella suomenkielisellä tekstillä. Tällä kertaa menee hivenen plussan puolelle.
Harri Kuokkanen - Tosirakkaus jää: Täysin tuntematon tapaus tämä Kuokkanen, mutta tämän jälkeen muistan (...muistanen?) varmasti. Ja hyvässä toki. Toivottavasti esikoisalbumi, joka tulee joskus on yhtä tasokas!
Yölintu - Surrender! Antaudu rakkain!: Tunnistettavaa Yölintua, sanon ma. Vaikka on tässä hieman jotain mistä en syty - ja yritän olla vaikuttumatta viimeaikaisista lehtikirjoitteluista.
La Strada - Paras päätyä sovintoon: Mukava, hyvin sovitettu biisi vaikka aavistuksen kertosäe lässähtää alkubiisin lupaamasta menosta.
Teemu Harjukari & Taivaanrannamaalarit - Tuntemattomat: Letkeä ja helpolta kuulostava... mutta ei tämä nyt erityisen syviä jälkiä sieluun jätä.
Juha Alvari - Jätä viesti vastaajaan: Kaunis on tämäkin, sellainen nojailubiisi... hivenen verran venytystä liikaa.
Kaija Pohjola - Soita sydämesi kieltä: Perus-Kaijaa ja hyvä niin! Uskon, että soi tanssilavoilla.
Luottosäveltäjä Friman (Erkki) tietää mikä Kaijalle sopii ja sen kuulee.
Näin mää nää nyt mietin...
Ensi kerralla on vuorossa ei-iskelmälevyt, vähän siis rockia ja dancea!
Ultsi
ps. Levyarviotani löytyy nykyisin myös www.hitit.fi -sivuilta, kohdasta "levyarviot"!
uusia levyjä pukkaa sitä tahtia, ettei tahdo ehtiä kaikkiin kommentoimaan...
Tässä kuitenkin muutamia poimintoja:
Albumit:
DALLAPÈ - SOITTAJAN SUSSU: Myönnän, että en ole juurikaan ensimmäistä (tämän uuden kokoonpanon) levyä kuunnellut. Ihan syystä, etten omista ko. levyä. Vieläkään...
Soittajan Sussu on orkesterin soitannon osalta aivan huippua! Vaan liekö se nyt mikään yllätys, kun kaikki ovat kovia ammattilaisia. Mainittakoon nyt vaikka Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Arttu Takalo (vibrafoni ja ksylofoni) jne. Kaikkiaan soittajia on 10 sekä lisäksi vierailevat soittajat, joita heitäkin on viisi. Määrä mikä kuuluu laadussa!
Se mihin levy meinaa kaatua, tai missä pahasti kompuroi on, valitettavasti toinen solisti Sami Saari. Juha Hostikka hoitaa oman tonttinsa kunnialla, mutta Sami rämpii kunnolla. Varsinkin kappaleessa Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Falskius menee jo korniuden puolelle ja mieleen tulee, että tehdäänkö tässä Kummeli-sketsiä vai vakavasti otettavaa musiikkia?
Missä on Saaren soulmiehen letkeys? Ei iskelmän laulaminen tarvitse olla teennäisen kuuloista puristamista. Saaren valintaa Dallapéen solistiksi ihmettelin jo ensimmäisen levyn kohdalla. Hommaan olisi löytynyt puolityöttöminä olevia tangokuninkaitakin... Tämä siis sillä, jos iskelmän laulaminen tuntuu eri genren miehestä vaikealta.
Ne levyn hyvät puolet, ja niitäkin on! Jo aloitusbiisi Viidakkolaulu tuo vanhan 30-luvun fiiliksen. Valoa ikkunassa ja Varisevat lehdet ovat instrumentaalibiisejä ja kerrassaan hienoja sovituksia. Ja vaikka tämä plussat -osio on lyhyempi kuin tuo miinus-osa tuossa yllä, niin ehdottomasti levyä suosittelen!
MIKA JEFREMOFF - HETKI LYÖ, SYDÄN LYÖ: Miehellä on ääntä. Itseasiassa kuvaa ja ääntä ei osaisi yhdistää, ja sanon pelkästään positiivisessa mielessä. Mika näyttää olevan nuoremman puoleinen, mutta kuulostaa vanhanajan iskelmätähdeltä.
Levyltä löytyy 16 biisiä, en tiedä onko se sitten liikaa. Jotenkin on tottunut siihen, että levyillä on biisejä 10-13 kpl... No, makuasiahan se tämäkin tietysti on. Monesti käy niin, että taso ei aina pysy korkealla, kun biisejä on paljon. Eli aikaa hiomiseen ei ole ollut tarpeeksi...
Plussaa ehdottomasti on taidokkaat haitariosuudet ja aidot viulut. No, toisena haitaristina on Seppo Leino, joten huonoa jälkeä ei voi silloin edes syntyä.
Pienenä vinkkinä sanoisin, että Jefremoffin kannattaisi nyt panostaa lauluunsa, ja sen tekniseen puoleen. Kun materiaalia on mitä työstää, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Laulunopettajan avulla hengitys, tuki ja fraseeraus saataisiin kuntoon.
SIMO NAAPURI - TALVIPÄIVÄNSEISAUS: Ensiksi iso plussa levyn kansista! Jotenkin värit ja kuvitus ovat tyylikkäät. Ehkä visuaalinen panostus saa aikaan tunteen, että haluaisin tykätä levyn sisällöstä eli biiseistä. Biisit ovat ihan kuunneltavia, mutta onko sitten joku tuotannollinen seikka, mikä hieman jättää keskeneräisen kuvan...? Harmillista, mutta en syty ihan niin paljon kuin haluaisin. Melodiat kulkevat jossain rockahtavan iskelmän puolella.
SINITAIVAS - TOTTA JA KAUNISTA: Tämä levy jos mikä kilpailee Vuoden iskelmälevyn tittelistä! Olin ällistynyt, kun ensikertaa tätä kuuntelin - Vau! Sinitaivas ei varsinaisesti ole aiheuttanut tätä ennen juuri minkäänlaisia reaktioita minussa, mutta kylläpä vaan tämän jälkeen. Ja positiivisia reaktioita:o) Vasta MTV3:n Syksyn Sävel -ohjelman myötä tajusin, että levyltä löytyvä kaunis Ikuisuus aamuun on Markku Aron aiemmin levyttämä kappale. (Tunnustan, etten Aron versiota muista). Alle mun sateenvarjon on lähes tunnistamaton Rihannan Umbrella. Enempi Sinitaivaan versio on suomennos Baseballs:n versioinnista. Yleensä olen skeptinen näissä popbiisien suomennoksissa, ne kun tuppaavat olemaan surkeita... ja vähän vaarallistakin on tuollainen versiointi, jos ja kun alkuperäinen on iso hitti meilläkin. No, nyt kuten mainitsin ollaan niin kaukana Rihannasta, että menkööt...!
Toivottavasti Sinitaivas toimii livenä yhtä hyvin kuin levyllä - harmillisesti missasin parin viikon takaisen "lähikeikan". Mutta lupaan käydä katsastamassa ennemmin tai myöhemmin Sinitaivaan keikkakunnon!
SINGLET:
Marita Taavitsainen - Sain sen mistä unelmoin: Kaunis kappale! Ja Maritallehan sopivat paremmin tällaiset hitaammat laulut.
Jari Sillanpää - Tuo viini pöytään: Sillanpää kertoili jossain lehtihaastattelussa, että Esa Nieminen on houkutellut uuden iskelmälevyn tekoon. Tuo viini pöytään lupaa todellakin paluuta iskelmän pariin. Nostan molemmat peukut! Vaikka ei niissä aiemmissa ”poikkeamissakaan” mitään vikaa ollut.
Visa & Villikissat - En haluu kuolla tänä yönä: Visa Luttisen äänessä on sopivaa röyhkeyttä. Onkohan biisien kierrätysnopeus liian nopeata, kun jo nyt Jenni Vartiaisen biisi sai uusioversion? Mie en pysy perässä kohta...
Janne Leino - Sofié: Biisi on Charles Aznavourin She ja se oli silloin ykkösenä kun minä synnyin:o) joten alkuperäiseen on olemassa "henkinen side" (mikä tosin on syntynyt vasta jälkikäteen...). Onhan siinäkin ideaa, että vanhoja biisejä kierrätetään ja uudistetaan uudella suomenkielisellä tekstillä. Tällä kertaa menee hivenen plussan puolelle.
Harri Kuokkanen - Tosirakkaus jää: Täysin tuntematon tapaus tämä Kuokkanen, mutta tämän jälkeen muistan (...muistanen?) varmasti. Ja hyvässä toki. Toivottavasti esikoisalbumi, joka tulee joskus on yhtä tasokas!
Yölintu - Surrender! Antaudu rakkain!: Tunnistettavaa Yölintua, sanon ma. Vaikka on tässä hieman jotain mistä en syty - ja yritän olla vaikuttumatta viimeaikaisista lehtikirjoitteluista.
La Strada - Paras päätyä sovintoon: Mukava, hyvin sovitettu biisi vaikka aavistuksen kertosäe lässähtää alkubiisin lupaamasta menosta.
Teemu Harjukari & Taivaanrannamaalarit - Tuntemattomat: Letkeä ja helpolta kuulostava... mutta ei tämä nyt erityisen syviä jälkiä sieluun jätä.
Juha Alvari - Jätä viesti vastaajaan: Kaunis on tämäkin, sellainen nojailubiisi... hivenen verran venytystä liikaa.
Kaija Pohjola - Soita sydämesi kieltä: Perus-Kaijaa ja hyvä niin! Uskon, että soi tanssilavoilla.
Luottosäveltäjä Friman (Erkki) tietää mikä Kaijalle sopii ja sen kuulee.
Näin mää nää nyt mietin...
Ensi kerralla on vuorossa ei-iskelmälevyt, vähän siis rockia ja dancea!
Ultsi
ps. Levyarviotani löytyy nykyisin myös www.hitit.fi -sivuilta, kohdasta "levyarviot"!
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Iskelmä-Finlandia
Eilen jaettiin 11. Iskelmä-Finlandia. Myönnän yllättyneeni, että Pepe Willberg pystin sai, mutta yllätys oli varsin positiivinen. P.Willberg ei varmastikaan ollut kovin suuri ennakkosuosikki, tai itse ajattelin Dannyn ja Markku Aron kisaavan palkinnosta. Molemmathan olivat jo toisen kerran ehdokkaana. Mahtaa Markku Aroa harmittaa - Danny sai sentään yleisöpalkinnon. Kahdesti kisassa ja kummallakaan kertaa ei ole tärpännyt.
Iskelmä-Finlandia palkinto on siitä "kummallinen", että sen jakoperusteet eivät ole minun mielestäni kovinkaan selkät, ainakin jos katsoo ehdokkaita. Jos palkinto jaettaisiin vaikka iskelmäkappaleen tai levyn perusteella tilanne olisi selvempi.
Kirjallisuuden Finlandia palkinnon saadakseen pitää tehdä "jotain"; kirjoittaa tajuttoman hyvä kirja ja se teos kisaa palkinnosta.
Iskelmäkenttä tuntuu muutenkin olevan jonkin tason käymistilassa. Iskelmätähdet haluavat olla poppareita ja popparit iskelmätähtiä.
Moniko entinen tangokuninkaallinen tekee puhdasta tanssi-iskelmää voittonsa jälkeen? Soundit vaihtuvat voiton jälkeen äkkiä popin suuntaan "kun tää on niinku enempi mun juttu". Vai onko se enempi levy-yhtiön juttu? Miten sellaista poppia sitten "kulutetaan" esimerkiksi nyt tangokuninkaallisten esiintymispaikoilla, tanssilavoilla. Sitä yritetään tanssia parhaan taidon ja osaamisen mukaan. Olen tottunut siihen, että tansseissa tyylilajit menevät pareittain ja vaihtuvuutta löytyy. Viime kesänä satuin eräänkin entisen tangokuningattaren keikalle, ja settiin mahtui noin 8 beatfoksia ja yksi (kaiketi pakollinen) tangopari. No, hän esitti levyttämiään kappaleita, ei siinä sen ihmeempää. Tylsää se vain oli tanssia.
Onko sitten sattumaa, että kahtena viime kertana Tangomarkkinoiden tangosävellyskisan on voittanut ei-iskelmäkentän tähti? Vuonna 2010 Mariska ja tänä kesänä Veeti Kallio. Olen varmasti liian kaavoihini kangistunut enkä usko kummankaan saaneen ideaansa osallistumiseen ihan yksin. (juujuu, onhan ne sävellykset lähetetty niin, että tekijätiedot ovat suljetussa kuoressa...)
Eikä siinä tietysti ole mitään pahaa, että tangoon saadaan innostumaan säveltäjiä, jotka eivät perinteisesti tangoa ohjelmistossaan esitä. Se nyt vain ei mene omaan jakeluun, että miten ihmeessä Mariskan säveltämä tango "Sua kaipaan" voitti sävellyskisan ja miten samainen Mariska on tänä vuonna kisannut Iskelmä-Finlandiasta?
Lainaus tämän viikon Uusi-Rauma -lehdestä (27.7.), jutusta jossa haastaeltiin Ilkka Lipsasta, Dannya: "Iskelmä-Finlandia ajautui väärille urille heti alussa, kun Jukka Virtanen antoi ensimmäisen pystin Vaskikellot soi -laulusta. Se oli esittäjänsä ensimmäinen ja ainoa hitti, sanoo Danny Antti Huovilaa tarkoittaen".
Olen Dannyn kanssa täysin samaa mieltä!
(Ym. biisi on Vaskikellot - oma huomautukseni)
Oma lukunsa olisi tietysti se, että Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandian vuonna 2008. Ehkä palkinnolle olisi pitänyt keksiä joku toinen nimi. Eihän vika ole palkituissa vaan siinä, minkä kuvan palkinonnon nimi antaa tarkoituksestaan. No, toisaalta jos Iskelmäradio soittaa kaikkea muuta kuin iskelmää niin meneehän siinä vähemmästäkin sekaisin tyylit ja suunnat... ;o)
Mitä väliä sillä sitten on onko poppari vai iskelmälaulaja? Siinä on juuri se, että lähes kaikki uudet levytykset alkavat kuulostaa toinen toisiltaan, samasta ämpäristä ammennetuiksi. Ja se taas on kuuntelijoiden aliarvioimista!
Ai niin, se vaihtoehtoinen nimi Iskelmä-Finlandialle: Suomalaisen musiikin Finlandia!
Iskelmä-Finlandia palkinto on siitä "kummallinen", että sen jakoperusteet eivät ole minun mielestäni kovinkaan selkät, ainakin jos katsoo ehdokkaita. Jos palkinto jaettaisiin vaikka iskelmäkappaleen tai levyn perusteella tilanne olisi selvempi.
Kirjallisuuden Finlandia palkinnon saadakseen pitää tehdä "jotain"; kirjoittaa tajuttoman hyvä kirja ja se teos kisaa palkinnosta.
Iskelmäkenttä tuntuu muutenkin olevan jonkin tason käymistilassa. Iskelmätähdet haluavat olla poppareita ja popparit iskelmätähtiä.
Moniko entinen tangokuninkaallinen tekee puhdasta tanssi-iskelmää voittonsa jälkeen? Soundit vaihtuvat voiton jälkeen äkkiä popin suuntaan "kun tää on niinku enempi mun juttu". Vai onko se enempi levy-yhtiön juttu? Miten sellaista poppia sitten "kulutetaan" esimerkiksi nyt tangokuninkaallisten esiintymispaikoilla, tanssilavoilla. Sitä yritetään tanssia parhaan taidon ja osaamisen mukaan. Olen tottunut siihen, että tansseissa tyylilajit menevät pareittain ja vaihtuvuutta löytyy. Viime kesänä satuin eräänkin entisen tangokuningattaren keikalle, ja settiin mahtui noin 8 beatfoksia ja yksi (kaiketi pakollinen) tangopari. No, hän esitti levyttämiään kappaleita, ei siinä sen ihmeempää. Tylsää se vain oli tanssia.
Onko sitten sattumaa, että kahtena viime kertana Tangomarkkinoiden tangosävellyskisan on voittanut ei-iskelmäkentän tähti? Vuonna 2010 Mariska ja tänä kesänä Veeti Kallio. Olen varmasti liian kaavoihini kangistunut enkä usko kummankaan saaneen ideaansa osallistumiseen ihan yksin. (juujuu, onhan ne sävellykset lähetetty niin, että tekijätiedot ovat suljetussa kuoressa...)
Eikä siinä tietysti ole mitään pahaa, että tangoon saadaan innostumaan säveltäjiä, jotka eivät perinteisesti tangoa ohjelmistossaan esitä. Se nyt vain ei mene omaan jakeluun, että miten ihmeessä Mariskan säveltämä tango "Sua kaipaan" voitti sävellyskisan ja miten samainen Mariska on tänä vuonna kisannut Iskelmä-Finlandiasta?
Lainaus tämän viikon Uusi-Rauma -lehdestä (27.7.), jutusta jossa haastaeltiin Ilkka Lipsasta, Dannya: "Iskelmä-Finlandia ajautui väärille urille heti alussa, kun Jukka Virtanen antoi ensimmäisen pystin Vaskikellot soi -laulusta. Se oli esittäjänsä ensimmäinen ja ainoa hitti, sanoo Danny Antti Huovilaa tarkoittaen".
Olen Dannyn kanssa täysin samaa mieltä!
(Ym. biisi on Vaskikellot - oma huomautukseni)
Oma lukunsa olisi tietysti se, että Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandian vuonna 2008. Ehkä palkinnolle olisi pitänyt keksiä joku toinen nimi. Eihän vika ole palkituissa vaan siinä, minkä kuvan palkinonnon nimi antaa tarkoituksestaan. No, toisaalta jos Iskelmäradio soittaa kaikkea muuta kuin iskelmää niin meneehän siinä vähemmästäkin sekaisin tyylit ja suunnat... ;o)
Mitä väliä sillä sitten on onko poppari vai iskelmälaulaja? Siinä on juuri se, että lähes kaikki uudet levytykset alkavat kuulostaa toinen toisiltaan, samasta ämpäristä ammennetuiksi. Ja se taas on kuuntelijoiden aliarvioimista!
Ai niin, se vaihtoehtoinen nimi Iskelmä-Finlandialle: Suomalaisen musiikin Finlandia!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Kesän levyuutuuksia osa 1
Albumit:
Olli Leppänen - Elämä on tässä: Olli Leppänen on tehnyt paljon biisejä muille artisteille (mm.Sinitaivas, Unelmavävyt, Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit, Pekkaniskan Pojat). "Elämä on tässä" on Ollin oma albumi, jossa kaikki sävellykset ovat itsetehtyjä ja sanoitukset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta omia myös. Kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella, mutta onkohan silti omaan käyttöön jääneet vain ne "jämät" mitkä eivät ole muille artisteille kelvanneet...? Levyn kansien suunnittelusta annan pisteet. Kansiin on panostettu visuaalisesti ja näyttävät hyvälle. Singlelohkaisu "Ilo tulvii" on soinut radiossa sen verran, että jopa minä olen sen sieltä bongannut. Leppäsen kotisivujen mukaan single on julkaistu jo vuonna 2009 (!). Olen kyllä melko varma, että ko. biisi on uudelleenjulkaistu, tai nostettu radiosoittoon uudelleen kevättalvella -11. Tai sitten mun piuhat yhdistyvät vähän hitaasti. Yksi parhaista biiseistä on no 13. "Hän sinua muistuttaa".
Tyyne & Martta - Ryppyrasvaa: Ensiksi kysyn, ihan yksinkertaisesti, että miksi? Toiseksi: eikö tämä ollutkaan yhden biisin vitsi ("Kuumat aallot")? Ja kun ilmeisesti ei ollut, niin etsitään tästä jotain hyvää... Tämä käy naisten saunailtoihin, kun nousuhumala on vauhdissa eikä vielä ole kaivettu esiin sitä kokoelmalevyä missä on "Aikuinen nainen". Paras biisi on albumin viimeinen "Jenkkakahvat" - tämä suomennosversio alkuperäisestä saksalaisesta "Dschinghis Khan" -biisistä on parempi kuin Frederikin "Tsingis Khan"!
Ihan totta!
Tanssiorkesteri Pekkaniskan Pojat - Keinuvat kengät: ahkerasti tansseissa käyvät tietävät (minä siis en käy ahkerasti, mutta olen antanut kertoa), että PNP soittaa todella monipuolista tanssimusiikkia ja palvelevat yleisöä siinä mielessä ammattimaisin ottein. Tälläkin levyllä biisit on ryhmitelty tyylilajeittain pareiksi. Eli yksinkertaisemmin selvitettynä: biisit ovat pareittain; foksit, jivet, rumbat jne. Aikasemmilla albumeilla on ollut enemmän biisejä kuin tällä levyllä. Liekö tullut kiire julkaisun kanssa? Levyä voin kyllä ehdottomasti suositella esim. paritanssien kotitreenausta varten. Rytmit ovat selkeitä ja Taisto Lunkka sovittajana on tehnyt hienon työn biisien kanssa. Jos levystä, joka kokonaisuudessaan on kerrassaan mainio haluaa nostaa jonkun miinuksen on se biisissä "Caldonia": jos englanti ei ole se omin laulukieli, niin silloin se kannattaa (tai täytyy) jättää pois ja etsiä tyylilajin suomibiisi tai tehdä tekstistä käännös. Omiin korviini tankeroenglanti särähti.
Singlet:
Sami Keskitalo - Tulitikkurakkaus: Soi varmasti tansseissa, hyvä perusfoksi! Fraseeraus ja rytmitys saa aikaa lievän kuulovirheen "Tuli tikkurakkautta". Lienee tahatonta.
Johanna Piipponen - Kaupunki kutsuu: Toivottavasti saa radiosoittoaikaa. Positiivinen fiilis jää biisistä.
Tarja Lunnas - Lasienkeli: Tää on kaunis biisi! Enempää ei tarvitse perusteluja.
Unelmavävyt & Mikko Mäkeläinen: Näähän voisivat tehdä biisejä enemmäkin yhdessä, kun kerran näin hyvin toimii.
Anne Mattila - Sovitaan: Iso askel parempaan suuntaan. Toivottavasti albumi jatkaa tätä linjaa.
Tiekarhu Band - (single-EP): Blueshenkistä iskelmää. Omalla tavalaan sympaattinen neljän biisin single/ep. Jää hyvä mieli!
Veikko Saari - Orvokkivalssi: Tämä ei nyt oikein anna kuuntelijalle (mulle) mitään sen enempää, ilmeinen häävalssi.
Ilkka Marttala - Tumma joki: Paranee useammalla kuuntelukerralla. Tavoiteltu Agents-fiilistä.
Tulipunaruusut - Kun katseemme kohtaavat: Perustanssibiisi, ei muuta. Tarvitseeko ollakaan?
Sawotta - Haitari ja kesäyö: Kesäralli "me ollaan suomalaisia" -hengen nostatukseen. Mun henki ei noussut...
Phil Harmonic - Kaipaan / Kuumat yöt: Miksiköhän "Kaipaan" on versioitu uudelleen julkaistavaksi? Toka biisi on perusmenevää PH:ta.
Matti ja Teppo - Miljoona ruusua: Vitsit, että hieno lattariversio vanhasta biisistä! Tätä soittelee ihan mielikseen.
Petrus - Kesän kaunein päivä: Nimensä mukaan kesäbiisi sovitusta myöten. Yhtä harmiton kuin pilvetön poutapäivä.
Matti Esko - Riisisade: Letkeä kesäbiisi tämäkin. Menee plussa puolelle.
Eino Grön - Epävireiset sydämet: Bossa on vaikea rytmi laulaa, ja nyt puhun omista, osin kipeistäkin kokemuksista (hih!). Grönin kiireetön tyyli jos saisi hieman bossan vaatimaa letkeyttä, tästä voisi tulla mainio. Ei huono tietysti nytkään, mutta vähän jää jotain vaille.
Kalle Jussila - Tyttö metsässä / Vanha tie: Jussilan tyyliin sopisi, uskon niin, jos näistä olisi tehty enemmän country-henkisiä: viulua ja steel guitaria. Näistä kahdesta biisistä eka vie voiton.
Juha Simola - Ne sinisilmät: Reipas biisi, toivottavasti soi tanssipaikoilla useasti. Miehellä on oikein iskelmälaulajan ääni!
Markku Laamanen - Muistan kesän: Minuun ei pure Laamasen tyylin "pateettisuus". Eikä tämäkään biisi sitä miksikään muuta, valitettavasti.
Kaivo - Rakkauslaulu: Voisi toimia livenä kuultuna. Piste tulee aina, kun yrittää. En vaan lämpene tälle enempää.
Sinitaivas - Kellohame heilahtaa: Jos nyt olisi hame päällä niin johan heilahtais! Laulajan ääni on oikein pehmeä - hyvä Sinitaivas!
Joel Hallikainen - Täyttä kultaa: Kyllä niin leuka loksahti, kun tämä lähti soimaan; mitä ihmettä tässä nyt haetaan? Jos, kuten kansikuvassa näyttää miehellä kasvavan noinkin tuuhea parta ja päällä on ruutupaita, niin viimeiseksi odottaa discojytkettä kuulevansa. Joel hyvä, kitara kainaloon ja rumpukone pois päältä, terveisin Länsirannikon tyttö.
Kicke Paananen - Villiäinen: Jotenkin tässä rumpukoneen ja discojytkeen käyttö on uskottavampaa kuin J.Hallikaisen kappaleessa. Biisistä tulee kieltämättä Frederik mieleen. Riimiparissa "peppu - heppu" on hieman koomillisia piirteitä.
Kurre - Se nainen: Mukavan kuuloinen uutuus Kurrelta. Uskoisin saavan radiosoittoaikaa.
Sarian - Kasvoista kasvoihin: Ihan kiva, mutta se ei riitä, että tämä erottuisi mitenkään massasta.
Jarkko Honkanen - Jos kipinä syttyy / Kadotin sinut: Uskottavan kuuloista tanssimusiikkia. "Jos kipinä syttyy" soinee paljon tanssilavoilla. Hyvä Jarkko! Jään odottelemaan pitkäsoittoa.
Mamba - Kun signaali on heikko / Me selvitään: Vihdoinkin uutta musiikkia Mambalta ja kuulostaa siltä miltä pitääkin. Jos joku nyrpisteli aikanaan "Vielä on kesää jäljellä" biisin tyylille, voi olla nyt huolesta vapaa, tamä on wanhaa ja turwallista Mambaa.
Nämä tällä kertaa:o)
Ultsi
Olli Leppänen - Elämä on tässä: Olli Leppänen on tehnyt paljon biisejä muille artisteille (mm.Sinitaivas, Unelmavävyt, Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit, Pekkaniskan Pojat). "Elämä on tässä" on Ollin oma albumi, jossa kaikki sävellykset ovat itsetehtyjä ja sanoitukset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta omia myös. Kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella, mutta onkohan silti omaan käyttöön jääneet vain ne "jämät" mitkä eivät ole muille artisteille kelvanneet...? Levyn kansien suunnittelusta annan pisteet. Kansiin on panostettu visuaalisesti ja näyttävät hyvälle. Singlelohkaisu "Ilo tulvii" on soinut radiossa sen verran, että jopa minä olen sen sieltä bongannut. Leppäsen kotisivujen mukaan single on julkaistu jo vuonna 2009 (!). Olen kyllä melko varma, että ko. biisi on uudelleenjulkaistu, tai nostettu radiosoittoon uudelleen kevättalvella -11. Tai sitten mun piuhat yhdistyvät vähän hitaasti. Yksi parhaista biiseistä on no 13. "Hän sinua muistuttaa".
Tyyne & Martta - Ryppyrasvaa: Ensiksi kysyn, ihan yksinkertaisesti, että miksi? Toiseksi: eikö tämä ollutkaan yhden biisin vitsi ("Kuumat aallot")? Ja kun ilmeisesti ei ollut, niin etsitään tästä jotain hyvää... Tämä käy naisten saunailtoihin, kun nousuhumala on vauhdissa eikä vielä ole kaivettu esiin sitä kokoelmalevyä missä on "Aikuinen nainen". Paras biisi on albumin viimeinen "Jenkkakahvat" - tämä suomennosversio alkuperäisestä saksalaisesta "Dschinghis Khan" -biisistä on parempi kuin Frederikin "Tsingis Khan"!
Ihan totta!
Tanssiorkesteri Pekkaniskan Pojat - Keinuvat kengät: ahkerasti tansseissa käyvät tietävät (minä siis en käy ahkerasti, mutta olen antanut kertoa), että PNP soittaa todella monipuolista tanssimusiikkia ja palvelevat yleisöä siinä mielessä ammattimaisin ottein. Tälläkin levyllä biisit on ryhmitelty tyylilajeittain pareiksi. Eli yksinkertaisemmin selvitettynä: biisit ovat pareittain; foksit, jivet, rumbat jne. Aikasemmilla albumeilla on ollut enemmän biisejä kuin tällä levyllä. Liekö tullut kiire julkaisun kanssa? Levyä voin kyllä ehdottomasti suositella esim. paritanssien kotitreenausta varten. Rytmit ovat selkeitä ja Taisto Lunkka sovittajana on tehnyt hienon työn biisien kanssa. Jos levystä, joka kokonaisuudessaan on kerrassaan mainio haluaa nostaa jonkun miinuksen on se biisissä "Caldonia": jos englanti ei ole se omin laulukieli, niin silloin se kannattaa (tai täytyy) jättää pois ja etsiä tyylilajin suomibiisi tai tehdä tekstistä käännös. Omiin korviini tankeroenglanti särähti.
Singlet:
Sami Keskitalo - Tulitikkurakkaus: Soi varmasti tansseissa, hyvä perusfoksi! Fraseeraus ja rytmitys saa aikaa lievän kuulovirheen "Tuli tikkurakkautta". Lienee tahatonta.
Johanna Piipponen - Kaupunki kutsuu: Toivottavasti saa radiosoittoaikaa. Positiivinen fiilis jää biisistä.
Tarja Lunnas - Lasienkeli: Tää on kaunis biisi! Enempää ei tarvitse perusteluja.
Unelmavävyt & Mikko Mäkeläinen: Näähän voisivat tehdä biisejä enemmäkin yhdessä, kun kerran näin hyvin toimii.
Anne Mattila - Sovitaan: Iso askel parempaan suuntaan. Toivottavasti albumi jatkaa tätä linjaa.
Tiekarhu Band - (single-EP): Blueshenkistä iskelmää. Omalla tavalaan sympaattinen neljän biisin single/ep. Jää hyvä mieli!
Veikko Saari - Orvokkivalssi: Tämä ei nyt oikein anna kuuntelijalle (mulle) mitään sen enempää, ilmeinen häävalssi.
Ilkka Marttala - Tumma joki: Paranee useammalla kuuntelukerralla. Tavoiteltu Agents-fiilistä.
Tulipunaruusut - Kun katseemme kohtaavat: Perustanssibiisi, ei muuta. Tarvitseeko ollakaan?
Sawotta - Haitari ja kesäyö: Kesäralli "me ollaan suomalaisia" -hengen nostatukseen. Mun henki ei noussut...
Phil Harmonic - Kaipaan / Kuumat yöt: Miksiköhän "Kaipaan" on versioitu uudelleen julkaistavaksi? Toka biisi on perusmenevää PH:ta.
Matti ja Teppo - Miljoona ruusua: Vitsit, että hieno lattariversio vanhasta biisistä! Tätä soittelee ihan mielikseen.
Petrus - Kesän kaunein päivä: Nimensä mukaan kesäbiisi sovitusta myöten. Yhtä harmiton kuin pilvetön poutapäivä.
Matti Esko - Riisisade: Letkeä kesäbiisi tämäkin. Menee plussa puolelle.
Eino Grön - Epävireiset sydämet: Bossa on vaikea rytmi laulaa, ja nyt puhun omista, osin kipeistäkin kokemuksista (hih!). Grönin kiireetön tyyli jos saisi hieman bossan vaatimaa letkeyttä, tästä voisi tulla mainio. Ei huono tietysti nytkään, mutta vähän jää jotain vaille.
Kalle Jussila - Tyttö metsässä / Vanha tie: Jussilan tyyliin sopisi, uskon niin, jos näistä olisi tehty enemmän country-henkisiä: viulua ja steel guitaria. Näistä kahdesta biisistä eka vie voiton.
Juha Simola - Ne sinisilmät: Reipas biisi, toivottavasti soi tanssipaikoilla useasti. Miehellä on oikein iskelmälaulajan ääni!
Markku Laamanen - Muistan kesän: Minuun ei pure Laamasen tyylin "pateettisuus". Eikä tämäkään biisi sitä miksikään muuta, valitettavasti.
Kaivo - Rakkauslaulu: Voisi toimia livenä kuultuna. Piste tulee aina, kun yrittää. En vaan lämpene tälle enempää.
Sinitaivas - Kellohame heilahtaa: Jos nyt olisi hame päällä niin johan heilahtais! Laulajan ääni on oikein pehmeä - hyvä Sinitaivas!
Joel Hallikainen - Täyttä kultaa: Kyllä niin leuka loksahti, kun tämä lähti soimaan; mitä ihmettä tässä nyt haetaan? Jos, kuten kansikuvassa näyttää miehellä kasvavan noinkin tuuhea parta ja päällä on ruutupaita, niin viimeiseksi odottaa discojytkettä kuulevansa. Joel hyvä, kitara kainaloon ja rumpukone pois päältä, terveisin Länsirannikon tyttö.
Kicke Paananen - Villiäinen: Jotenkin tässä rumpukoneen ja discojytkeen käyttö on uskottavampaa kuin J.Hallikaisen kappaleessa. Biisistä tulee kieltämättä Frederik mieleen. Riimiparissa "peppu - heppu" on hieman koomillisia piirteitä.
Kurre - Se nainen: Mukavan kuuloinen uutuus Kurrelta. Uskoisin saavan radiosoittoaikaa.
Sarian - Kasvoista kasvoihin: Ihan kiva, mutta se ei riitä, että tämä erottuisi mitenkään massasta.
Jarkko Honkanen - Jos kipinä syttyy / Kadotin sinut: Uskottavan kuuloista tanssimusiikkia. "Jos kipinä syttyy" soinee paljon tanssilavoilla. Hyvä Jarkko! Jään odottelemaan pitkäsoittoa.
Mamba - Kun signaali on heikko / Me selvitään: Vihdoinkin uutta musiikkia Mambalta ja kuulostaa siltä miltä pitääkin. Jos joku nyrpisteli aikanaan "Vielä on kesää jäljellä" biisin tyylille, voi olla nyt huolesta vapaa, tamä on wanhaa ja turwallista Mambaa.
Nämä tällä kertaa:o)
Ultsi
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Tangomarkkinat 2011
Eilen illalla käytiin finaalin karsinta. Jatkoon päässeet valittiin pelkästään yleisöäänin, ja tietysti tänään toisessa iltapäivälehdessä tuomariston puheenjohtaja kertoi, että väärät pääsivät jatkoon! Tai no, pikemminkin niin, että "Paras putosi". Pj:n mielestä Terhi Matikainen olisi ansainnut paikan finaalissa.
Sen nyt tietää, että jos yleisö ei saa päättää, niin se nurisee tuomareiden kyvyttömyydestä: "Kuurojako ne ovat vai oliko tulos ennalta sovittu?!!". Kun nyt yleisö sai päättää, tuomari valittaa...
Makuasioista on kaikkein turhauttavinta kinastella. Jos keksisi absoluuttisen mittarin laulukisaan, sillä tienaisi hyvin. Taitoluistelussa päästiin sentään irti iänikuisesta tuomaripeli-valituksesta muuttamalla pistelaskusysteemi täysin.
Miten sen voisi laulun tuomaroinnissa hyödyntää: jos pysyy rytmissä koko biisin +2p. Jos putoaa ennen ensimmäistä kertosäettä -2p, jos vasta toisen kertosäkeen jälkeen putoaakin pisteitä vain 1 kpl.
Niekusta (pahoitteluni, tähän ei saa nyt ääninäytettä mukaan) -1p, toistuvasta niekusta -4p. Jos venyttää diftongitavussa sitä jälkimmäistä vokaalia menettää armottaa -5p. Ja jos sen tekee joka kerta, saa niin paljon sakkopisteitä, että joutuu kuuntelemaan Munamiehen koko cd-levyn kertaistumalta. Kolmesti.
(Ken ei diftongia tunne, lyhyt kertaus: diftongi on samassa tavussa esiintyvä kahden tai useamman vokaalilaadun jono -ie, -ai, -uo. Joten, jos venyttää "tieeeetä kaitaa" menee väärin. Oikea tapahan olisi laulaa "tiiietä kaitaa, toiset vaeltaa". Terveisiä kaikille, jotka tuon neuvon tunnistavat!)
Laulun muusta fyysisestä suorittamisesta tulisi miinuspisteitä jos nostelee kulmakarvoja / otsaansa luodakseen eläytymisefektejä kesken laulun. Jos näitä liikkeitä pitää tehdä, niin välisoitto on sitä varten (vitsi!). Jos kappaleen lopussa nostaa molemmat kädet ilmaan, ropsahtaa siitäkin miinusta ainakin kaksi pistettä.
Plussapisteitä saa puolestaan siitä jos rivillä 16 istuva rouvashenkilö pystyy todistettavasti näyttämään, että käsivarren karvat nousivat pystyyn. +2p jos karvakerroin toimii yhdessä kädessä, +5 jos molemmissa. Juontaja jos tirauttaa kyyneleen, siitä saa +8p. Tuomarin jos saa itkemään on se +100 pistettä ja kilpailu on siinä vaiheessa keskeytettävä, koska voittaja on löytynyt.
Idean saa ottaa käyttöön. Minä tulen mielelläni konsultiksi paikalle kertomaan lisää!
Onnea ja tsemppiä huomiseen Maria, Mervi, Heidi, Heikki, Antti ja Tino!
PS: Lippalakki, olipa se sitten miten siisti tahansa ei kyllä minun mielestä sovi esiintyvän tangolaulajan päähän. Ei ainakaan jos meinaa olla tosissaan otettavissa.
Sen nyt tietää, että jos yleisö ei saa päättää, niin se nurisee tuomareiden kyvyttömyydestä: "Kuurojako ne ovat vai oliko tulos ennalta sovittu?!!". Kun nyt yleisö sai päättää, tuomari valittaa...
Makuasioista on kaikkein turhauttavinta kinastella. Jos keksisi absoluuttisen mittarin laulukisaan, sillä tienaisi hyvin. Taitoluistelussa päästiin sentään irti iänikuisesta tuomaripeli-valituksesta muuttamalla pistelaskusysteemi täysin.
Miten sen voisi laulun tuomaroinnissa hyödyntää: jos pysyy rytmissä koko biisin +2p. Jos putoaa ennen ensimmäistä kertosäettä -2p, jos vasta toisen kertosäkeen jälkeen putoaakin pisteitä vain 1 kpl.
Niekusta (pahoitteluni, tähän ei saa nyt ääninäytettä mukaan) -1p, toistuvasta niekusta -4p. Jos venyttää diftongitavussa sitä jälkimmäistä vokaalia menettää armottaa -5p. Ja jos sen tekee joka kerta, saa niin paljon sakkopisteitä, että joutuu kuuntelemaan Munamiehen koko cd-levyn kertaistumalta. Kolmesti.
(Ken ei diftongia tunne, lyhyt kertaus: diftongi on samassa tavussa esiintyvä kahden tai useamman vokaalilaadun jono -ie, -ai, -uo. Joten, jos venyttää "tieeeetä kaitaa" menee väärin. Oikea tapahan olisi laulaa "tiiietä kaitaa, toiset vaeltaa". Terveisiä kaikille, jotka tuon neuvon tunnistavat!)
Laulun muusta fyysisestä suorittamisesta tulisi miinuspisteitä jos nostelee kulmakarvoja / otsaansa luodakseen eläytymisefektejä kesken laulun. Jos näitä liikkeitä pitää tehdä, niin välisoitto on sitä varten (vitsi!). Jos kappaleen lopussa nostaa molemmat kädet ilmaan, ropsahtaa siitäkin miinusta ainakin kaksi pistettä.
Plussapisteitä saa puolestaan siitä jos rivillä 16 istuva rouvashenkilö pystyy todistettavasti näyttämään, että käsivarren karvat nousivat pystyyn. +2p jos karvakerroin toimii yhdessä kädessä, +5 jos molemmissa. Juontaja jos tirauttaa kyyneleen, siitä saa +8p. Tuomarin jos saa itkemään on se +100 pistettä ja kilpailu on siinä vaiheessa keskeytettävä, koska voittaja on löytynyt.
Idean saa ottaa käyttöön. Minä tulen mielelläni konsultiksi paikalle kertomaan lisää!
Onnea ja tsemppiä huomiseen Maria, Mervi, Heidi, Heikki, Antti ja Tino!
PS: Lippalakki, olipa se sitten miten siisti tahansa ei kyllä minun mielestä sovi esiintyvän tangolaulajan päähän. Ei ainakaan jos meinaa olla tosissaan otettavissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)