Lupailin jo aikoja sitten, että "seuraavalla kerralla" tulee dance-levyistä arvioita.
Se on nyt SE kerta sitten. Laitan mukaan myös muutamia rock ja pop -biisejä.
Ensikertaan:o)
Ultsi
Albumit:
Jare & VilleGalle: Mustaa Kultaa – oma salainen paheeni, Suomirap saa tyydytyksen kuunnellessani tätä; laadukasta ja hienosti tehtyä! ”Raiders” biisistä huokuu old school – meininki ja The Sugarhill Gang vivahteet. Hieman sanoitusten maailma pyörii samassa ympyrässä, lätkän peluun ympärillä, mutta silti – tää on hyvä levy!
Singlet:
Ronya: Annoying – Kuulostaa lupaavalta; hyvin tuotettu, iskevä ja tarttuva. Toivottavasti tähtäin on (myös) ulkomailla.
Polis & Les Helleniques - Dirlanda 2011: Tämä ei jää niin pahaksi “korvamadoksi” kuin
aikaisemmat versiot. Mutta onko se varsinainen meriitti sitten biisille?
Jeronimo feat. Stay-C – I am no Superman: Ihan mainio tanssibiisi. Ei varsinainen kultakimpale, mutta mainio oman itsenään.
Loona – Vamos a la Playa: Biisin nimestä tuli tietysti mieleen se 80-luvun italodiscon ”helmi” (Righeira), mutta eihän näillä ole muuta yhteistä kuin nimi… Loonan biisi on päivitys 90-luvun lopun hitistä.
Robert Abigail & DJ Rebel feat. The Gibson Brothers – Cuba: Mitenkähän mones versio tästä biisistä? Onko näitä vielä tuossa lisää? Ja onko jokaisen pakko tehdä oma versionsa? Ja montako kysymystä vielä tähän keksin?
Sean Finn – No Good (EP): energistä electro housea seitsemän eri miksauksen voimin. Näiden kuunteleminen saa strobo-valot välkkymään silmissä, joten voin olettaa Dj. Sean Finnin onnistuneen päivityksessään Prodigyn vanhasta, mutta niin hyvästä ysärihitistä.
Melanie C – Think about it: Ihan pätevän kuuloinen poppisbiisi häneltä, joka Spaissari-viisikosta jäi oikeasti musiikin pariin. Ei tässä biisissä mitään varsinaista ihmettä ole päässyt ilmoille.
Uniikki – Kunnon mestaan vetää & Kesäbaustaa (Remix): Perustarttuva Mmenin biitti pohjalla ”Kunnon mestaan vetää” –biisissä, mutta vanhan MC Nikke T:n biisin käyttö samplena on vähän vanhan vitsin venyttämistä ”vetämisestä”. "Kesäbaustaa" on aavistuksen parempi, tosin sanoen tanssittavampi biitti, mutta Jenkeissähän singlen kanteen olisi painettu ”Parental Advisory” –teksti. Molemmat jää nyt vähän riman alle, navasta puhumattakaan.
Sean Paul feat. Alexis Jordan – Got 2 Luv U: Miten tämä kuulostaa vanhalta heti tuoreeltaan? Sellaisesta ei seuraa hyvää. Eihän.
Jason Derulo – It Girl: Toisen albumin haaste on nousta US:n ykköskaartiin Ne-Yon ja Usherin takaa. Derulo on vähän kuin Amerikan Olli Leppänen; tekee loistobiisejä toisille, mutta jääkö itselle sitten ne pelkästään ”ihan hyvät”? Ja ken ei Olli Leppästä tiedä, niin lukekoon blogimerkintäni 25.7. ;o)
Theophilus London – I Stand Alone: Tää jää päähän soimaan, eikä lainkaan hyvällä tavalla. Mutta vaiva voisi parantua useammalla kuuntelulla. Mutta jaksaako sitä sitten..?
Cobra Starship feat. Sabi – Make Me Feel: Jotain hyvää tästäkin tarttis löytää… mitähän se vois olla. Ei se ainakaan ole tuon Sabi puoliagressiivinen tapa laulaa, eikä liian läpitunkeva biitti. Tää on hyvä biisi niiden parempien välissä.
Edward Maya feat. Vika Jigulina - Desert Rain: Eksotiikkaa saadaan, kun otetaan käyttöön se etäisesti säkkipillin ääntä muistuttava soittopeli, jonka nimeä en muista. Toimii ja pelittää!
Dj Antoine vs Timati feat. Kalenna – Welcome to St.Tropez: Biisin tanssittavuuden katkaisee rap-osuudet, jolloin biittinä pelkkä ”naksutus”. Kalenna lauluosuudet lähinnä ärsyttävät.
Chorale – Sordiino päällä: Hienosta Kai Jämsän biisistä tehty eurodance-versio ja tekijänä viime vuoden Euroviisukarsinnoista tutulta Chorale. Näissä versioineissa voisi mennä pahasti ohi puolukkamättäiden, mutta minusta tämä on pysähtynyt marjaisampaan kohtaan metsässä. Senpä vuoksi annan isot plussat, varsinkin extended-versiolle!
Verona – Hey Boy: Vanhan ajan ragtimelta kuulostava biitti jää kiertämään korvaan, kunnes joku sen huuhtoo sieltä pois. On niitä huonompiakin julkaistu.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Flo Rida – Good feeling: Ihan pätevän kuuloisesti sämplätty Etta Jamesin “Something’s got a hold on me”:n introa Flo Ridan uusimmalle mukaan.
Justice – Audio, Video, Disco: Piti oikein kaivaa netistä, että onko tämä kierrätys jostain 80-luvun discobiisistä, jotenkin niin kalskahti korvaan alkuaikojen MusicTV –soundi. Ainut mitä löytyi oli The News:n ”Audio Video” mutta ei ollut kyse samasta. Tai sitten versiointi on niin pitkälle venytetty, ettei alkuperäinen enää erotu. Jokin kuitenkin Justicen biisissä kiehtoo!
Charlotte Kero & Ari Koivunen – Pahat aikeet: Charloten ja Arin äänet sopivat hienosti yhteen. Kaunis ”voimaballadi”.
Red Hot Chili Peppers – The Adventures of Rain Dance Maggie: Bassoriffi jää kerrasta mieleen! Pitkästä aikaa parasta RHCP:ta.
Michael Monroe – Superpowered Superfly: Arvostetaanko Michael Monroeta tarpeeksi Suomessa? Vahva näyte siitä, että pitäisi arvostaa enemmän.
The Electic Lady – A man of that kind & Black Moon: molemmat biisit kuulostavat oikein laadukkailta. Ensin ei materiaali oikein vakuuttanut, mutta parin kuuntelun jälkeen kuullosti jo paljon paremmilta. Toivotaan, että albumi, mikä itseasiassa on julkaistu juuri tänään 19.10. pitää linjansa, mitä tämä parin biisin lohkaisu ennakoi. Jännää, että singlelevylle oli laitettu preludi-biisi, ennen varsinaisia biisejä.
Mikael Mannersuo – Romurallit: ”Niin vain taas” ja ”Palapeli” jättivät minulle yllättäen positiivisen kuvan Mannersuon biisintekotaidoista. Itse välttämättä en ole se oikea kohdeyleisö tälle ”mättörokille” mutta huonompiakin olen kuullut. Tsemppiä Lapin miehelle!
Lauri Tähkä – Syyskuun kyy: Odotin Lauri Tähkän soolouralta jotain merkittävän tuntuista pesäero Elonkerjuun kanssa luotuun uraan. Se odotus ei ainakaan tämän ensisinglen perusteella täyttynyt. Erona on vain murteen puuttuminen ja jousiston lisääminen.
Tolpat – Vot vot ja niin niin: Toiminee paremmin livetilanteessa, kuin kotisohvalla kuunneltuna. Toivon niin.
The Capital Beat – Fistful of fire: Ska-biitti ja polvet notkuu! Nyt täytyy tutustua bändin pitkäsoittoon “On The Midnight Wire”. Jos pitkäsoitto on näin tarttuva kuin singlelohkaisu, olen myyty.
Simple Plan – Astronaut: Kanadalaisbändin uusin single “Astronaut” jatkaa siitä mihin “Jet lag” jäi. Kauniin balladin muottiin puristettu power rock biisi jonka jaksaa kuunnella useampaankin kertaan. Ehkei aivan klassikkoainesta kuitenkaan.
Vandaalit – Kaaokseen: Punk elää ja tuntuu voivan hyvin! Tältä se ainakin kuulostaa sellaisen korviin, joka ei punkista perusta muutoin. Siis, että lajinsa edustajaksi hyvä!
Mulkvist – Erotuomari / Oikeet julkkikset: Lätkäaiheisia biisejä riittää jostain kumman syystä tänä vuonna…! ”Erotuomari” on siitä parhaimmasta päästä lajinsa edustajistoa. ”Oikeet julkkikset” osoittaa, että vielä osataan tehdä tekstejä joissa vinoillaan ja naljaillaan ja ollaan vähän piikkinä lihassa.
Nickelback – When we stand together: Ei tämä nyt ihan “Burn it to the ground”:n veroinen ole, mutta Chad Kroegerin Ääni on se, mikä tätä kannattelee. Uutta albumia odotellessa.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
torstai 6. lokakuuta 2011
Kotimaisen musiikin tv-ohjelmat – niin mitkä?
Reilut kaksi viikkoa sitten sunnuntaina 18.9. järjestettiin Ikaalisten kylpylässä monennet Lavakauden päättäjäiset. Itse osallistuin toisen kerran. Väliä tässä oli pari, kolme vuotta ja todeta täytyy, että tapahtuma oli parantunut. Vaikka eihän se huono ollut ensimmäiselläkään kerralla…
Seuraavan kerran täytyy ottaa kylpylästä huone ja jäädä yöksi, sen verran ikävä fiilis oli lähteä kesken ilonpidon ajamaan kotiin.
Tapahtuman iltapäiväosuuteen kuului paneelikeskustelu tyylillä ”open mic” eli kaikilla osallistujilla oli yhtäläinen mahdollisuus osallistua mielipiteineen ja ideoineen. Keskustelun aiheet pyörivät, totta kai, kotimaisen tanssi- ja iskelmämusiikin ympärillä, sekä siinä miten tälle kulttuurin osalle saataisiin se näkyvyys mediassa, minkä se ansaitsee. Viime vuosina on ”jollain taholla” ollut tarve karsia kotimaisen musiikin näkyvyyttä ja kuuluvuutta ihan työkseen. Jätän tässä mainitsematta sen seikan, että tarjonta kuuntelupuolella on puserrettu soittolistoihin. Sillä tuo s-alkuinen sana on yhtä kuin kirosana. Ja sekin päättyy aa:han…
Niin, television puolella näkyi joskus Syksyn sävel, joka vaikka olikin sävellyskilpailu, mutta samalla myös näytönpaikka monille uusille kyvyille, ja paikka ammattilaisille saada uutta nostetta uralleen. Turha kai muistuttaa, missä jamassa vaikkapa Marita Taavitsaisen ura oli ennen ratkaisevaa osallistumista Syksyn säveleeseen Andre-kappaleella.
Ei ole enää Syksyn säveltä entisessä muodossaan, eikä oikein muussakaan. Paitsi kuluvan lokakuun aikanahan tulee Syksyn Sävel! Luettuani MTV3-sivuston uutisen aiheesta ei siitä selviä onko esitettävät kappaleet ennen kuulumattomia vai mistä on kyse? Se käy selväksi, että kisaan on kutsuttu nimekäs kaarti esiintyjiä ja yleisö äänestää voittajan. Ohessa on myös hyväntekeväisyysosuus. Jatkostakaan ei kerrota; onko siis sittenkin vain juhlavuoden vuoksi tehtävä ”kertaohjelma”.
Toinen ohjelmaformaatti mikä on nyt karsittu pois on Kesäillan valssi. Tästä Ikaalisissa virisikin vilkas keskustelu. Varmaankin on niin, että Suomi on ainoa maa missä yksi suosituimmista ohjelmista on se, että ihmisiä pakataan tanssipaikalle. Lavalle pistetään soittamaan bändi ja sitten sitä hyörinää kuvataan, ja ihmiset ”pakkautuu” television ääreen tätä katsomaan. Aliarvioimatta ohjelmaa yhtään – olen itsekin tunteja viettänyt sohvalla tanssimista katsoen. No, lähinnä kylläkin kuunnellut artisteja, mutta myös katsonut tanssivia pareja.
Minä kuulun siihen sukupolveen, jonka lauantait lapsuudessa vietettiin niin, että sauna lämpisi sopivasti niin, että saunasta ehti hyvin katsomaan Lauantaitansseja. Sinä aikana sai juoda keltaista jaffaa ja sitten syötiin lämpimiä voileipiä. Itse asiassa saunan lämpiämistä odotellessa TV2 näytti Englannin valioliigaa. En muista näinkö yhtään peliä loppuun, koska piti sinne saunaan ehtiä… Nykyisin kyseistä liigaa jos haluaisi katsoa, pitäisi maksaa kalliit kuukausimaksut. Onneksi en halua katsoa. Mutta tansseja haluaisin!
Mistä tämän päivän artistit löytävät itselleen esittäytymismahdollisuuden suurelle yleisölle, kun televisiosta sellaista ohjelmaa ei löydy? Joskus oli se Tuttu Juttu. Siinähän oli myös joku artisti aina laulamassa yhden tai kaksi laulua. Sitäkään ei ole enää. Ei myöskään ole Levyraatia. Sen ohjelman ongelma oli, tai kuka nyt ongelmaksi sen näkee, että videoita tai esityksiä aina pätkittiin, jotta ne ehdittiin arvostella ennen mainoskatkoa. Koskaan ei mainoksia pätkitty syystä, että esitys vähän oli pidempi kuin kolme minuuttia.
Ainut mikä mieleen tulee on tämä uusi UMK – Uuden musiikin kilpailu. Ennen ohjelma kulki nimellä Suomen Euroviisukarsinnat. Mikä ohjelmassa sitten on muuttunut muu, kuin nimi on karsintasysteemi jää nähtäväksi. Kilpailuun on kuitenkin demoja lähetetty 540 kpl, mikä paljon enemmän kuin vuosi sitten ”vanhan nimen” –kisaan, jolloin demoja tuli alle 300. (muistin varassa oleva epätieteellinen fakta). Lopullinen viisuedustaja valitaan 25.2.2012 suorassa tv-lähetyksessä. Viisut kisaillaan Azerbaidzanissa toukokuussa ´12. (Maan kirjoitusasu piti luntata Ylen sivuilta, oikolukuohjelma taas on erimieltä).
Jorinaa siitä, mitä televisisosta tulee ja varsinkin siitä mitä sieltä ainakin pitäisi tulla on loputun suo. Vaikka maksullisia kanavia lisätään, näkyykö tarjonnan paljous laadussa? Ja kuka haluaa kalliin tv-lupamaksun päälle maksaa lisäkanavista, on ihan jokaisen oman asia. Jotain vastinetta sille pakolliselle lupamaksullekin haluaisi saada.
Minä haluaisin lisää kotimaisia musiikkiohjelmia. Olipa musiikin tyylilaji sitten mikä tahansa.
Seuraavan kerran täytyy ottaa kylpylästä huone ja jäädä yöksi, sen verran ikävä fiilis oli lähteä kesken ilonpidon ajamaan kotiin.
Tapahtuman iltapäiväosuuteen kuului paneelikeskustelu tyylillä ”open mic” eli kaikilla osallistujilla oli yhtäläinen mahdollisuus osallistua mielipiteineen ja ideoineen. Keskustelun aiheet pyörivät, totta kai, kotimaisen tanssi- ja iskelmämusiikin ympärillä, sekä siinä miten tälle kulttuurin osalle saataisiin se näkyvyys mediassa, minkä se ansaitsee. Viime vuosina on ”jollain taholla” ollut tarve karsia kotimaisen musiikin näkyvyyttä ja kuuluvuutta ihan työkseen. Jätän tässä mainitsematta sen seikan, että tarjonta kuuntelupuolella on puserrettu soittolistoihin. Sillä tuo s-alkuinen sana on yhtä kuin kirosana. Ja sekin päättyy aa:han…
Niin, television puolella näkyi joskus Syksyn sävel, joka vaikka olikin sävellyskilpailu, mutta samalla myös näytönpaikka monille uusille kyvyille, ja paikka ammattilaisille saada uutta nostetta uralleen. Turha kai muistuttaa, missä jamassa vaikkapa Marita Taavitsaisen ura oli ennen ratkaisevaa osallistumista Syksyn säveleeseen Andre-kappaleella.
Ei ole enää Syksyn säveltä entisessä muodossaan, eikä oikein muussakaan. Paitsi kuluvan lokakuun aikanahan tulee Syksyn Sävel! Luettuani MTV3-sivuston uutisen aiheesta ei siitä selviä onko esitettävät kappaleet ennen kuulumattomia vai mistä on kyse? Se käy selväksi, että kisaan on kutsuttu nimekäs kaarti esiintyjiä ja yleisö äänestää voittajan. Ohessa on myös hyväntekeväisyysosuus. Jatkostakaan ei kerrota; onko siis sittenkin vain juhlavuoden vuoksi tehtävä ”kertaohjelma”.
Toinen ohjelmaformaatti mikä on nyt karsittu pois on Kesäillan valssi. Tästä Ikaalisissa virisikin vilkas keskustelu. Varmaankin on niin, että Suomi on ainoa maa missä yksi suosituimmista ohjelmista on se, että ihmisiä pakataan tanssipaikalle. Lavalle pistetään soittamaan bändi ja sitten sitä hyörinää kuvataan, ja ihmiset ”pakkautuu” television ääreen tätä katsomaan. Aliarvioimatta ohjelmaa yhtään – olen itsekin tunteja viettänyt sohvalla tanssimista katsoen. No, lähinnä kylläkin kuunnellut artisteja, mutta myös katsonut tanssivia pareja.
Minä kuulun siihen sukupolveen, jonka lauantait lapsuudessa vietettiin niin, että sauna lämpisi sopivasti niin, että saunasta ehti hyvin katsomaan Lauantaitansseja. Sinä aikana sai juoda keltaista jaffaa ja sitten syötiin lämpimiä voileipiä. Itse asiassa saunan lämpiämistä odotellessa TV2 näytti Englannin valioliigaa. En muista näinkö yhtään peliä loppuun, koska piti sinne saunaan ehtiä… Nykyisin kyseistä liigaa jos haluaisi katsoa, pitäisi maksaa kalliit kuukausimaksut. Onneksi en halua katsoa. Mutta tansseja haluaisin!
Mistä tämän päivän artistit löytävät itselleen esittäytymismahdollisuuden suurelle yleisölle, kun televisiosta sellaista ohjelmaa ei löydy? Joskus oli se Tuttu Juttu. Siinähän oli myös joku artisti aina laulamassa yhden tai kaksi laulua. Sitäkään ei ole enää. Ei myöskään ole Levyraatia. Sen ohjelman ongelma oli, tai kuka nyt ongelmaksi sen näkee, että videoita tai esityksiä aina pätkittiin, jotta ne ehdittiin arvostella ennen mainoskatkoa. Koskaan ei mainoksia pätkitty syystä, että esitys vähän oli pidempi kuin kolme minuuttia.
Ainut mikä mieleen tulee on tämä uusi UMK – Uuden musiikin kilpailu. Ennen ohjelma kulki nimellä Suomen Euroviisukarsinnat. Mikä ohjelmassa sitten on muuttunut muu, kuin nimi on karsintasysteemi jää nähtäväksi. Kilpailuun on kuitenkin demoja lähetetty 540 kpl, mikä paljon enemmän kuin vuosi sitten ”vanhan nimen” –kisaan, jolloin demoja tuli alle 300. (muistin varassa oleva epätieteellinen fakta). Lopullinen viisuedustaja valitaan 25.2.2012 suorassa tv-lähetyksessä. Viisut kisaillaan Azerbaidzanissa toukokuussa ´12. (Maan kirjoitusasu piti luntata Ylen sivuilta, oikolukuohjelma taas on erimieltä).
Jorinaa siitä, mitä televisisosta tulee ja varsinkin siitä mitä sieltä ainakin pitäisi tulla on loputun suo. Vaikka maksullisia kanavia lisätään, näkyykö tarjonnan paljous laadussa? Ja kuka haluaa kalliin tv-lupamaksun päälle maksaa lisäkanavista, on ihan jokaisen oman asia. Jotain vastinetta sille pakolliselle lupamaksullekin haluaisi saada.
Minä haluaisin lisää kotimaisia musiikkiohjelmia. Olipa musiikin tyylilaji sitten mikä tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)