Tässäpä kesän levysatoa laidasta päätyyn...
Erimieltä saa olla :O)
Albumit:
Karim Z. Yskowicz - Olen somelainen:
Voi pyhät pyssyt! Vettynyt, venytetty vitsi valitettavasti. Itseeni tämänlainen huumori ei uppoa ja sopii minusta vain Putous-sarjaan, mutta ilmeisesti Karimilla riittää kesäaikana keikkaa erinäisissä tapahtumissa ja jotainhan kaiketi pitää esittää yleisölle. Isken kukkahatun päähäni ja sanon, että "Ei kiitos!".
Veljenpojat - V niinkuin Veljenpojat:
Näitä levyttäviä hiphop-ryhmiä putkahtaa kuin sieniä sateella. Ja se tekee genrelle hyvää, että bändejä löytyy. Laadun puolesta voi sanoa, että tämä jää v niinkuin voitonpuolelle. "LKOP", versioitu ysärihitti "Erittäin hyvä", "Tyylitajuu" ja "Online" nousee näistä yhdestätoista biisistä parhaiten esiin.
Kaija Pohjola - Tosirakkautta:
Levyllä on tanssittavaa iskelmää käsittääkseni uustuotantona. tarkoittaen sitä, että kappaleet on äänitetty uudestaan. "Elämäsi rakkaus", "Tie rakkauden", "Soita sydämesi kieltä" ja "Tosimies" näistä neljästästoista kappaleesta on helppo nostaa esiin. Ja mainitaan nyt vielä mukana oleva Kaijan ensilevytys vuodelta 1969 "Dong Hoin tyttö".
Tanssittajan levysalkkuun hyvä lisä tämä levy.
Lasse Hoikka & Souvarit - 35-vuotis Juhla-CD:
Ihan ensiksi: luulin saavani kokoelmalevyn, mutta en saanutkaan. (sille olisi ollut tarvetta). Levyllä kuuluu vuosien kokemus. Souvarit ovat tehneet ahkerasti keikkaa näinä vuosikymmeninä ja saavuttaneet sellaisen jalansijan, että kukatahansa tanssiharrastaja tietää heidät ja sen, että kappaleet istuvat tanssijan jalan alle. Suurin yllätys tällä levyllä on versio Yön biisistä Likaiset legendat. Tuottajana olisin miettinyt vielä yhden kahvikupillisen verran, että pitäisikö sittenkin jättää kappale ainoastaan keikkakäyttöön? Jo muutaman vuoden viisimiehisenä keikkaillut Suovarit saavat varmasti jatkaa keikkailua niin kauan kuin itse jaksavat. Menestystä ja tsemppiä keikoille toivotellen.
Pauli Haapalainen - Kaikille tähdet loistaa:
Ihan alkuun annan pisteet siitä mistä varmimmin ne sa, eli tanssityylit on merkitty takakanteen kappaleiden yhteyteen. Kappaleiden tekijöinä ovat olleet Charles Plogman, Veikko Juntunen, Chrisse Johansson ja jo edesmennyt Jorma Toiviainen. Ja Pauli itsekin on kunnostautunut biisien teossa sanoittajana. Parhaimmiksi kappaleiksi nousevat "Mursit kaikki lukot auki" ja "Kaikille tähdet loistaa". Muutoin biisien taso heittää minusta sen verran, että levyttämisen sijaan olisi kannattanut panostaa esimerkiksi oikeaan mieskööriin biisissä "Matkalippu" synaköörin sijaan.
Eki Jantunen Mutkattomat - Tanssilavakeikka:
Livetaltiointi Mutkattomien keikalta, joka on taltioitu Orimattilan Kehräämöllä ja lähetetty Radio Suomen "Lavalauantai" -ohjelmassa 19.5.2005. Levy sopii kyllä mainiosti tulossa olevan kesän mökkitansseja vauhdittamaan. Kappaleet esitetään tyylipareittain, eli kaksi valssia, kaksi humppaa jne. Ja tyylit ovat merkittyinä takakanteen, mikä on aina hyvä juttu. Studiobonuksena löytyy kappale "Porvoonjokkee". Näppärä tanssilevy!
Singlet:
Antti Tuisku - Jää taikka mee: Ihan tämä kuulostaa pätevältä dance-biisiltä. Ehkä itse olisin jättänyt välistä pois sen "fiilistelytauon" eli hidastuskohdan, painanut loppuun vaan biitti täysillä.
Stooshe - Slip: Tästä kesähitti...? Samantien alkaa jalka vippaamaan.
Jason Derulo - The Other Side: Nyt tämä tipahtaa sarjaan "Ihan kuin olisin kuullut tämän aiemminkin". Mutta silti epäilen tämän roikkuvan radioiden soittolistalla - ainakin sen kolme, neljä viikkoa.
Studio Killers - Jenny: Jotkut osaa, jotkut ei - onneksi tämä on ensiksi mainittua.
Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen - Dream.Catcher: En ole vielä kuullut Ninniltä & Mikalta huonoa biisiä, vaikken kyllä kaikkia biisejä olekaan kuullut. Kuitenkin heidät myös livenä nähneenä voin todeta, että tätä voin suositella!
Jonne Aaron - Ihanaa elämää: Jonnelle pukkasi suomivaihde silmään sen erään tv-sarjan myötä. Onneksi pukkasi, koska Jonne kuulostaa hyvälle myös suomeksi.
Sini Sabotage - Levikset repee: On hienoa huomata, että naisiakin löytyy räppäjiksi, ja Sini Sabotage kuulostaa siltä, että tämä ei jää yhden hitin ihmeeksi. Silti muutakin biisiin voitaisiin keksiä, kuin se, että pyöritään yhden hokeman ympärillä reilut kolme minuuttia. Mutta pointsit kotiin silti!
Karim - Olen somelainen: Odotusarvot tälle olivat pohjalukemissa, ja pohjalle pointsit tässä kyllä jäävätkin. Huono veto!
Amanda - My favourite drug: Lauri Ylösen uusin projekti lienee tämä Amanda...? Hahmona seikkailee Laurin soolotuotannoissa (videoilla) esiintynyt robotti. Biisi on jotakuinkin perusdancea, sieltä paremmalta osastolta. Voi jopa olla pienehkö hitti tänä kesänä.
Tuomas Kauhanen - Enkeli (feat. Väinöväinö): Tälle nyt on kohtalaisen helppoa povata soittoaikaa - letkeä reggaemainen poljento ja kesä aluillaan. Alkaa kuitenkin tämä rap / hiphop -juttu olla jo valloillaan meilläkin, joten tasoa pitää kaikkien nostaa, jos mielii pinnalle. Kauhasella on ainakin tässä ihan tasokas biisi tarjolla.
Erin - Ei taida tietää tyttö: Uusin single Eriniltä jatkaa (onneksi) samalla esikoislevyltä tutulla linjalla. Miksi vaihtaa toimivaa kuviota! Tykkään!
Bruno Mars - Treasure: Hei täähän oli hyvä! Ehdin jo huolestua B.Marsin puolesta edellisen singlelohkaisun jälkeen, että naitä tusinapianoslovareitako tämäkin suoltaa. Mutta onneksi ei! Sopiva r'n'b-tyylinen, tanssahtava biisi.
Mari Rantasila - Ois vaan kiva tietää: Mari voisi levyttää uutta musiikka vähän useamminkin. Tämä ralli uppoo kyllä arvostelijaan ihan täysillä - nappisuoritus! Marin oma teksti on kyllä hyvä ja Markku Kanervan sävellys siihen sopiva, kuin kirsikka kakun päälle.
Vuokko Hovatta - Meihin meistä: Vuokolla on oma tunnistettava äänensä! Ja onneksi sille ja hänelle löytyy levytettävää. Tykkään kyllä, vaikka hiukan liian popahtava. Tai sitten poppia olisi pitänyt lisätä vielä enemmän. Ts. enempi särmää kaipaisin.
J.Eskelinen - Kai vielä katsoa saan: Vanha tuttu "Can't take my eyes off you", eikä biisissä mitään uutta ole. Jonkun sovituksellisen koukun olisi voinut laittaa, ihan erottuakseen muista jo tehdyistä versioista.
Kurre - Suuri mahdollisuus: No jopas - tämähän on oikein tanssittava fox/beat/junakomppi-pohjainen kappale. Tälle voin povata menestystä TST-listalle!
Ja piste siitä, ettei sanotus kompastu ihan niin ilmiselviin riimiparehin, kuin "Syksy jo saa, kastuu taas maa".
Syke - Olet kaunein unelmain: Tanssiorkesterilta näköistänsö musiikkia. Vähän uupuu sellainen tarvittava terävyys, valitettavasti.
FBI-Beat - Jäädä voin mä nyt: Mikäs tässä, kun uutta musiikkia pukkaa FBI-Beatilta. Rumpalikin vaihtui, mutta meno pysyy entsien kaltaisena. Jere Vilkkisen muheva bassoääni soi laulussa oikein hyvin.
Ilkka Vaino & Timo Kiiskinen ja Hänen orkesterinsa - Ystävän risti: Kappale kuulostaa sellaiselta, minkä Kari Tapio olisi voinut itse levyttää. sen sijaan hänen ystävänsä tämän nyt ovat levylle laulaneet. Voisin kuvitella, että tätä soitetaan radioissa paljonkin.
Tanssiorkesteri Veikko Nieminen - Sydän tietää paremmin: Kuulostaa hyvin perinteiseltä tanssifoksilta, mutta laulajan äänestä kumpuaa sen verran tuoresoundi, että jää hyvällä mieleen.
Ratto-Band - Reissumies ja kissa: Ratto-Band on uusi tuttavuus mutta kuulostaa kovin tutulta. Joten annan atk-laitteistoni kertoa, että solistina on Aki Mäki, tuo vuoden 2009 Kiuruveden Vihreät Niityt - iskelmälaulukisan voittaja. Biisin sovitus kuulostaa menevältä. Toivottavasti keikkaa pukkaa!
Jukka Hallikainen & Puhekupla - Mykkäfilmit: Reipas, charleston-tyyppinen repäisy - kuulosta mainiolle.
Eino Grön - Kesäiltaan rakastun: Aikas uudenlaista soundia löytyy tältä konkarin uudelta singleltä. Ei huano!
Kalle Jussila - Toit päälle maan sä taivaan: Kalle Jussila sai varmasti uutta nostetta uralleen Seinäjoen Tangomarkkinoilta. Vähän lisää napakkuutta fraseeraukseen, varsinkin kun kappaleen tempo on 126 bpm. Tuppaa pintaan tunne, että ehtiikö solisti loppufermaattiin samaan aikaan kuin bändi.
Matti Esko - Täynnä tie on tarinoita: Matti Eskon ääni paranee ja kuulostaa oikein hyvälle tässä viimeisimmässä. Kitarointi säväyttää, ekstrapojot siitä.
Jenna Bågeberg - Saharaan: Ensin kuulosti siltä, että tää on jo niin monesti kuultu. Mutta oikeastaan tämähän paransi juoksua loppuaan kohti. Eikä biisi missään nimessä juokse, keinuu kuin aavikkolaiva!
Janus Hanski - Kitarani: Kaunis kappale, ja kitarointi jää soimaan hyvällä tavalla korviin.
Sinitaivas - Sääret: Santanamaista soitantoa suomeksi - tästä aistii pieniä kesähitin aineksia! Mutta: tätä vaivaa se sama vika, kuin suurinta osaa nykyiskelmää: kertosäkeistöä kerrataan kertaamasta päästyään.
TJ Saarinen - Punasipuli: Näppärä kesäinen biisi. Kappaleessa on hieman sellainen "Kaikki mukaan laulamaan" -meininki.
Sanni - Prinsessoja & astronautteja: Ei huono veto ollenkaan tältä aiemmin itselleni tuntemattomalta Sannilta! Soundit ovat siinä rajalla, että ärsyttävätkö vaiko eivät, mutta veikkaanpa, että seuraavalla kerralla tunnistan biisin heti. Se ei ole huono juttu ollenkaan!
Mikko Alatalo - Duunari / Kesää odotan: Hienoa, että Mikko ehtii tehdä uusia biisejä ja levyjä, vaikka kansanedustajan työkin viennee aikaa ja voimia. Ja siitäkin huolimatta taso pysyy hyvänä! Jään odottelemaan tulevaa Kantri-levyä.
perjantai 9. elokuuta 2013
tiistai 6. elokuuta 2013
Kiuruvedellä raikui Iskelmäviikko 15. kertaa
Vaikkei ilmojenhaltijaa voi kiitellä suosiollisesta säästä Kiuruvedellä Iskelmäviikon aikana, silmämääräisiin havantoihin perustuen voi sanoa kävijämäärän olleen edellisvuotta suurempi. (Jutun kirjoittamisen aikaan ei lopullisia kävijämääriä ole vielä tiedossa.)
15. Iskelmäviikko käynnistyi jo periaatteessa tiistai-iltana 16.7. Pyhäsalmen suurlavan tanssein, jossa vauhtia jalan alle toivat Eini ja orkesterinsa Boogie, sekä orkesteri Sateenkaari.
Viralliset avajaiset vietettiin keskiviikkona 17.7. Iskelmäareenalla, jossa musiikista vastasivat duo Riina & Asti, sekä Viihdeorkesteri Kilimu, johtajanaan Satu Jylhä. Kilimun konsertti oli samalla Kiuruveden kaupungin 140-vuotiskonsertti. Juhlapuheen avajaisissa piti kaupunginjohtaja Erkki Strömmer. Yleisöä jo tuossa tapahtumassa oli paikalla n. 3000 hlöä.
Keskiviikko-illan tanssitarjonnasta vastasi ensin Pekkaniskan Pojat, sen jälkeen lavalle nousi odotettu Tarja Lunnas & Rosso ja vauhti nousi ensimmäisen kerran kattoon A.Aallon Rytmiorkesterin myötä illan päätteeksi.
Torstai-iltaa viritteli päälavalla käyntiin ensin Heikki Koskelo & Taivaankaari. Hyvin Koskelo lämmittelikin yleisön sillä seuraavana lavalle nousivat jo legendaarisiksi kohonneet Matti ja Teppo, jolloin Iskelmäareenan seinät pullistelivat muustakin kuin tuulesta. Hyvään lämpöön päässyt yleisö lauloi Ruohosten mukana ja jatkoi yhteislaulua illan päättäneen Neljänsuoran keikan ajan.
Perjantain aloitti tangokuningas 25-vuoden takaa Kari Piironen omalla juhlakonsertillaan. Yleisöä oli areenallinen nauttimassa Piirosen laajasta ohjelmistosta, joka konsertissa kuultiin.
Jos torstaina meno oli huumaavaa, äityi kansa juhlistamaan Iskelmäviikkoa paikanpäälle perjantai-iltana ennennäkemättömän sankoin joukoin. Illan aloitti Mariska ja Pahat Sudet, jonka jälkeen lavalle nousi Suvi Teräsniska. Ennen illan päättänyttä ilotulitusta areenan tunnelman räjäytti Jari Sillanpää.
Lauantaina musiikillisen tarjonnan aloitti Iskelmäviikon 15-vuotisjuhlakonsertti. Konsertissa esiintyivät Viihdeorkesteri Golden Dreamin säestämänä Pekka Mikkola (tangokuningas 2012), Heikki Koskelo (tangofinalisti 2011), Mia Leivo (tangofinalisti 2013), Virpi Piippo (Toivo Kärki-kisan voittaja 2002 ja tangofinaalin 3.sija 2010), Temu Lehtola (Toivo Kärki-laulukilpailun voittaja 2005) ja viime vuoden laulukilpailun voittaneet, Iskelmämestarit Anna Markkanen ja Ville Pyykönen. Harmillista on, ettei näin kovatasoista konserttia taltioitu televisiossa esitettäväksi. Tuskin näitä liikaa on tarjolla.
Lauantai-illan kattauksesta vastasi ensin Iskelmämestari-laulukilpailun finaali. Sen jälkeen Laura Närhi bändinsä kera ja lopullisen niitin ”yhteislaulutilaisuuksille” löi Dingo! Dingon jälkeen tunnelmaa tiivisti entisestään Matti Nykänen bändinsä kanssa.
Määrällisesti suuriman esiintymisurakan Iskelmäviikon aikana teki Christa Huikko Band. He esiintyivät joka ilta päälavan hiljennyttyä ravintolateltan puolella. Urakalle on nostettava hattua.
Iskelmäviikon päättäjäisten jälkeen sunnuntaina järjestettiin vielä päätöstanssit Kyllikinrannassa Pekkaniskan Poikien tahdittamana.
Kaiken kaikkiaan musiikillinen tarjonta Kiuruvedellä oli huikea. Valikoimasta löytyi jokaiseen makuun. Uskon ohjelmavastaavan Juha Vartiaisen olevan läpensä tyytyväinen mies tänään. Tosin, rima ensi vuotta silmällä pitäen on nyt nostettu melkoisen korkealle.
Kiuruveden Iskelmämestari – laulukilpailu
Torstaina käynnistyi myös Iskelmämestari-laulukilpailun semifinaali, jossa 56 laulajaa tavoitteli perjantaista ”Finaalin karsinta”-paikkaa. Noita paikkoja oli jaossa yhteensä 16 (8nais- ja 8 miespaikkaa). Tuomaristolla oli edessä hikinen urakka. Pienen väännön jälkeen 16 laulajaa löytyi, jotka pääsivät esiintymään Pekka Juntusen Iskelmäorkesterin säestämänä perjantaihin. Perjantaisesta Finaalin karsinnasta varsinaiseen lauantai-illan finaaliin pääsivät: Sari Kankkonen, Vantaa, Elisa Pyykkö, Ypäjä, Riitta Mustonen, Nieminen, Mika Mäkkeli, Nurmes, Jani-Markus Korhonen, Vuokatti ja Robert Berg, Riihimäki.
Lauantain finaalista muodostui kovatasoinen kilpailu. Jokainen finalisti sai esittää kaksi kappaletta. Sitkeä sydän ja Haaveissa vainko oot mun olivat nurmeslaisen Mika Mäkkelin kappaleet. Rakkaus on lumivalkoinen ja Sitkeä sydän puolestaan olivat Jani-Markus Korhosen valinnat ja eteläisempää Suomea edustaneet Robert Berg luotti Topi Sorsakosken levyttämään Kirjeeseen ja Kari Tapion Valoon päin kappaleisiin.
Naisten sarjassa biisivalinnat finaalissa olivat: Sari Kankkosella Mä annan sut pois ja Louie, Elisa Pyyköllä Seine ja Mä annan sut pois, sekä Riitta Mustosella Rakkauden jälkeen ja Odota mua.
Kappalevalinnat olivat ennakkoon annetusta listasta jokainen finalisti itse saaneet valita ja osuivat melko hyvin jokaiselle sopiviksi. Tuomariston tehtävä ei finaalissa ollut niitä helpoimpia, mutta voittajiksi valittiin illan ja jo Finaalin karsinnat vahvimmat esiintyjät Sari Kankkonen ja Jani-Markus Korhonen.
Tuomaristossa istuivat tänä vuonna: puheenjohtajana Anssi Repo, ohjaaja & tuottaja Yle TV2, Nina Peltola, Hotelli Korpilammen johtaja, Raija Koso, laulaja, Pekka Mikkola, tangokuningas 2012, Martti Mikkilä alias Kanarian Mikki, Anna Markkanen ja Ville Pyykönen, laulukilpailun viime vuoden voittajat, sekä Radio Kajauksen toimitusjohtja Aki Karjalainen. Karjalaisen tilalla tuomaristossa semifinaalin ja finaalin karsinnan ajan tuomaroi Radio Kajauksen toimittaja Päivi Karppinen. Semifinaalissa pj:n tonttia hoiti musiikkitoimittaja ja festivaalin musiikkivastaava Lasse Finska.
Ultsi
15. Iskelmäviikko käynnistyi jo periaatteessa tiistai-iltana 16.7. Pyhäsalmen suurlavan tanssein, jossa vauhtia jalan alle toivat Eini ja orkesterinsa Boogie, sekä orkesteri Sateenkaari.
Viralliset avajaiset vietettiin keskiviikkona 17.7. Iskelmäareenalla, jossa musiikista vastasivat duo Riina & Asti, sekä Viihdeorkesteri Kilimu, johtajanaan Satu Jylhä. Kilimun konsertti oli samalla Kiuruveden kaupungin 140-vuotiskonsertti. Juhlapuheen avajaisissa piti kaupunginjohtaja Erkki Strömmer. Yleisöä jo tuossa tapahtumassa oli paikalla n. 3000 hlöä.
Keskiviikko-illan tanssitarjonnasta vastasi ensin Pekkaniskan Pojat, sen jälkeen lavalle nousi odotettu Tarja Lunnas & Rosso ja vauhti nousi ensimmäisen kerran kattoon A.Aallon Rytmiorkesterin myötä illan päätteeksi.
Torstai-iltaa viritteli päälavalla käyntiin ensin Heikki Koskelo & Taivaankaari. Hyvin Koskelo lämmittelikin yleisön sillä seuraavana lavalle nousivat jo legendaarisiksi kohonneet Matti ja Teppo, jolloin Iskelmäareenan seinät pullistelivat muustakin kuin tuulesta. Hyvään lämpöön päässyt yleisö lauloi Ruohosten mukana ja jatkoi yhteislaulua illan päättäneen Neljänsuoran keikan ajan.
Perjantain aloitti tangokuningas 25-vuoden takaa Kari Piironen omalla juhlakonsertillaan. Yleisöä oli areenallinen nauttimassa Piirosen laajasta ohjelmistosta, joka konsertissa kuultiin.
Jos torstaina meno oli huumaavaa, äityi kansa juhlistamaan Iskelmäviikkoa paikanpäälle perjantai-iltana ennennäkemättömän sankoin joukoin. Illan aloitti Mariska ja Pahat Sudet, jonka jälkeen lavalle nousi Suvi Teräsniska. Ennen illan päättänyttä ilotulitusta areenan tunnelman räjäytti Jari Sillanpää.
Lauantaina musiikillisen tarjonnan aloitti Iskelmäviikon 15-vuotisjuhlakonsertti. Konsertissa esiintyivät Viihdeorkesteri Golden Dreamin säestämänä Pekka Mikkola (tangokuningas 2012), Heikki Koskelo (tangofinalisti 2011), Mia Leivo (tangofinalisti 2013), Virpi Piippo (Toivo Kärki-kisan voittaja 2002 ja tangofinaalin 3.sija 2010), Temu Lehtola (Toivo Kärki-laulukilpailun voittaja 2005) ja viime vuoden laulukilpailun voittaneet, Iskelmämestarit Anna Markkanen ja Ville Pyykönen. Harmillista on, ettei näin kovatasoista konserttia taltioitu televisiossa esitettäväksi. Tuskin näitä liikaa on tarjolla.
Lauantai-illan kattauksesta vastasi ensin Iskelmämestari-laulukilpailun finaali. Sen jälkeen Laura Närhi bändinsä kera ja lopullisen niitin ”yhteislaulutilaisuuksille” löi Dingo! Dingon jälkeen tunnelmaa tiivisti entisestään Matti Nykänen bändinsä kanssa.
Määrällisesti suuriman esiintymisurakan Iskelmäviikon aikana teki Christa Huikko Band. He esiintyivät joka ilta päälavan hiljennyttyä ravintolateltan puolella. Urakalle on nostettava hattua.
Iskelmäviikon päättäjäisten jälkeen sunnuntaina järjestettiin vielä päätöstanssit Kyllikinrannassa Pekkaniskan Poikien tahdittamana.
Kaiken kaikkiaan musiikillinen tarjonta Kiuruvedellä oli huikea. Valikoimasta löytyi jokaiseen makuun. Uskon ohjelmavastaavan Juha Vartiaisen olevan läpensä tyytyväinen mies tänään. Tosin, rima ensi vuotta silmällä pitäen on nyt nostettu melkoisen korkealle.
Kiuruveden Iskelmämestari – laulukilpailu
Torstaina käynnistyi myös Iskelmämestari-laulukilpailun semifinaali, jossa 56 laulajaa tavoitteli perjantaista ”Finaalin karsinta”-paikkaa. Noita paikkoja oli jaossa yhteensä 16 (8nais- ja 8 miespaikkaa). Tuomaristolla oli edessä hikinen urakka. Pienen väännön jälkeen 16 laulajaa löytyi, jotka pääsivät esiintymään Pekka Juntusen Iskelmäorkesterin säestämänä perjantaihin. Perjantaisesta Finaalin karsinnasta varsinaiseen lauantai-illan finaaliin pääsivät: Sari Kankkonen, Vantaa, Elisa Pyykkö, Ypäjä, Riitta Mustonen, Nieminen, Mika Mäkkeli, Nurmes, Jani-Markus Korhonen, Vuokatti ja Robert Berg, Riihimäki.
Lauantain finaalista muodostui kovatasoinen kilpailu. Jokainen finalisti sai esittää kaksi kappaletta. Sitkeä sydän ja Haaveissa vainko oot mun olivat nurmeslaisen Mika Mäkkelin kappaleet. Rakkaus on lumivalkoinen ja Sitkeä sydän puolestaan olivat Jani-Markus Korhosen valinnat ja eteläisempää Suomea edustaneet Robert Berg luotti Topi Sorsakosken levyttämään Kirjeeseen ja Kari Tapion Valoon päin kappaleisiin.
Naisten sarjassa biisivalinnat finaalissa olivat: Sari Kankkosella Mä annan sut pois ja Louie, Elisa Pyyköllä Seine ja Mä annan sut pois, sekä Riitta Mustosella Rakkauden jälkeen ja Odota mua.
Kappalevalinnat olivat ennakkoon annetusta listasta jokainen finalisti itse saaneet valita ja osuivat melko hyvin jokaiselle sopiviksi. Tuomariston tehtävä ei finaalissa ollut niitä helpoimpia, mutta voittajiksi valittiin illan ja jo Finaalin karsinnat vahvimmat esiintyjät Sari Kankkonen ja Jani-Markus Korhonen.
Tuomaristossa istuivat tänä vuonna: puheenjohtajana Anssi Repo, ohjaaja & tuottaja Yle TV2, Nina Peltola, Hotelli Korpilammen johtaja, Raija Koso, laulaja, Pekka Mikkola, tangokuningas 2012, Martti Mikkilä alias Kanarian Mikki, Anna Markkanen ja Ville Pyykönen, laulukilpailun viime vuoden voittajat, sekä Radio Kajauksen toimitusjohtja Aki Karjalainen. Karjalaisen tilalla tuomaristossa semifinaalin ja finaalin karsinnan ajan tuomaroi Radio Kajauksen toimittaja Päivi Karppinen. Semifinaalissa pj:n tonttia hoiti musiikkitoimittaja ja festivaalin musiikkivastaava Lasse Finska.
Ultsi
Tangoa ja toisenlaista sykettä
(Julkaistu Hitit!-lehden elokuun numerossa)
Valtakuntaan on valittu taas uudet kuninkaalliset. Valtakunnassa on kaikki hyvin.
Paitsi, tangofinaalissa toivoisi tasapuolisempia biisivalintoja kilpailijoille. Jos nyt mietitään esimerkiksi Leif Lindemanin ”Hernandon salaisuus” kilpailukappaletta Kalle Jussilan ”Jos jätät minut” kappaleeseen, niin melko selvää on kumman kappaleesta sai käsityksen laulutaidoista. Hernandon salaisuudesta oli tehty sovitus, joka sopii konsertteihin, muttei kilpailuun. Eihän yleisökään pystynyt seuraamaan, että missä vaiheessa saa alkaa taputtamaan. Onneksi Lindeman pääsi laulamaan vielä lisää jottei ”oikeusmurhaa” päässyt tapahtumaan. Toivottavasti jatkossa kappaleet valitaan, ei sen hienon sovituksen mukaan, vaan sen, että mahdollisimman tasapuolisesti laulutaidot pääsevät esiin.
Mielenkiinnolla jään taas seuraamaan valittujen kuninkaallisten tulevaa vuotta. Heidi Pakarinen on monta vuotta ”jahdannut” unelmaansa, toivottavasti hänelle löytyy kunnon biisejä levytettäväksi, jotta unelmasta muodostuu Heidille pitkä ura. Kyösti Mäkimattilan tilanne on myös mielenkiintoinen – miten käy Varjokuva-orkesterin? Jatkuuko yhteistyö, ja jos jatkuu, siirtyykö Kyösti rumpujen takaa eteen solistiksi? Vaikea olisi nähdä kuningasta laulamassa rumpusetin takaa…
Uusista tangosovituksista sen verran, että vallassa olevat kuninkaalliset ovat laulaneet duettona jo finaalissa kuullun ”Siks oon mä suruinen” tangon ja sen sovitus on kertakaikkisen hieno!
Naisten finaalissa toiseksi jäänyt Yona, Johanna Louhivuori lupaili tekevänsä levyllisen tangoja (joko uusia tai sitten vanhoja uusina sovituksina). Jään tätä(kin) odottamaan mielenkiinnolla. Sen verran omannäköisiä tulkintoja Yonalta nähtiin kisassa, että uskoisin muidenkin kuin vain minun olevan levystä kiinnostunut. Jonkin verran ”pärinää” kuului, ettei kaikessa konservatiivisuudessaan tuomaristo uskaltanut valita Yonaa voittajaksi. Niin, olisihan se ollut rohkea veto ja tervetullutkin, mutta olisiko Yonasta sittenkään ollut tanssilavoille vetämään 2 x 45 min. tanssi-iskelmää? Kakkoseksi ”jäämällä” hän sai kuitenkin näkyvyyttä omalle artistiuudelleen ja varmasti lisäpotkua uralleen. Eli kakkossija tuskin on hävitty sija pitkällä aikavälillä.
Mikä siinä muuten on, että jos samanlainen ohjelmaidea toteutetaan Suomessa ja Ruotsissa, niin lopputulos näyttää täysin erilaiselta? En puhu nyt euroviisukarsinnoista, vaan televisioidusta yhteislaulutilaisuudesta. Meillä se tunnettiin nimellä ”Tammerkosken sillalla”, Ruotsissa se on ”Allsång på Skanssen”. Siinä missä Suomessa satoi lähes joka ikinen nauhoituskerta, Ruotsin puolella ei sada – korkeintaan tuulee sen verran, että vilu pakottaa viltin polville. Ainoat mollisävelet kuuluvat aloituskappaleen säkeistöjen aikana, mutta siinäkin kertosäkeessä palataan duuriin. Yhteislaulukappaleet ovat nopeatempoisia rallatuksia. Suomessa katsottiin viimeisen kerran Dnejpriin (molli) ja oltiin viikonloppuisiä (ahdistusmolli) ja ilmekään värähtämättä näitä laulettiin. Tai lauloivat ketkä lauloivat. Ruotsin versiossa laulavat ihan kaikki, vaikka eivät osaisi. Eikä tämä meidän laulamattomuus johdu siitä, että itsesuojeluvaisto estäisi – missä tahansa karaokeillassa löytyy heitä laulamaan, jotka niin sanoakseni pysyttelevät laulunsa kanssa nuotin vieressä. ”Mitä mää ny mitään, ku tällai vaa tässä ny laulan”.
Kävin tänä kesänä kiertämässä Ruotsia ja satuimme Morassa paikallisille markkinoille. Sieltäkin löytyi, aivan kuten meilläkin löytyy markkinoilta joku trubaduuri. (Meillä päin se voisi kyllä olla nimeltään trubamolli) Sedän poljento lauluissaan oli se tuttu ”ruotsikomppi”, joka löytyy 100% Vikingarna-levyjä. Tempo vain vaihteli. Ehkä heidän, siis noiden ”hannuhanhien” iloisuus johtuu siitä, että ruuassa on enempi suolaa ja makeita leivoksia ja karkkeja on tarjolla kahmalokaupalla joka ikisessä puodissa. Ehkä heillä sykkii suonissa eritavalla kuin meillä.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ultsi, levyjuontaja
ps. Heti tämän pakinan kirjoittamisen jälkeen seuraavassa Allsång på Skanssen -jaksossa satoi lähes kaatamalla... Että jos tiedossa on joku ilmansuunta minne kaivataan sadetta, niin viestiä vaan tulemaan: teen parhaani!
Valtakuntaan on valittu taas uudet kuninkaalliset. Valtakunnassa on kaikki hyvin.
Paitsi, tangofinaalissa toivoisi tasapuolisempia biisivalintoja kilpailijoille. Jos nyt mietitään esimerkiksi Leif Lindemanin ”Hernandon salaisuus” kilpailukappaletta Kalle Jussilan ”Jos jätät minut” kappaleeseen, niin melko selvää on kumman kappaleesta sai käsityksen laulutaidoista. Hernandon salaisuudesta oli tehty sovitus, joka sopii konsertteihin, muttei kilpailuun. Eihän yleisökään pystynyt seuraamaan, että missä vaiheessa saa alkaa taputtamaan. Onneksi Lindeman pääsi laulamaan vielä lisää jottei ”oikeusmurhaa” päässyt tapahtumaan. Toivottavasti jatkossa kappaleet valitaan, ei sen hienon sovituksen mukaan, vaan sen, että mahdollisimman tasapuolisesti laulutaidot pääsevät esiin.
Mielenkiinnolla jään taas seuraamaan valittujen kuninkaallisten tulevaa vuotta. Heidi Pakarinen on monta vuotta ”jahdannut” unelmaansa, toivottavasti hänelle löytyy kunnon biisejä levytettäväksi, jotta unelmasta muodostuu Heidille pitkä ura. Kyösti Mäkimattilan tilanne on myös mielenkiintoinen – miten käy Varjokuva-orkesterin? Jatkuuko yhteistyö, ja jos jatkuu, siirtyykö Kyösti rumpujen takaa eteen solistiksi? Vaikea olisi nähdä kuningasta laulamassa rumpusetin takaa…
Uusista tangosovituksista sen verran, että vallassa olevat kuninkaalliset ovat laulaneet duettona jo finaalissa kuullun ”Siks oon mä suruinen” tangon ja sen sovitus on kertakaikkisen hieno!
Naisten finaalissa toiseksi jäänyt Yona, Johanna Louhivuori lupaili tekevänsä levyllisen tangoja (joko uusia tai sitten vanhoja uusina sovituksina). Jään tätä(kin) odottamaan mielenkiinnolla. Sen verran omannäköisiä tulkintoja Yonalta nähtiin kisassa, että uskoisin muidenkin kuin vain minun olevan levystä kiinnostunut. Jonkin verran ”pärinää” kuului, ettei kaikessa konservatiivisuudessaan tuomaristo uskaltanut valita Yonaa voittajaksi. Niin, olisihan se ollut rohkea veto ja tervetullutkin, mutta olisiko Yonasta sittenkään ollut tanssilavoille vetämään 2 x 45 min. tanssi-iskelmää? Kakkoseksi ”jäämällä” hän sai kuitenkin näkyvyyttä omalle artistiuudelleen ja varmasti lisäpotkua uralleen. Eli kakkossija tuskin on hävitty sija pitkällä aikavälillä.
Mikä siinä muuten on, että jos samanlainen ohjelmaidea toteutetaan Suomessa ja Ruotsissa, niin lopputulos näyttää täysin erilaiselta? En puhu nyt euroviisukarsinnoista, vaan televisioidusta yhteislaulutilaisuudesta. Meillä se tunnettiin nimellä ”Tammerkosken sillalla”, Ruotsissa se on ”Allsång på Skanssen”. Siinä missä Suomessa satoi lähes joka ikinen nauhoituskerta, Ruotsin puolella ei sada – korkeintaan tuulee sen verran, että vilu pakottaa viltin polville. Ainoat mollisävelet kuuluvat aloituskappaleen säkeistöjen aikana, mutta siinäkin kertosäkeessä palataan duuriin. Yhteislaulukappaleet ovat nopeatempoisia rallatuksia. Suomessa katsottiin viimeisen kerran Dnejpriin (molli) ja oltiin viikonloppuisiä (ahdistusmolli) ja ilmekään värähtämättä näitä laulettiin. Tai lauloivat ketkä lauloivat. Ruotsin versiossa laulavat ihan kaikki, vaikka eivät osaisi. Eikä tämä meidän laulamattomuus johdu siitä, että itsesuojeluvaisto estäisi – missä tahansa karaokeillassa löytyy heitä laulamaan, jotka niin sanoakseni pysyttelevät laulunsa kanssa nuotin vieressä. ”Mitä mää ny mitään, ku tällai vaa tässä ny laulan”.
Kävin tänä kesänä kiertämässä Ruotsia ja satuimme Morassa paikallisille markkinoille. Sieltäkin löytyi, aivan kuten meilläkin löytyy markkinoilta joku trubaduuri. (Meillä päin se voisi kyllä olla nimeltään trubamolli) Sedän poljento lauluissaan oli se tuttu ”ruotsikomppi”, joka löytyy 100% Vikingarna-levyjä. Tempo vain vaihteli. Ehkä heidän, siis noiden ”hannuhanhien” iloisuus johtuu siitä, että ruuassa on enempi suolaa ja makeita leivoksia ja karkkeja on tarjolla kahmalokaupalla joka ikisessä puodissa. Ehkä heillä sykkii suonissa eritavalla kuin meillä.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ultsi, levyjuontaja
ps. Heti tämän pakinan kirjoittamisen jälkeen seuraavassa Allsång på Skanssen -jaksossa satoi lähes kaatamalla... Että jos tiedossa on joku ilmansuunta minne kaivataan sadetta, niin viestiä vaan tulemaan: teen parhaani!
Radiosta kuulee juttuja
(Ilmestynyt Hitit!-lehden toukokuun numerossa)
Ihan tähän alkuun pitää esittää vilpitön kiitos Heikki Kahilalle - hattu päästä! Kirjoititte Hitit!-lehteen erittäin mielenkiintoisen jutun ja lyhyen historian "oppitunnin" Suomen ravintolaviihteestä ajalta, jolloin itse en tiennyt yökerhoista mitään, vain seurakunnan päiväkerhoista. Mielenkiintoista olisi kuulla tarinoitanne ja kokemuksianne joskus lisää!
Mutta sitten radioihin ja sieltä tuleviin ohjelmiin. Luen parhaillaan Päivi Istalan kirjaa "Ristivetoa - muistelmia". Värikkäissä ja rönsylevissä (tämä hyvällä) muistelmissaan Istala, muun elämänmuistelun ohessa, kertoo omasta, toimittajan näkökulmasta miten muutokset kohtelivät Yleä ja yleläisiä. Hyvin eivät kohdelleet. Tässä tapauksessa, tai useissa tapauksissa Ylellä muutosten takana ja alkuunpanijoina olivat johtoportaan ihmiset; jokaisen uuden johtajan piti jättää oma sormenjälkensä Ylen toimintaan.
En ole ainoa, jonka mielestä niin radio kuin televisio Ylen puolella on hävinnyt näissä uudistuksissa. Istala itse ihmettelee, että jossain kohtaa päättävissä elimissä lokeroitiin ihmiset eli kuuntelijat "vain" iskelmää kuunteleviin, "vain" klassista kuunteleviin, "vain" rockia kuunteleviin. Näille tehtiin omat kanavat. Myöhemmin puhekanavana olleesta Yle Radio Peilistä tehtiin valtakunnan laajuinen ja nimeksi tuli Yle Puhe. Kanava suunnattiin ikäryhmälle, joka "on YleX:n ja Yle Ykkösen välissä" (30-45 -vuotiaille). Lisäksi kanavalle siirrettiin Radio Suomesta urheilulähetykset, koska "urheilulähetykset ovat puhetta"! Niin, tosiaan, puhettahan ne.
Istala toteaa sen saman, minkä olen itsekin tuonut tällä palstalla aiemmin esiin, että urheilu menee (tässä maassa) aina kaiken muun edelle. Radiossa se syrjäyttää vakio-ohjelmat kuukaudesta toiseen. En sano, että viikoittain, koska viikoittain radiossa on vakiourheiluohjelmat, mutta heti kun joku tapahtuma on vakio-ohjelma-ajan ulkopuolella, syrjäyttää se muun. Samahan se on paikallislehdissä - joka päivä löytyy urheilusivut (monikossa) vaikkei mitään paikallista urheilutapahtumaa olisi edes ollut. Kulttuurisivut on kerran viikossa.
Toivottavasti edes silloin.
Ylen Radio Suomi on käynyt tv-kampanjaa sen puolesta, että heillä yleisö, siis kuuntelijat, päättävät monen ohjelman soitettavan musiikin tarjonnan. Onhan niitä ohjelmia. Ilta-aikaan. Hieman olen sitä mieltä, että ilta-aika kuluu monella muullakin television ja iltarientojen merkeissä. Olen huono arvostelemaan Radio Suomen soittolistoja tai niiden puutteita. Arkena en kyseistä kanavaa kuuntele, kuin korkeintaan aamulla ja myöhäisiltapäivällä, ja silloinkin vain uutiset. En nimittäin ole maakuntaradion ylimpiä ystäviä. Minusta, silloin kuin oli mahdollista kanavaa kuunnella koko päivän jutut olivat yhtä tyhjän kanssa. Onhan se tietysti kivaa, että jostain lammaskasvattajasta tehdään haastattelu tai paikallisjoukkueen vahvistukseksi löytynyt jäähdyttelijä saa haastattelun radioon, mutta nämäkin jutut voitaisiin tehdä ajan kanssa ja tosissaan. Nykyinen lopputulos on seurausta joko resurssien tai yleistiedon puutteesta, ehkä molemmista. Kun rahaa ei ole, ei ole aikaakaan paneutua jutun kohteeseen, eikä siis mahdollisuutta tai kykyä tehdä taustatutkimusta aiheesta. Juttujen taso on ympäripyöreää jutustelua.
Jos ihan suoraan sanon, harvassa maakunnassa tapahtuu niin paljon, että viisi päivää viikossa, n. 6-7h päivässä saataisiin ohjelmaa aikaiseksi. Tokihan on niin, että maakuntaradioiden välillä on jutun vaihtoa, eli esim. Kuopiossa tehty juttu ajetaan vaikkapa Turussa ja Lappeenrannassa ilmoille. Muistakohan oikein, että 80-luvulla, ehkä vielä 90-luvulla maakuntaradiolle oli oma tunnin tai kahden ohjelmapaikkansa päivässä, kesken valtakunnallisen lähetyksen? Niin, no tämän on täytynyt olla aikana ennen noita edellä mainittuja kanavauudistuksia. Maakuntaradion toimitus on tietysti silloin paikallaan, kun seudulla sattuu jotain, mikä vaatii nopeaa tiedottamista.
Tokihan meillä voisi olla kunnolla toimivia paikallisradioita tätä(kin) varten.
Itse asun seudulla, jossa aikanaan aloitti 25v. sitten paikallisradio. Jossain vaiheessa paikallisuus hiipui, ja kun palasin kotiseudulle takaisin oli paikallisradiosta jäljellä enää paikallisuutiset ja peliselostukset. Kaikki muu tuli keskitettynä ohjelmatuotantona muutaman sadan kilometrin päästä. Musiikkitarjonta oli rock-painotteista. Sitten syystä jota en ihan tarkkaan tiedä, kanava muutti muotoaan ja palasi siihen mistä lähti liikkeelle - paikallisradioksi. Musiikkitarjonta "pyöristyi" eli laajeni ja juttuja tehdään oman kaupungin asioista. Valitettavasti täytyy todeta, etten pysty kanavaa kuuntelemaan arkipäivisin, joten en pysty sanomaan vaivaako tarjonnan tasoa sama anemia kuin maakuntaradion tarjontaa.
Uudistuksena on kuitenkin tulossa paikallistasolla se, että paikallislehden, - radion ja ilmaisjakelulehden toimitukset yhdistyvät. Uudistus vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Oma radionkuunteluni rajoittuu työmatkaan, aamun illoin, noin 40 minuuttia suuntaansa. Aamuin kuuntelen Radio Aallon Dynastiaa siitä syystä, että Anna Perhon, Jarkko Valteen ja Kimmo Vehviläisen aamushow tarjoaa kohtalaisen hauskaa "seuraa". Aamulla en kaipaa liian syvällisiä analyysejä mistään aiheesta. Se, mikä ohjelmassa kuitenkin tökkii on se sama, mikä monessa vastaavassa ohjelmassa, vastaavanlaisilla kanavilla: kun otetaan esille uusi aihe keskusteluun esimerkiksi toimittajan omaan kokemukseen perustuen, kerrotaan aiheesta niin sanotusti otsikko ja sen perään sanotaan, että "sitä ennen kuitenkin soitetaan sejase kappale", ehkä jopa uutiset otetaan vielä ennen kuin aiheeseen käydään käsiksi. Valitettavasti aiheet eivät kuitenkaan ole niin meheviä tai koukuttavia, että jaksaisin roikkua kanavalla kuunnellen ensin tusinahitin ja mahdollisesti vielä uutisotsikot sekä mainokset. Sitä varten autoradiossani on aina valmiina cd ja usb-tikku, joista kaivan omat biisit ja palaan radion puolelle, kun arvelen jutun jatkuvan tai jos sittenkin tulee levyltä toinen lempparibiisi perään kuuntelen sen, silläkin uhalla, että "juttu" menee radion puolella ohi.
Iltapäivällä töistä palatessani kuuntelen monesti Ylen Ykköstä, varsinkin jos ajelen siihen aikaan kotiin, että kanavalta tulee "Faunin iltapäivä". Omille korvilleni klassinen musiikki on sekä rauhoittavaa, että korvia "puhdistavaa". Sen voi lukija uskoa, että kun viikoittain kuuntelee uusia levyjä, niin jaksaakseen ja pystyäkseen ymmärtämään kuulemansa kohtuudella pitää korvat "putsata" jollain. Minä käytän usein siihen tarkoitukseen klassista musiikkia.
Toki vaihteluna kuuntelen joko Ylen Puhetta (riippuen aiheesta) tai, jos kotimatka on sen verran myöhempään, kuuntelen Radio Suomea ja ohjelmaa, jossa kuten jo aiemmin mainitsin soitettavia levyjä ei ole valinnut musiikkipäällikkö.
Viikonloppuisin, varsinkin aamuisin kuuntelen radiota, mutta lähinnä se toimii aamupalan ja lehden luvun taustalla, enkä juurikaan muista mitä kuulen.
Kun kerran on käynyt arvostelmaan ohjelmatarjontaa, pitää pystyä kertomaan millaista ohjelmaa radiosta pitäisi tulla, jotta sitä jaksaisin kuunnella kotona ja autossa ilman pomppimista radiokanavan ja cd:n välillä. Pidän tätä nykyä hyvistä keskusteluohjelmista. Sellaisista, joissa asiaan on tehty pohjatyötä ja haastateltava tai useampi saa puhua kauemmin kuin vain vastata yhteen tai kahteen kysymykseen. Yhden puhujan monologiohjelmia hieman varon, varsinkin jos tiedän ohjalman kestävän tunnin verran. Harvoin kenelläkään on materiaalia puhua kuusikymmentä minuuttia itsekseen.
Musiikilliset teemaohjelmat "Café Tropical", "Sekahaku" ja "Tähtisumua" ovat lemppareitani, mutta harvoin niitä silti tulee kuunneltua. Ehkä pitäisi muokata omaa aikataulua sen verran, että olisin radion ääressä tuolloin. Olisivathan nämä tietysti nettikuuntelussa milloin tahansa, mutta sekin vaatisi tapojen muuttamista, ja sehän se tunnetusti on helppoa kuin heinänteko.
Myös "Maailmanpolitiikan arkipäivää" kuuluu lempiohjelmiini ja "Puhelinlangat laulaa". Kyseisessä ohjelmassa olevista artistivieraista saa toisenlaisen käsityksen sen mukaan miten luontevasti he pystyvät keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Toisilta se onnistuu oikeinkin hyvin!
Palatakseni vielä toimittajalegenda Päivi Istalaan; hän kritisoi, ja ihan aiheesta sitä, että Ylessä mentiin siihen, ettei ymmärretä ohjelmien tekemisen olevan luovaa työtä, jota ei arvosteta ehkä myös johtajien tietämättömyydestä johtuen. Tottahan ammattitaito tuo tietyn rutiinin, mutta ohjelmien tasokkuus vaatii kovaa taustatyötä ja se, että ohjelma kantaa alusta loppuun, vaatii rytmin tajua. Se, mikä toimittajalle on itsestään selvyys ei aina ole sitä kuulijalle. Myöskään kuulijaa ei pidä aliarvioida. Siksi taustatyö pitää tehdä ja toimittajalla pitää olla yleissivistys hallussa. Näin ei tosiaankaan aina ole, ja senhän jo mainitsinkin.
Viime aikoina tunsin myötähäpeää viimeksi television puolen toimittajista. Euroviisujen selostajat olivat, anteeksi nyt vaan, kovin surkeita. Missä oli Tarja Närhi, ja missä oli Sanna Kojo ja Asko Murtomäki - radionko puolella?
Radiosta kuulee monenlaisia juttuja. Radiossa on myös nappula, josta sen saa kiinni, kun ei jaksa koukuttautua esitettävään asiaan. Usein nappulaa olen käyttänyt, mutta ilmankaan sitä radiota ei osaa olla!
Toivoa sopii, että jatkossa - olipa kyse paikallisesta tai valtakunnallisesta kanavasta, löytyy resursseja panostaa juttujen laatuun. Jätän tästä ulkopuolelle valtakunnalliset, kaupalliset kanavat. Ne pyörivät soittolistojen ja mainosten varassa, ja toimittajiksi käy kuka tahansa julkisuudessa nimeä tehnyt. Silloin riittää vain, että puhuu puutaheinää ja pyörittää kuuntelijakilpailuja valmiin soittolistan kanssa.
Ultsi, levyjuontaja
Ihan tähän alkuun pitää esittää vilpitön kiitos Heikki Kahilalle - hattu päästä! Kirjoititte Hitit!-lehteen erittäin mielenkiintoisen jutun ja lyhyen historian "oppitunnin" Suomen ravintolaviihteestä ajalta, jolloin itse en tiennyt yökerhoista mitään, vain seurakunnan päiväkerhoista. Mielenkiintoista olisi kuulla tarinoitanne ja kokemuksianne joskus lisää!
Mutta sitten radioihin ja sieltä tuleviin ohjelmiin. Luen parhaillaan Päivi Istalan kirjaa "Ristivetoa - muistelmia". Värikkäissä ja rönsylevissä (tämä hyvällä) muistelmissaan Istala, muun elämänmuistelun ohessa, kertoo omasta, toimittajan näkökulmasta miten muutokset kohtelivät Yleä ja yleläisiä. Hyvin eivät kohdelleet. Tässä tapauksessa, tai useissa tapauksissa Ylellä muutosten takana ja alkuunpanijoina olivat johtoportaan ihmiset; jokaisen uuden johtajan piti jättää oma sormenjälkensä Ylen toimintaan.
En ole ainoa, jonka mielestä niin radio kuin televisio Ylen puolella on hävinnyt näissä uudistuksissa. Istala itse ihmettelee, että jossain kohtaa päättävissä elimissä lokeroitiin ihmiset eli kuuntelijat "vain" iskelmää kuunteleviin, "vain" klassista kuunteleviin, "vain" rockia kuunteleviin. Näille tehtiin omat kanavat. Myöhemmin puhekanavana olleesta Yle Radio Peilistä tehtiin valtakunnan laajuinen ja nimeksi tuli Yle Puhe. Kanava suunnattiin ikäryhmälle, joka "on YleX:n ja Yle Ykkösen välissä" (30-45 -vuotiaille). Lisäksi kanavalle siirrettiin Radio Suomesta urheilulähetykset, koska "urheilulähetykset ovat puhetta"! Niin, tosiaan, puhettahan ne.
Istala toteaa sen saman, minkä olen itsekin tuonut tällä palstalla aiemmin esiin, että urheilu menee (tässä maassa) aina kaiken muun edelle. Radiossa se syrjäyttää vakio-ohjelmat kuukaudesta toiseen. En sano, että viikoittain, koska viikoittain radiossa on vakiourheiluohjelmat, mutta heti kun joku tapahtuma on vakio-ohjelma-ajan ulkopuolella, syrjäyttää se muun. Samahan se on paikallislehdissä - joka päivä löytyy urheilusivut (monikossa) vaikkei mitään paikallista urheilutapahtumaa olisi edes ollut. Kulttuurisivut on kerran viikossa.
Toivottavasti edes silloin.
Ylen Radio Suomi on käynyt tv-kampanjaa sen puolesta, että heillä yleisö, siis kuuntelijat, päättävät monen ohjelman soitettavan musiikin tarjonnan. Onhan niitä ohjelmia. Ilta-aikaan. Hieman olen sitä mieltä, että ilta-aika kuluu monella muullakin television ja iltarientojen merkeissä. Olen huono arvostelemaan Radio Suomen soittolistoja tai niiden puutteita. Arkena en kyseistä kanavaa kuuntele, kuin korkeintaan aamulla ja myöhäisiltapäivällä, ja silloinkin vain uutiset. En nimittäin ole maakuntaradion ylimpiä ystäviä. Minusta, silloin kuin oli mahdollista kanavaa kuunnella koko päivän jutut olivat yhtä tyhjän kanssa. Onhan se tietysti kivaa, että jostain lammaskasvattajasta tehdään haastattelu tai paikallisjoukkueen vahvistukseksi löytynyt jäähdyttelijä saa haastattelun radioon, mutta nämäkin jutut voitaisiin tehdä ajan kanssa ja tosissaan. Nykyinen lopputulos on seurausta joko resurssien tai yleistiedon puutteesta, ehkä molemmista. Kun rahaa ei ole, ei ole aikaakaan paneutua jutun kohteeseen, eikä siis mahdollisuutta tai kykyä tehdä taustatutkimusta aiheesta. Juttujen taso on ympäripyöreää jutustelua.
Jos ihan suoraan sanon, harvassa maakunnassa tapahtuu niin paljon, että viisi päivää viikossa, n. 6-7h päivässä saataisiin ohjelmaa aikaiseksi. Tokihan on niin, että maakuntaradioiden välillä on jutun vaihtoa, eli esim. Kuopiossa tehty juttu ajetaan vaikkapa Turussa ja Lappeenrannassa ilmoille. Muistakohan oikein, että 80-luvulla, ehkä vielä 90-luvulla maakuntaradiolle oli oma tunnin tai kahden ohjelmapaikkansa päivässä, kesken valtakunnallisen lähetyksen? Niin, no tämän on täytynyt olla aikana ennen noita edellä mainittuja kanavauudistuksia. Maakuntaradion toimitus on tietysti silloin paikallaan, kun seudulla sattuu jotain, mikä vaatii nopeaa tiedottamista.
Tokihan meillä voisi olla kunnolla toimivia paikallisradioita tätä(kin) varten.
Itse asun seudulla, jossa aikanaan aloitti 25v. sitten paikallisradio. Jossain vaiheessa paikallisuus hiipui, ja kun palasin kotiseudulle takaisin oli paikallisradiosta jäljellä enää paikallisuutiset ja peliselostukset. Kaikki muu tuli keskitettynä ohjelmatuotantona muutaman sadan kilometrin päästä. Musiikkitarjonta oli rock-painotteista. Sitten syystä jota en ihan tarkkaan tiedä, kanava muutti muotoaan ja palasi siihen mistä lähti liikkeelle - paikallisradioksi. Musiikkitarjonta "pyöristyi" eli laajeni ja juttuja tehdään oman kaupungin asioista. Valitettavasti täytyy todeta, etten pysty kanavaa kuuntelemaan arkipäivisin, joten en pysty sanomaan vaivaako tarjonnan tasoa sama anemia kuin maakuntaradion tarjontaa.
Uudistuksena on kuitenkin tulossa paikallistasolla se, että paikallislehden, - radion ja ilmaisjakelulehden toimitukset yhdistyvät. Uudistus vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Oma radionkuunteluni rajoittuu työmatkaan, aamun illoin, noin 40 minuuttia suuntaansa. Aamuin kuuntelen Radio Aallon Dynastiaa siitä syystä, että Anna Perhon, Jarkko Valteen ja Kimmo Vehviläisen aamushow tarjoaa kohtalaisen hauskaa "seuraa". Aamulla en kaipaa liian syvällisiä analyysejä mistään aiheesta. Se, mikä ohjelmassa kuitenkin tökkii on se sama, mikä monessa vastaavassa ohjelmassa, vastaavanlaisilla kanavilla: kun otetaan esille uusi aihe keskusteluun esimerkiksi toimittajan omaan kokemukseen perustuen, kerrotaan aiheesta niin sanotusti otsikko ja sen perään sanotaan, että "sitä ennen kuitenkin soitetaan sejase kappale", ehkä jopa uutiset otetaan vielä ennen kuin aiheeseen käydään käsiksi. Valitettavasti aiheet eivät kuitenkaan ole niin meheviä tai koukuttavia, että jaksaisin roikkua kanavalla kuunnellen ensin tusinahitin ja mahdollisesti vielä uutisotsikot sekä mainokset. Sitä varten autoradiossani on aina valmiina cd ja usb-tikku, joista kaivan omat biisit ja palaan radion puolelle, kun arvelen jutun jatkuvan tai jos sittenkin tulee levyltä toinen lempparibiisi perään kuuntelen sen, silläkin uhalla, että "juttu" menee radion puolella ohi.
Iltapäivällä töistä palatessani kuuntelen monesti Ylen Ykköstä, varsinkin jos ajelen siihen aikaan kotiin, että kanavalta tulee "Faunin iltapäivä". Omille korvilleni klassinen musiikki on sekä rauhoittavaa, että korvia "puhdistavaa". Sen voi lukija uskoa, että kun viikoittain kuuntelee uusia levyjä, niin jaksaakseen ja pystyäkseen ymmärtämään kuulemansa kohtuudella pitää korvat "putsata" jollain. Minä käytän usein siihen tarkoitukseen klassista musiikkia.
Toki vaihteluna kuuntelen joko Ylen Puhetta (riippuen aiheesta) tai, jos kotimatka on sen verran myöhempään, kuuntelen Radio Suomea ja ohjelmaa, jossa kuten jo aiemmin mainitsin soitettavia levyjä ei ole valinnut musiikkipäällikkö.
Viikonloppuisin, varsinkin aamuisin kuuntelen radiota, mutta lähinnä se toimii aamupalan ja lehden luvun taustalla, enkä juurikaan muista mitä kuulen.
Kun kerran on käynyt arvostelmaan ohjelmatarjontaa, pitää pystyä kertomaan millaista ohjelmaa radiosta pitäisi tulla, jotta sitä jaksaisin kuunnella kotona ja autossa ilman pomppimista radiokanavan ja cd:n välillä. Pidän tätä nykyä hyvistä keskusteluohjelmista. Sellaisista, joissa asiaan on tehty pohjatyötä ja haastateltava tai useampi saa puhua kauemmin kuin vain vastata yhteen tai kahteen kysymykseen. Yhden puhujan monologiohjelmia hieman varon, varsinkin jos tiedän ohjalman kestävän tunnin verran. Harvoin kenelläkään on materiaalia puhua kuusikymmentä minuuttia itsekseen.
Musiikilliset teemaohjelmat "Café Tropical", "Sekahaku" ja "Tähtisumua" ovat lemppareitani, mutta harvoin niitä silti tulee kuunneltua. Ehkä pitäisi muokata omaa aikataulua sen verran, että olisin radion ääressä tuolloin. Olisivathan nämä tietysti nettikuuntelussa milloin tahansa, mutta sekin vaatisi tapojen muuttamista, ja sehän se tunnetusti on helppoa kuin heinänteko.
Myös "Maailmanpolitiikan arkipäivää" kuuluu lempiohjelmiini ja "Puhelinlangat laulaa". Kyseisessä ohjelmassa olevista artistivieraista saa toisenlaisen käsityksen sen mukaan miten luontevasti he pystyvät keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Toisilta se onnistuu oikeinkin hyvin!
Palatakseni vielä toimittajalegenda Päivi Istalaan; hän kritisoi, ja ihan aiheesta sitä, että Ylessä mentiin siihen, ettei ymmärretä ohjelmien tekemisen olevan luovaa työtä, jota ei arvosteta ehkä myös johtajien tietämättömyydestä johtuen. Tottahan ammattitaito tuo tietyn rutiinin, mutta ohjelmien tasokkuus vaatii kovaa taustatyötä ja se, että ohjelma kantaa alusta loppuun, vaatii rytmin tajua. Se, mikä toimittajalle on itsestään selvyys ei aina ole sitä kuulijalle. Myöskään kuulijaa ei pidä aliarvioida. Siksi taustatyö pitää tehdä ja toimittajalla pitää olla yleissivistys hallussa. Näin ei tosiaankaan aina ole, ja senhän jo mainitsinkin.
Viime aikoina tunsin myötähäpeää viimeksi television puolen toimittajista. Euroviisujen selostajat olivat, anteeksi nyt vaan, kovin surkeita. Missä oli Tarja Närhi, ja missä oli Sanna Kojo ja Asko Murtomäki - radionko puolella?
Radiosta kuulee monenlaisia juttuja. Radiossa on myös nappula, josta sen saa kiinni, kun ei jaksa koukuttautua esitettävään asiaan. Usein nappulaa olen käyttänyt, mutta ilmankaan sitä radiota ei osaa olla!
Toivoa sopii, että jatkossa - olipa kyse paikallisesta tai valtakunnallisesta kanavasta, löytyy resursseja panostaa juttujen laatuun. Jätän tästä ulkopuolelle valtakunnalliset, kaupalliset kanavat. Ne pyörivät soittolistojen ja mainosten varassa, ja toimittajiksi käy kuka tahansa julkisuudessa nimeä tehnyt. Silloin riittää vain, että puhuu puutaheinää ja pyörittää kuuntelijakilpailuja valmiin soittolistan kanssa.
Ultsi, levyjuontaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)