UNELMIA JA TOIMISTOHOMMIA

(julkaistu Hitit! -lehden Kesä 2012-numerossa)

Otsikko saattaa johdattaa ajatukset Leevi and the Leavingsin biisiin ja sitä myöden kohti maanantai-aamua, mutta ajatuksissani on tuoda esiin se tosiseikka, että toimistohommia, tai muuta arkista aherrusta moni tarvitsee toteuttaakseen unelmaansa. Ja siis mieluummin eläisi unelmaansa, jolla voisi jättää toimistotyöt taakseen.
Kirjoitan tässä nyt unelmasta elättää itsensä musiikilla.

Sen jälkeen, kun itse pääsin mukaan promoryhmään ja levyjä alkoi tulla viikoittain arvosteltavaksi sekä soitettavaksi keikoilla, aloin ymmärtää miten monella (oikeasti – Monella!) ihmisellä on tuo edellä mainittu unelma olemassa. Jakelussa on mukana laaja kirjo musiikin parissa työskenteleviä. On heitä, jotka siitä saavat elantonsa ja paljon heitä, joille elanto tulee noista ”toimistohommista” mutta, jotka sinnikkäästi tavoittelevat paikkaa tähtien joukossa. Tähän mennessä eläessämme vuotta 2012 on käynyt selväksi, ettei levynmyynnillä enää elä edes tähdet. Arto Nybergin ohjelmassa PMMP:n Mira Luoti kertoi, että pitääkseen taloutensa tasapainossa, käy hän marketissa töissä. Hyvä, että käy ja näyttää muillekin esimerkkiä siitä, ettei ”paluu arkeen” ole unelmasta luovuttamista, vaan realistista toimintaa tosiseikkojen edessä. Tulevana kesänä PMMP:lla taitaa riittää tienahommia sen verran keikkojen muodossa, että Miran työvuorot kaupassa jäänevät vähemmälle.

Levyn tekeminen tänä päivänä ei varsinaisesti ole mikään ihmeellinen temppu. Netistä saa ladattua ilmaisia äänitysohjelmia ja kotona voi poltella levyjä sekä levyn pintaan kuvia ja tekstejä minkä ehtii. Jos näitä kotitekoisia aikoo myydä ja jaella niin tallennuslupa Teostolta pitää silti hankkia!

Vaikka levyn tekemiseen haluaisi panostaa hieman enemmän, kuin mitä edellä kerroin, ei se levynteko silti ole nykyään niin suuri juttu kuin esimerkiksi 70- tai 80-luvulla, jolloin levyttämään pääsi levytyssopimuksen kautta.

Olipa se äänittämishommaan pääseminen helppoa tai ei, niin se, millainen levy urakan jälkeen on kädessä, onkin monen tekijän summa. Ensinnä jo se, miksi levy tehdään on yksi merkittävimmistä lopputulosta ohjaavista asioista. Onko levyllä tarkoitus saada ovet auki isoon levy-yhtiöön, saada keikkoja lisää vai onko se tehty vain siksi, että on näyttää jotain konkreettista tuttaville ja kavereille lukuisista autotallissa vietetyistä harjoitustunneista. Jälkimmäisen vaihtoehdon kanssa saa jatkaa toimistohommia, eikä sekään ole väärin. Jos taas tavoittelee sopimusta levy-yhtiöön, voi silti joutua jatkamaan hommailua arkipäivisin palkollisena, sillä sopimuksen tavoittelijoita on enemmän, kuin moni unelmaansa tavoitteleva uskaltaa itselleen myöntää.
Sitä paitsi, tiedän monien levy-yhtiöön lähetettyjen levyjen jäävän kuuntelematta ajanpuutteen vuoksi. Moni uusia kykyjä etsivä käy mieluummin katsomassa artistia tai bändiä keikalla - jos joku tuttu on suositellut kyseistä artistia tai bändiä. Tapa on sinänsä ihan oikein, koska nykyvempaimien kanssa saadaan lauluäänestä suodatettua puhdas ja autotunella viritettyä se myös nuottiin kiinni. Laulu ja soittokin voidaan kursia kasaan kymmenistä otoista, vaikka sointu kerrallaan. Ja koskapa keikat on se juttu, mistä rahaa tulee, jos on tullakseen niin tottahan homman pitää toimia sitten myös livenä.

Omakustanteen markkinointi onkin sitten jo ihan oma juttunsa. Jos siihen omakustanteeseen on panostettu rahallisesti enemmän, kuin mitä ns. ”kotipolttoisiin” kannattaa siihen markkinointiin satsata myös kunnolla. Mainoskirjeeseen saa kyllä kivan ”tatsin” jos sen kirjoittaa artisti itse, mutta jos kirjoittaminen oli jo koulussa tervanjuontia niin miksi ihmeessä itsensä mainostaminen tekisi kirjoittamisesta nyt helpompaa. Apua voi ja saa pyytää vaikka kaverilta tai puolisolta, jos siis rahat ei riitä ammattilaisen palkkaamiseen.
Markkinoinnista tosiaan voisi kirjoittaa erikseen oman juttunsa.

Katsoin taannoin dokumenttielokuvan kanadalaisesta heavy-bändistä nimeltään Anvil. Bändin voimakaksikko Lips ja Robb ovat jo yli viisikymppisiä rokkareita, jotka edelleen uskovat bändiinsä ja bändin läpilyöntiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Anvil soitti uransa alkuaikoina samalla kiertueella kuin The Scorpions ja Bon Jovi. Näistä kahdesta ovat kuulleet kaikki; Anvilista ei monikaan. Dokumentti herätti sen ajatuksen, että milloin on aika luopua unelmasta ja myöntää, ettei se ”entä jos” tapahtunutkaan? Entä jos se läpimurto olikin juuri tapahtumassa, mutta annettiin periksi ja lyötiin pillit pussiin? Entäs jos vielä jatketaan, eikä tämä tästä silti kummemmaksi muutu? Tosin, se täytyy myöntää, että vastoinkäymisistä huolimatta Lips ja Robb ovat varmasti positiivisimmat ja optimistisimmat ihmiset alalla. Mutta puuttuuko heiltä silti se realistisuus nähdä, ettei hommasta tule kummempaa? Tsekkasin bändin nettisivut ja ilmeisesti elokuvan myötä keikkoja on tullut lisää; tälle vuodelle on varattuna parisenkymmentä. Nuokin tietysti jäisivät tekemättä, jos bändi olisi laitettu naftaliiniin aikaisemmin. Mutta saako tuolla määrällä keikkoja jätettyä niitä toimistohommia kokonaan? Riittääkö tuo määrä tyydyttämään sen tarpeen, että saa soittaa keikoilla, vai onko se juuri se määrä millä pitää elossa sen ajatuksen, että ”Entä jos”?

Onko sitten harrastuksekseen keikkailu jotenkin huonommassa asemassa tai vähempi arvoista? Näin saattaisi ehkä päätellä tämän jutun jäljiltä, mutta ei. Keikkailu ja yleisön viihdyttäminen eivät todellakaan ole harrastuksista huonoimpia, ja tämän sanon kokemuksesta. Jos keikkailee harrastuksekseen ja päivätyö on mukavaa, on niin sanotusti homma balanssissa ja mieli hyvä. Jos taas päivätyö on olemassa vain ja ainoastaan siksi, että sillä kustantaa soittamisen eikä niitä keikkojakaan liiaksi ole ja se ainoa levykin on jaettu lähinnä sukulaisille, voisi pohtia ihan tosissaan olisiko jossain jokin mennyt vähän pieleen? Silti, kaikesta huolimatta soittamisharrastusta ei pidä lopettaa, koska musiikin tuottama riemu ja hyväolo parantavat ihmisen terveyttä, mikä on tutkittu juttu. Sen sijaan sitä bändin markkinointia pitää parantaa ja satsata siihen enemmän kuin kitarankieliin.
Unelmat ovat elämän suola ja ilman suolaa elämä maistuu aina vähän laimeammalta.

Ultsi, levyjuontaja

ALKUVUODEN LEVYJULKAISUJA

Rullaamalla alaspäin löytyvät uutuudet näiltä artisteilta:
Mikko Huuhtanen, Taiska, The Gambit, Suora Lähetys, Anneli Mattila, Netta, Matti Ojala, Päivi Kautto-Niemi, Heikki Koskelo, Icons of Elegance, Mikko Tapio, Eija Kantola, Kaija Kärkinen & Ile Kallio

ALBUMIT:

MIKKO HUUHTANEN - VUOSIEN VARRELTA: Mikon äänestä iso plussa! Ääni soi pehmeästi. Levyn kappaleet ovat tyyliltään rautalankamaista tanssimusiikkia (vrt. Agents) ja ovat paria laulua lukuun ottamatta Huuhtasen kynästä ja kitarasta lähtöisin. Näitä biisejä (tai tulevia lähinnä) kannattaa tarjota muillekin artisteille esitettäväksi, taso on kuitenkin hyvä. Eipä silti, kyllä Huuhtasen esitys biiseissään on huippuluokkaa! Iloinen yllätys levy on kokonaisuudessaan. Varmasti tästä paketista löytyy biisejä dj:kin käyttöön. On sitten makuasia onko kuusitoista laulua pitkäsoitolla hieman liikaa, mutta toisaalta kun biisit ovat laadukkaita niin samahan ne on purkittaa kerralla!
Mikko Huuhtanen on taas yksi lisäys listaani, mitkä haluan nähdä livenä.

ERI ESITTÄJIÄ - ELÄMÄN LAULUT: Nimensä mukaisesti levyltä löytyy kokoelma elämänmakuisia lauluja kuunneltavaksi silloin, kun tusinarenkutusta ei jaksa kuunnella. Siksipä ihmettelen miksi mukaan on otettu Taiskan Haltin häät -kappale, enkä tarkoita, että se olisi ”tusinarenkutus” mutta levyn muuhun materiaaliin se ei oikein istu. Muita levyn artisteja ovat mm. Ritva Oksanen, Tapani Perttu, Ossi Alhapuro ja Pasi Kaunisto. Kokoelmaa voin suositella kiireettömiin hetkiin kuunneltavaksi. Harmillisesti levy jäi kyllä jumiin toiseksi viimeisessä kappaleessa.

TAISKA - HITIT : Taiskan hittikokoelma oli ainakin itselleni ihan tervetullut lisä kokoelmiini. Pieni yllätys oli, että biisit eivät olleet alkuperäisiä levytyksiä, mutta onneksi sovituksissa ei oltu revitelty liikoja ja ne noudattivat alkuperäistä henkeä. Oli kuin vanhoista biiseistä olisi pyyhitty vain pölyt pois. Silti ei kannata pelästyä, että onko biisit pilattu – ei ole! Pieni varoituksen sana – Haltin häät jää edelleen soimaan helposti päähän; ainakin se ”tyidydy, tyidydy” –osa! Siitäkin huolimatta – kannattaa hankkia kokoelmiin, jos ei vielä Taiskan hittejä löydy.

ERI ESITTÄJIÄ - TUOKIO HARMONIKKAMESTARIEN SEURASSA: Ehkä levyn kansi ja nimi eivät ole kaikkein myyvimpiä, mutta ehdottomasti tähänkin kannattaa tutustua. Soitto on todella tasokasta ja kappalevalinnat ovat monipuolisia ja harvemmin kuultuja, ainakin sellaisen korvissa, joka ei usein vastaavia levytyksiä kuuntele. Tanssikeikkoja varten tästä saa hyvän lisän levylaukkuun.
THE GAMBIT – KAUPUNKISHAMAANI: Gambitin biiseissä soi enempi synkeämmät soundit kuin pelkästään biletyksiin keskittyvillä hiphop-artisteilla. Mielenkiintoinen tuttavuus – peukut tälle! Asenne kuuluu!

LAULUYHTYE SUORA LÄHETYS – OLEN YKSI MEISTÄ: Tätä albumia jo odottelinkin; sen verran iskeviä ovat singlejulkaisut ”En paha oo”, ”Virran Olan sydän” ja ”Olen yksi meistä” olleet! Eikä odotuksen päätyttyä tarvinnut pettyä. Miesten laulu on korvalle miellyttävän kuuloista ja soitto soi muutenkin hyvin. No, onhan tuotanto Esa Niemisen hallussa ollut, joten eipä se paljon olisi voinut pieleen silloin mennäkään. Soittajat olisi toki voinut mainita jossain kohtaa kansissa. Toivon, että Suora Lähetys saa soittoaikaa radioissa ja keikkaa riittää. Olisi nimittäin sääli jollei tällaista laulunlahjaa pääsisi yleisölle jakamaan. Odotan itse näkeväni kolmikon livenä jossain päin, piakkoin.

ANNELI MATTILA – SEITSEMÄS TAIVAS: Levyltä löytyvät kappaleet ovat silkkaa nykyiskelmää. Jätän tässä kohtaa mainitsematta sen, että toinen toisiltaan kuulostavat Mattilan sisarukset syövät toistensa menestymistä… Sen sijaan mainitsen, että ei tämä levy ole missään nimessä huono. Materiaali on tanssittavaa ja varmasti tansseissa tulee näitä soitettua. Käyttökamaa, ei niinkään ikivihreiksi riittäviä.

NETTA – ALBUMI A:LLA: Avausraidan jälkeen homma lähtee liikkeelle, ja kunnon revittelyäkin löytyy. Vahvoja tulkintoja levyltä löytyy kosolti. Piti oikein kuunnella useamman kerran, että pääsi joka kappaleeseen kiinni kunnolla. Mutta se on vain sen merkki, ettei levyä ole tehty huitaisemalla. Hienon hieno kokonaisuus. Laulajalla on vahva ja voimakas ääni ja sitä osataan käyttää hyväkseen näissä vedoissa. Hyvä Netta!

MATTI OJALA – LUPA RAKASTAA: Perustanssimusiikkia sisältävä levyhän tämä on. Kappaleissa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta sen jälkeen ongelmat alkavat: tekninen toteutus ontuu. Jossain vaiheessa jo luulin, että soittimessani pyörii kaksi levyä samaan aikaan, sen verran taustalla soiva kitarointi ja muut härpäkkeet olivat epäsynkassa laulun kanssa. Sitten kokeilin toista soitinta, eikä ongelma poistunut. Tutkailtuani Ojalan nettisivuja, huomasin ettei ensimmäistä kertaa oltu asialla, siksipä ihmettelen moisia puutteita. Valitettavasti tämä levy ei nyt lämmittänyt mieltä.

PÄIVI KAUTTO-NIEMI – C’EST LA VIE: Menevää ja tanssittavaa koko levyllinen. Iloinen yllätys oli löytää tämä Päivin uusi levy. Yksi levyn kohokohdista on Seija Simolan hitin versiointi ”Ei rakastaa voi tämän enempää”. Hieno veto nostaa tämä kappale mukaan! Muita hienoja kappaleita ovat ”Purppuraviitta”, ja levyn nimikkokappale ”C’est la vie”. Soundimaailmaltaan tämä levy kuulostaa hieman ”ysäriltä”, mutta kun sen ei anneta haitata niin tokihan tätä voi suositella. Toivottavasti löytyy radioaikaa ja keikkaa pukkaa.

HEIKKI KOSKELO – AAMUUN ON AIKAA: Tämän esikoislevyn kanssa ei enää kannata harmitella pisteen tappiota viime kesän tangokisoissa. Jos näillä biiseillä ei tule keikkoja ja työlle jatkumoa, niin ei sitten millään. Varsinkin albumin nimikappale ”Aamuun on aikaa” on parhaimmistoa levyltä ja olisi mielestäni ansainnut olla levynjulkistussingle. Kappaleesta tulee eittämättä mieleen vanha Bond-tunnari ”From Russia with love” eli ”Idän ja lännen tiet”. Ensimmäinen single ”Sä oot siinä” on edelleen kaunis ja muuten nostaisin esiin avausraidan ”Harmaa Taunus”, sekä klassikon ”Kertokaa se hänelle” – kelpo suoritus. Sen verran runsaasti omissa suonissani virtaa kainuulainen perintö, että ”Nälkämaan twist” saa ekstraison papukaijamerkin! ”Tango Las Vegas” olisi voinut olla hieman pehmeämpi tangosovitus, tai kerrassaan jonkun muun tyylinen. Ja jos halkoo hiuksia, niin pientä hiomista kauttaaltaan löytyy fraseerauksista, mutta siitä pääsee, kun ei niitä hiuksia ota halkoakseen. Kokonaisuudessaan levyllä on tämän päivän iskelmää parhaimmillaan.

ICONS OF ELEGANCE – CAROUSEL: Tämä levy on täynnä hyvänmielenpoppia, ripauksella americanaa ja countrya. Sellaista eleganttia etten sanoisi. Kesä tästä tulee mieleen ja hetket jolloin ei ole kiire minnekään. Sitä odotellessa tätä levyä kuuntelee mielellään. Levyn materiaali on ajattoman kuuloista, mikä on aina kestävyyden merkki. Ja tällaiselle levylle toivoo kansainvälistä menestystä. Uskoisin, että kohdeyleisö voisi Pohjoismaiden lisäksi löytyä Britteinsaarilta. Parhaimpina biiseinä nostan levyltä avausraidan ”Carousel”, ”Written as we are”, ”Tales of animals” ja ”Summer song”.

MIKKO TAPIO – MIEHEN SYDÄN: Levy alkaa mukaansatempaavalla foksilla ”Miehen sydän” ja meneviä ovat muutkin Antti Toivolan ja Pepe Enrothin säveltämät biisit, mm. ”Jää lähellein”, ”Tie niin loputon” ja ”Kuumaa suudelmaas” . Mutta sitten mukana on muutama uusiokappale, joihin voimat eivät valitettavasti riitä. Sama voimattomuus kuuluu hitaimmissa kappaleissa läpi levyn. Kokonaisuus levyssä jää plussan puolelle. Kyllä näillä biiseillä kehtaa keikoilla käydä ja yleisöä tanssittaa!
Ja pienenä kysymyksenä loppuun: sisäkannen kuvitus? Luin jostain, että Mikko on ammatiltaan kokki. Sekö lie ollut aasinsiltana.

EIJA KANTOLA – PEILI: Onpa hyvä levy! Alkaa kauniilla balladilla ja päättyy toiseen, samanmoiseen ja siihen väliin mahtuu monipuolista ja tanssittavaa swingfoksia, lattaria, beatia, bossaa… Kaikki kappaleet voisi nostaa erikseen mainittaviksi, mutta oppikirjaesimerkkinä siitä miten tehdään käännös-/coverbiisi oikein nostan ”Häkkilintu” -kappaleen. Kun siis otetaan jonkun toisen artistin tai bändin tekemä hittibiisi omaan käyttöön, pitää sitä tehdä alkuperäisestä poikkeava ja omannäköinen kappale. Sunrise Avenuen ”Fairytale gone bad” istuu niin paljon paremmin Eijalle bossana, kuin olisi alkuperäistä mukailevana rockina sopinut. Miksi tehdä sama biisi samanlaisena toisen kerran? Jos tämä ei ole kuukauden levy niin ei sitten, mutta aikamoinen vääryys olisi jos ei olisi.

KAIJA KÄRKINEN & ILE KALLIO – KÖYHÄN NAISEN PARATIISI: Niin se vaan on joillakin taito hyppysissä tehdä hienoja levyjä. Albumille on otettu peräti viisi käännösbiisiä. Tai no, eihän se huono juttu ole tehdä covereita, kun ne tehdään kunnolla. Erityismaininta vanhasta Bonnie Raittin hitin ”I can’t make you love me” suomennoksesta ”Ei rakkautta palaamaan saa”. Kyseistä alkup. biisiä on versioitu lukemattomia kertoja, tässä yksi parhaimpien joukkoon. Levyn nimikkobiisi ”Köyhän naisen paratiisi” potkii eteenpäin hienosti. Eikä voi olla mainitsematta ”Wichita Lineman” versiota ”Tie jatkuu äärettömiin”. Kallion kitarointi on huikeaa!
Avausraidan käännöksestä olin ensin epäilevällä kannalla. ”One of Us” oli niin soitettu biisi meikäläisittäinkin, että oliko tässä nyt mieltä tehdä suomeksi. Mieltään voi muuttaa ja useammin kuunneltuna ”Jumalan jos näkisin” on hyvä veto. Äkkiseltään albumista on vaikea löytää heikkoa kohtaa. Minä kuuntelen tätä mieluiten autolla ajaessani.

ALKUVUODEN SINGLEJULKAISUJA

POP, ROCK & DANCE:

Timo Pieni Huijaus - Pleiboi: Hauskasti sämplätty Ann-Christinen hitti pohjalle. Näitä vanhojen biisien sämplejä ei niin paljoa Suomessa tehdä, merten takana malli tuntuu olevan käytetympi. Tai sitten en vain ole pysynyt kärryillä, mikä ei olisi ihme yhtään. Biitti kulkee ja teksti pysyy tahdissaan, joten en näe mitään estettä sille, etteikö tämä soisi radioissa.

Jannika B - Onnenpäivä: Tälle täydet pisteet! Harvoin täysin tuntemattoman artistin ensimmäistä singleä kuunnellessa tulee tunne, että haluaisin kuulla tätä lisää. Onneksi näin käy aina silloin tällöin. Toivotan menestystä ja radioaikaa!

Cheek feat. Spekti – Pyrkiny vähentää: Bilehenkistä hiphoppia sieltä toimivimmasta päästä. Lyyriikkapuolella ei jää juuri tulkinnan varaa suorapuheisuuden ansiosta. Nykyisin oman levymerkin kanssa työskentelevä Cheek jos jatkaa tällä linjalla, uskon tulevan levyn olevan menestys.

Cheek – Sokka lähti: Edellisen singlen myötä rima oli sen verran korkealla, ettei tämä päihitä Pyrkiny vähentää –biisiä. Pyörii vähän liiaksi kertosäkeen ympärillä. Cheek pystyy kyllä parempaan.

Gym Class Heros – Ass back home (feat. Neon Hitch): AlkuvuodestaTavastialla keikkailleen bändin uusin jatkaa samalla hittiladulla kuin syksyn ”Stereohearts”, ehkei kuitenkaan yhtä tarttuva, mutta varmaan kasvattaa bändin suosiota tällä puolen valtameren.

Rosvosektori – DimDam: Luulisi näin tarttuvalla kertosäkeellä pääsevän läpi soittorinkiin radioissa. Netistä ei paljoa infoa bändistä löytynyt, mutta ehkä pian tämän jälkeen.

Petri Nygård – Märkää: Joku tässä Nygårdissa vetoaa yleisöön, ja kai se on nämä korvamatomaiset biitit ja hokemat sekä suoraan suomeksi sanotut tekstit. No, eipähän tartte miettiä selvin päin eikä juovuksissa, että mitähän toi nyt tarkotti…? ”Märkää” virittää tasan varmasti yhteislaulut ensi kesän festareilla.

Paleface – Ikivanhat tekosyyt: Palefacen linja pitää edelleen, kun totuutta katsotaan suoraan eikä se ole aina ihan nättiä. ”Kyl mä hei huomenna lopetan” tänään kun on vielä rahaa melskata. Jossain yhteydessä Paleface esiteltiin kapinakenraalina, mutta ei mennä levyarvioissa siihen sen enempää. Toivottavasti huhtikuussa julkaista pitkä soitto pitää linjassa.

The Freza – Revenge!: Ison plussa annan The Frezalle! Todella hyvä biisi. Tiukka asenne on jotenkin vaan kohdallaan eikä soitosta, saati laulusta löydy moitteen sijaa. Indierock elää vahvasti.

Musta Joutsen – Jää: Toivottavasti tämä saa radioista soittoaikaa. Tarttuva poljento ja biisi on kaikkien julkaistavien levyjen joukossa se, joka jää hyvällä mieleen! Pointsit MJ:lle!!

Apulanta – Zombeja: Pettämätön on Apulanta, ja tämäkin on tarttuva biisi. Soitto on niin tiukkaa, että tässä päästää ilonkiljahduksen hiljaa sisällään. Eikä pahasti kai mene arvaus pieleen, että maaliskuussa julkaistava 11. pitkäsoitto menee suoraan albumilistan kärkeen.

Kilpi – Lautta: Melodista metallia suomeksi, jota jaksaa kuunnella sellainenkin, jolle heavymusiikki on pienenä vähemmistönä levyhyllyssä. Plussapisteet selkeästä artikuloinnista. Kaiken kaikkiaan kaunis biisi!

Jussi Selo & Nefernefernefer – Sisko & veli: Kunnon pesäero Uniklubin materiaaliin, niin se pitääkin tehdä. Tarttuva biisi ja sellainen meininki, että tätä voisi kuunnella akustisestikin, tai ihan leirinuotiolla.

The Rasmus – I’m a mess: Mainiota, että The Rasmus palasi tauolta. Ehkä tässä kuuluu aavistus Laurin soolomatskusta vaikutteita… Eli on hitusen popimpaa kuin ennen taukoa, mutta hittihän tämäkin on aivan varmasti. Ja ainakin Helsingin EM-kisojen ”The Biisi”.

B.o.B. – So good: Niin tarttuva ja letkeä. Niin hitti.

Simple Plan - : Tästä tulee kyllä vahvasti mieleen Bruno Marsin ”The Lazy Song”, ja jos bändiltä kysyttäisiin niin tottahan tämän ovat tehneet ennen kuin BM:n biisistä tuli iso hitti. No, joka tapauksessa saa tarpeeksi radiosoittoa, mutta jääkö elämään pidempään…? Aika näyttää.

Skrillex & The Doors – Breakn’ A Sweat: Tästä kuuli jo heti ekoilla biitin lyönneillä, että tästä tulee hitti, vaikka moni epäilemättä toivoo tästä hutillyöntiä, onhan tähän ympätty, tai sämplätty, kuten termi kuuluu The Doorsin ”Light my fire” –biisiä mukaan. Mutta tämäpä ymppäily onkin tehty yhdessä The Doorsin jäsenten kanssa.

fun. – We are Young (feat. Janelle Monáe): Pohjalla kulkee marssibeat ja kun biisin nimi on ”We are young” on kai tällä tarkoitus ”julistaa” tuota ah niin ihanaa aikaa, kun voimain tunnossa etsi maailmansyrjästä kahvoja joista tempaista. Ihan vaan siksi, että maailma tuntui olevan omissa käsissä. Ja olihan se.

Diggy – Copy, Paste: Jos internetin ihmeellinen maailma pitää kutinsa Diggy on Run DMC:n J.Simmonsin jälkikasvua, ja Run DMC:han oli yksi hip-hopin pioneereista. Omena puust –efekti tuottaa tulosta ja ihme olisi jos Diggystä ei tähteä tulisi. Ja toivottavasti omilla ansioillaan. Rahkeet riittää varmasti.

Slash – You’re A lie (feat. Myles Kennedy): Minun korviini Myles Kennedyn laulutyylissä on melkoinen Axl Rose –klangi, mikä hieman häiritsee. Muutoinhan tässä biisissä ei mitään vikaa ole. Slashin kitaroinnille voisi toki ottaa isompaa roolia, mutta meneehän se näinkin tietysti.

Sie7e – Tengo tu love: Espanjankielisestä biisistä tulee aina kesäfiilis. Onneksi kesä on jo nurkan takana ja tästä on aika helppo povata kesähittiä.

Jack Black – Wild One Two: Uutta versiota Flo Ridan hitistä.

Santigold – Disparate Youth: Vähän jää sellainen sekametelisoppa-olo. Ihan kuin olisi 80-luvun New Romantic-tyyliä sekoitettu tämän päivän danceen.

Lord Est – Pelaat ja juhlit: Täytyy ihan miettiä, että tekikö tämä sama porukka sen ärsytyskynnyksen ylittäneen Reggaerekan… Paljon parempi on tämä, eikä vielä ärsytä yhtään. Hyvä!

Stig – Ryyppy: En ymmärtänyt UMK:ssa mukana ollutta Laululeijaa ja helpon loogisella päättelyllä voi arvata, etten ymmärrä tätäkään. Hevoshullu Remixistä tulee mieleen, että Rednexxin Cotton Eye Joeko on innoittajana ollut.

Stooshe – Love Me: Tässä yhdistyy sellainen 50-luvun RnB ja tämän päivän hiphop, varsinkin biisin remixeissä.

Loreen – Euphoria: Helppo tälle Ruotsin Euroviisu-edustajalle on povata menestystä kisassa. Ruotsissa osataan tämä homma. Onneksi Loreenin taustajoukoissa on pari suomalaista…!

Marina and the Diamonds – Primadonna: Laulusoundissa on vähä Katy Perrya, mutta siihen se sitten jääkin. Vähän sellaista tusinahuttua.

The Overtones – Gambling man: Tämän puolesta on helppo pistää rahat likoon – Loistava veto!

Kuningasidea – Enemmän duoo ku sooloo: Jää päähän kuin tauti. Mukava huomata, että reggaerytmi on löytänyt suomirapin.

Movetron – Jäi jäljet hiekkaan: Tälle pisteitä ropisee. Jotenkin Movetron on saanut saundinsa päivitettyä ja siksipä tämä toimii.

Vaida feat. Movetron – Medieval Love: Suomenkielisen biisin käännös. Toimii tietysti näinkin.

Christina Perri – Arms: Tässä on jotain hienoa. Laulussa on samalla kertaa jotain herkkää ja hiomatonta. Tunnistettava ääni. Taitaa olla albumin hankinta edessä.

Varmat Päivät - Ikävän vuodenajat: Kiva oli saada tämäkin, radiossahan tämä on soinut jo lokakuun lopulta saakka. Soundi on tutun kuuloinen ja sanoitukset kertovat niistä parisuhteenkiemuroista onneksi uusin fraasein. Siksi Varmoja Päiviä jaksaa kuunnellakin!

Varmat Päivät – Tuleen taas syttyisi yö : Rauhallinen, hieno biisi. Tuli sellainen leirinuotiofiilis. Täst mie tykkäsin!

Rita Lovely & The Soultwisters – Shake your hips / Cry me a river: Funkahtavaa soulia ryyditettynä aavistuksen röyhkeällä asenteella varustetulla laulajalla. Ainakin erottuu ja jää mieleen. Tällaisesta tulee kesä mieleen. Toiseksi kappaleeksi olisin kyllä valinnut jonkun muun kuin kymmenesti versioidun Cry me a riverin, vakkei tämä versio paljoa alkuperäisiltä kuulostakaan. Kokonaisuus – ”ei huano”.

Pauli Haapalainen – Rakkauskirje: Melko nopeasti ed. singlen (”Ymmärrätkö nyt”) jälkeen jakoon tullut uusi single. Alkuriffi on tutun kuuloinen, vaikka en heti nyt hoksaa mikä vanha kappale siitä ”kuuluu läpi”. Perusbeat kappale. Sinänsä iättömän kuuloinen, muttei varsinaisesti erutu muista kaltaisistaan.

Dolphin Minds – Thirsty underwater: Mielenkiintoinen, neljän kappaleen ep-single. Kuuntelin tätä useamman kerran ja mielenkiinto säilyi koko ajan. Kappaleessa ”Neitoperho” bändi kuulostaa jopa parhaimmalta, johtuuko siitä sitten, että laulukielenä on suomi ja äidinkieli. Enkkukin on tietysti ok, mutta siitä kuulee vahvana suomen aksentin. Joten, kannattaa miettiä josko esiintyisi täysin suomenkielellä. Paitsi jos tähtäin on ulkomailla… sitten vaan kieltä hiomaan. Ehdottomasti positiivinen tuttavuus!

Kristiina Wheeler – Olet tässä – Ensimmäinen nainen: Nämä molemmat Kristiinan biisit ovat hieno lisä siihen nuorten naisten artistikattaukseen, josta meillä kuluttajilla on valittavanaan päivän parhaimmat biisit. Nostan peukut ylös ja toivotan tsemppiä!

Vesterinen Yhtyeineen - Reppana: Suomalaista poprockia parhaimmillaan kerkkokoskismaisin jousisovituksin. Tätä tullaan pyytämään soitettavaksi nimellä ”Isän jäljillä”, mutta kyllä ”Reppana” on biisin nimeksi paljon parempi!

Nimetön - Peili: Jos sanoo, että biisi on hyvin tuotettu, kuulostaa se ”tuotteelta”, mutta tässä biisissä tuntuu olevan kaikki paikoillaan, joten se on hyvin tuotettu! Energinen hitti!

Lipa Liukkonen - Onnetarten ottolapsi: Kitarointi tällä singellä hivelee korvia! Kappaleesta kuulee miten rockarin sydän pehmenee perheenlisäystä odotellessa ja sille pitää antaa pisteitä. Soitto ja laulu kulkee käsi kädessä, joten tätä voisi kuunnella koko pitkän levynkin verran. Toivotan, että materiaalia syntyy ja päätyy levylle ennen pitkää. Hyvä Lipa!

Kari Luoto – Elämä julma, rakkaus kaunis / The end / Arvet: Artistin ääni soi mukavasti. Materiaali on popahtavaa ja kitaravetoista. Kaksi ensimmäistä on genreltään enemmän iskelmää. ”Arvet” ehkä hieman rockimpaa. Oikeastaan nämä kaikki kolme taipuisivat mainiosta joko puhtaaseen iskelmään tai sitten jopa raskaampaan rockiin. Jos nyt siis halutaan nämä lokeroida johonkin. Lupaavan kuuloista musiikkia joka tapauksessa.

Markojuhani Rautavaara – Espoo: Omia biisejä on tehty Helsingille liuta. Ensimmäinen biisi Espoolle jonka kuulen on onneksi sen verran hyvälaatuinen, että sitä kehtaa soitella.

Heikki Salo – Knokattu: Heikki Salon tekstittely on niin helpon kuuloista. Muutoin biisistä tulee mieleen 80-luvun alun meno, hieman ska, hieman punk, kovin rock.

PMMP – Heliumpallo: Tästä tulee varmasti hitti, mutta vaatii ehdottomasti useamman kuuntelukerran. Outo mielleyhtymä tuli Kaija Koo:n ”Niin kaunis on hiljaisuus”-biisiin. Outo, mutta silti omissa korvissani oleva. Joka tapauksessa on hienoa saada uutta materiaalia PMMP:lta.

ISKELMÄT:

Pete Huttunen - Tositarkoitus mielessä / Annathan päivän: Näissä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei nämä nyt oikein nouse sellaisiksi, että jäisivät mitenkään erityisesti mieleen. Kappaleet ovat ihan perusfoksimuotista, ensimmäinen on vaan reippaampi. Laulu häviää välillä joko liian matalalle tai sitten se on miksattu liian ”taakse”. Rumpukomppi peittää laulua liiaksi. Valitettavasti laulajalla on hieman tekniikkaongelmia hitaammassa ”Annathan päivän” –kappaleessa, jolloin laulu nousee nenään ja heikentää artikulaatiota. Potentiaalia kuitenkin on, joten vähän laulutunteja (lisää) niin tekniikka saadaan kuntoon.

Kari Halme - Iltakoulutyttö / Elämäni enkeli: Kaksi tanssittavaa kappaletta, joihin omakohtainen tarina tuo tekstiin sopivan, pikantin lisän. Kun säestävä combo ja sovitus on ammattiluokkaa, sen kuulee laadussa, niin se vaan menee. Ja tällä kertaa jakelussa tulleesta levynipusta tämä Kari Halmeen single nousee juuri laadullisista syistä massasta. Jos tästä jotain rakentavaa palautetta haluaa antaa, sellaista neuvoa, niin olkoon se sitten se, että singlen biisijärjestys on eri kuin singlen kansissa ilmoitettu. Toivottavasti tuleva pitkäsoitto pitää laadun tällä tasolla.

Sari Hellsten – Mistä sut on tehty: Nätti ja varmaan radiosoittoa saava single. Ei tässä varsinaisesti suuremman hitin aineksia ole, valitettavasti.

Juhamatti – Yhteinen taivas, yhteinen maa: Mukavahan se on vanhalta konkarilta saada uutta musiikkia, mutta ei tämä varsinaisesti ole kovin ”uutta”. Kuulostaa tutulta, ennenkin tehdyltä, valitettavasti. Vähän kaipasin jotain uutta särmää.

Charles Plogman – Kuin muukalainen: Perusplogmania tämäkin kappale on. Kyllähän tämä radiossa tulee soimaan ja jos siihen ovat sekä artisti, että kuuntelijat tyytyväisiä, ovat kaikki silloin voittajia... Paitsi hieman pettynyt arvostelija, joka toivoisi joskus jotain muutosta Charlesin peruskaavaan.

Anja Niskanen – Sydämessä soi: Anja uutta tulemista siivitetään oman, vanhan hitin uusversioinnilla. Kyllähän tätä kuuntelee ja soittelee. Toivottavasti uusi materiaali jatkossa ei kovinkaan poikkea tästä ”genrestä”.

Reija Kortet - : Kaunis kappale, eipä tästä voi oikein muutakaan sanoa. Ikävää on todeta, että tekijöiden; Litmasen ja Toiviaisen siirtyminen taivaalliseen vahvuuteen jättää hirmuisen aukon iskelmäkenttään. Tässä siitä todiste.

Eija Kantola – Antero ja Paha-Anne: Rytmillisesti ja melodisesti tästä tulee Eijan varhaisempi tuotanto mieleen, ja positiivisessa
mielessä tottahan toki. Svengaava foksi fiilistelyyn!

Heikki Koskelo – Huomenna kaikki on paremmin: Tämän singlen jälkeen oikein alan odottamaan pitkäsoittoa, joka (tämä ottakaa vinkkinä) olisi Tarpeellista Laittaa DJ-jakeluun! Hyvä, nostan peukut!

Kai Jämsä – Harvoja ja onnekkaita: Hyvähän tämäkin Jämsän uutuus on. Toukokuussakohan se pitkäsoitto ilmestyy… sitä odotellessa, ja sitäkin että taso säilyy tämän kaltaisena.

Mika Jefremoff – Rakkaus mua kutsui / Tiikerihai: Mietin edelleen, miten nuorella miehellä voi olla näin tumma, vanhemman miehen ääni? (hyvällä mietin, en pahalla!). ”Rakkaus mua kutsui” on uutta tuotantoa ja hyvin tanssittava, menevä kappale. ”Tiikerihai” kuulostaa ihan siltä samalta sovitukselta kuin 50-luvulta. Yksi vaihtoehto olisi ollut sovittaa uudella tavalla.

Kikka Laitinen – Da?: Letkeää menoa. Ja vaikka on tylsää kuvailla biisiä kivaksi, niin tämä nyt vaan kuulostaa tosi kivalle! Kyllä tätä kuuntelee ja soittelee.

Heidi Kyrö – Murheellisia aamuja: Biisi paranee, kun pari kertaa kuuntele. Jos kappale pitäisi kategorioida, menisi se poppi-laatikkoon. Heidin ääni on jotenkin tässä tyylissä omimmillaan ja toivottavasti jatkossa linja pitää. Joku kertosäkeessä koukuttaa – piste siitä!

Lauri Tähkä – Pieni ihminen: Omalla tyylillään Lauri vetää herkimmätkin biisit, mutta pienenä vinkkinä voisi olla, että entäs jos vetäisit herkät biisit vähän pienemmällä voimalla, ilman puskemista. Mutta kysehän on lopulta makuasioista… Teksti on herkkä, Sinikka Svärdin pettämättömällä tyylillä kirjoitettu ja kaunis on kappale muutenkin.

Outi Riikola – Herkimmät tunteet / Jos ei nyt: Nätti ääni Outilla ja mukavan tuntuisia kappaleita – toivottavasti keikkoja piisaa ja radiossa soittoaikaa. ”Herkimmät tunteet” kappaleen introsta tulee mieleen M.Taavitsaisen ”Puuterilunta”, mutta siihenpä se yhtäläisyys loppuu, paitsi, että on tanssittavaa musiikkia tämäkin. Samanlainen biisi on myös ”Jos ei nyt”.

Janne Laine - Kun et ole kuvioissa: Perusbeatiskelmää. Kappaleessa itsessään ei mitään vikaa ole, on jopa sieltä paremmalta puolen biisikenttää, mutta jääkö tämä elämään pidempään? Tuskinpa, vaikka väärässä toki mielelläni olisin. Mutta onnea matkaan!

Heikki Ihanamäki – Enemmän kuin ikävä: Mukavasti rullaa eteenpäin tämä Heikin biisi. Ääni on kohillaan ja biisi on, kuten nettisivuilla mainitaan ”letkeää Manse-iskelmää”. Tälle on melko helppo povata radiosoittoa. Positiivinen mieli jää – pisteet Manseen!

Nousukausi – Onnen ohikulkija: Mulla tulee Jouni Apajaisen äänestä jotenkin Kari Vepsä mieleen. Eikä tällä seikalla nyt ole mitään tekemistä ao. biisin kanssa muuten kuin, että Apajaisen bändi tässä on asialla debyyttisinglensä kanssa. Menevä ja tarttuva, jopa niin että biisin nimi toistuu jo hieman liiaksikin… Muuten kyllä hyvä avaus. Toivotaan menestystä jatkoon!

Antti Raiski – Onni: Enpä ole Antti Raiskista kuullut mitään hetkeen, joten mukava yllätys oli saada tämä. Eikä huonolta kuulosta tämä ”Onni”. Biisiä lainatakseni Pirun yksinkertainen, mutta positiivisesti niin.

Vanhamäki / Mäki – Enkeli irrallaan: Jotenkin tästä oli vaikea saada otetta. Odotin cd:n takakannen tekstin perusteella kuulevani ”blues-soundia” mutta enempi korviini tulvahti konepoppia. No, olihan tekstissä mainita nykykompeista. Eli siis lukijana en ollut huolellinen. Vähän levoton kuva tästä jäi, valitettavasti.

Janne Joki – Vaeltaja: Hieno ja vahva ääni Jannella! Biisissä sinänsä ei vikaa ole, mutta pyörii hiukan liiaksi kertosäkeen voimin. Joten olisin toivonut samaa voimaa a-osiinkin.

Jean S – Ludwig van Beethoven: Ei ole tämäkään alkuperäisen version veroinen, mutta nurkalla jo olevan kevään soitetuimpia radiossa veikkaan ma. Ja varma korvamato, edelleen!

Agents & Vesa Haaja - Ikäväni: Käy ja nakuttaa takuuvarmasti kuin sveitsiläinen kello – tykkään kovasti!

Esa Salmi – Jää mun vierellein / Päivä päättyy iltaan: Tästä tulee kyllä mielleyhtymä siitä, että Tom Jones ja Julio Iglesias ovat tehneet biisin ”Jää mun vierellein”, sovituksineen kaikkineen kimpassa. Hieman on minun makuun siirappinen ja sisältää hitusen liikaa kaikua, mikä on ollut varsin turhaa, kun Esa Salmen ääni olisi riittänyt muutenkin. Tanssittavia ovat molemmat kappaleet ja niistä kuulee, ettei asialla olla ihan ensimmäistä kertaa. Keikkoja varmasti riittää.

Juha Vartiainen – En muita kaipaa: Vartiaisen ääni on hyvällä tapaa perusiskelmä-ääni – ei soi ristiriidassa kappaleen kanssa. Tämäkin on kappaleena perusfoksia. Pistän tämän levylaukkuuni mukaan.

Lemmenkipeet – Saako sua häiritä: Tää on varma radiosoittolistojen biisi, enkä näe (saati kuule) mitään estettä sille, etteikö bändi menestyisi. Jos ymmärsin oikein, taustalla häärii Ressu Redford ja Toni Nuotio. Näistä kavereista ei menestyminen jää kiinni.

Kake Randelin – Lähtöruutuun: Ainahan se on hienoa, että konkarilta saa uutta materiaalia soitettavaksi. Kuuro pitäisi olla jos ei tästä lattiantäyttäjää povaisi.

Amadeus ja Riku Niemi Orch – Amado mio: Täydet pisteet tälle vedolle! Amadeus on parantanut tulkintaansa roimasti – Hyvä!

Milana – Linnun kokoinen: Biisi vilisee välimerellisiä melodioita ja soittimia. Miksi tällä ei yritetty Uuden Musiikin Kisaan ja sitä kautta viisuihin? Tai mistäpä tietää vaikka olisikin. Tällä olisi voinut pärjätä.

Paula Koivuniemi – Queen: Ihan ykkönen taas! Paula on vaan paras!

Teuvo Oinas – Löydän sun: Tästä kuulee heti miten tää pistää tanssijalan vipattamaan.

Johanna Debreczeni – Aika sulkee ympyrän: Irtiottoa perinteisemmästä tanssi-iskelmästä. Radiosoittoa tälle on kyllä jo tullut ja hyvä niin. Joissain riimeissä tavut eivät ihan istu tahdilleen, muttei se tätä huononna.

Antti Ahopelto – Elämä jatkuu: Mukava ja tarttuva biisi. Varmasti lohkeaa soittoaikaa tälle.

Emiina – Joka kyynel on kotiinpäin: Äänet soivat hienosti yhdessä ja erikseen. Kappale on hieman hidastempoinen slowfox, mikä sai miettimään, että noilla äänenlahjoilla biisi olisi voinut olla vähän haastavampi. Nyt mentiin helposti pitkälle, kuin pituushyppääjä 10 metrin myötätuulessa. Seuraavaan enempi haastetta niin taidot pääsevät kunnolla esiin.

Markku Aro – Ole aina tässä: Hetken jo luulin, että ”Etsin kunnes löydän sun” lähtee soimaan, mutta ei ollut sittenkään. Rauhallinen perusbeat sellaisella varmalla vedolla!

Janne Tulkki – Toiset on luotuja kulkemaan: Jannen biisinä vanha, Kari Tapionkin aikanaan levyttämä biisi. Sovituksessa ei mitään varsinaista uutta ole, mutta kyllä tämä Jannen äänelle sopii.

Tarja Lunnas – Tuulen tie: Takuutavaraa tämä Tarjan tanssibiisi ”Tuulen tie”. Taidolla tulkittu, taiten tehty. Tykkään tästä!

Meiju Suvas – Yhden yön: Reipasta menoa tämä Meijun uusin. Ei mitään klassikkoainesta, mutta tokkopa sitä tällä haetaankaan. Silti sanon, että ei huono ollenkaan.

Sebastian & Anri – Aamuaurinko: Tällä pariskunnalla olisi mahdollisuus ottaa Tino-poika mukaan ja tehdä vaikka perhelevy. Ja kiertue siihen perään! Ääntä riittää koko porukalla. Kappale on tarttuva ja tanssittava, ja tosissaan äänet soivat hyvin yhteen. Pisteitä ropisee.

Phil Harmonic – Kai vielä tuntea näin saan : Ihana, vähän ”vanhasoundinen” biisi. Soulahtavaa poppia, josta tulee mieleen sellaiset 80-luvun ameriikan biisit. Anssi Känsälän ääni on niin nappivalinta tähän tyyliin. Tai kääntäen, tyyli sopii Känsälän ääneen.

TJ Saarinen – Rock, runo ja rakkaus: Jos tästä ei tule kesäfiilis, niin sitten ei mistään, ja sen jälkeen olisi syytä tarkistaa joko oma asenne, lääkitys tai onko muita vakavampia syitä olla kesävastainen. Tällä ”kevyellä” alustuksella on helppo todeta, että toivottavasti tälle löytyy soittoaikaa!

Lemmenklaani – Mitä sen on väliä: Laulajan pehmeä ääni ja bändin taidokas soitto antaa olettaa, että tästä porukasta kuullaan vielä enemmänkin kuin vain tämä single. Täytyy joku kerta tarkistaa keikkaveto. Lemmenklaanilla on muuten vahva Yölintu-menneisyys, ken sitä ei vielä tiedä.

ARTISTIKOULUTUS – TARPEELLINEN VAI HELPON RAHAN NOUKKIMINEN

(julkaistu Hitit! -lehden numerossa toukokuu/2012)

Erilaisia kykykilpailuja lähinnä televisiosta seuranneena ja kuulopuheita tulkinneena, osalla ihmisistä, siis yleisöstä on se käsitys, että kaikenlaiset artistikoulutukset ovat vain niin sanottuja lihamyllyjä, joiden läpi suolletaan samaan muottiin joka ikinen artistiksi haluava. Hah, sanon minä ääneen ja samalla toki myönnän, etten ole kaikkia artistikoulutuksia käynyt läpi, joten puhun taas vain hieman suppean kokemuksen turvin. Voihan olla, että joku ”ilkimys” järjestää niitä sellaisia kursseja, joissa kaikille neuvotaan tekemään samoin ja ainoa kritiikki tai palaute on ”Joo, on Ihan Kiva, pidä toi”.

Äärimmilleen ajateltuna jopa laulutunteja voisi pitää artistikoulutuksena, mutta jos on käynyt laulutunneilla niin tietää, että ammattilaulunopettaja ei todellakaan purista oppilaitaan samaan muottiin, vaan hakee jokaisen omalle äänelle ja tasolle oikeat opit käyttöön. Neuvot ja opetus on rakentavia ja kannustavia. Samalla huolletaan ääntä ja kehoa niin, että laulu tulee luonnollisesti eikä rasita äänihuulia eikä muita kehon osia.
On myös niitä ”opettajia” joille kaikki on ihan kivaa suoritusta ja tuntematta ihmiskehoa tarkemmin puristaa kaikille samat ohjeet. He eivät ole opettajia ensinkään.

Itse osallistuin parisen viikkoa sitten Korpilammella viikonlopun mittaiseen artisti- ja esiintymiskoulutukseen. Eikä se todellakaan ollut muottiin puristamista. Enkä puhu sillä, ettenkö sellaista haluaisi myöntää. Kurssilla jokainen sai omasta esiintymisestään henkilökohtaista palautetta ja neuvoja miten kehittyä eteenpäin. Viikonlopun aikana käytiin pienryhmissä läpi niin lavaesiintymistä, lavalle saapumista, kuin poistumistakin. Harjoiteltiin radiohaastatteluja ja neuvoja saatiin instrumentin eli äänen huoltoon ja hengitystekniikkaan. Tottahan neuvoista osa oli yleisluontoista, mutta jokaisen kanssa käytiin läpi myös omat vahvuudet ja kehittämisen kohteet. Eli se siitä muottiin puristamisesta!
Järjestävänä tahona olivat ammattilaiset Extraviihteen puolesta. Eikä tämä mikään maksettu mainos ollut, ei edes epätoivoinen yritys miellyttää, vaan kehua pitää silloin, kun on kehujen paikka.

Voihan niin sanotusti luomuartistinakin pärjätä. Siis sellaisena, ettei käy mitään vastaavanlaisia kursseja. Silloin luontaisen lahjakkuuden määrä on valtaisa ja onnistuminen tulee luonnostaan. Sellaisia oikeita lahjakkuuksia on harvassa. Miten sen nyt nätisti sanoisi ilman, että tekee vastakkainasettelua itseoppineiden ja kouluttautuneiden välillä? Kummassakaan tavassa nousta pinnalle ei ole mitään väärää. Osa haluaa hioa osaamistaan ja saada kokeneemmilta neuvoja sekä palautetta – osa luottaa siihen, että näillä mennään. Sitä en vain unohda miten eräskin eturivin artisti kommentoi laulutunneilla käyntiä, että ”se tuhoaa sen aidon tunteen – sen, että laulaa sydämestään”. Minun eturivissäni kyseinen artisti ei ole. Ei tosin ollut ennen tuota lausuntoaankaan.

Kilpailu eturiviin pääsystä on järjettömän kova ja kiivas. (Ei pelkästään minun eturiviini, vaan ihan siihen oikeaan, kansalliseen eturiviin – se on kuitenkin enemmän eturivi, kuin omani… myönnän sen! Ja minun eturiviin voi päästä jopa lahjomalla tai kehumalla, mutta lahjattomien ei kannata sitäkään edes yrittää.)
Niinpä kaikki neuvot olisi hyvä ottaa vastaan. Palautetta tulee monenlaista, hyvää ja huonoa. Mutta se palaute, mikä yleisöltä tulee on varmasti aidointa. Ja ne neuvot, jotka tulevat kokeneilta ammattilaisilta ovat kultaakin kalliimpia! Onhan se niinkin, että urheilijakin pääsee tiettyyn tulokseen lahjakkuudellaan, mutta huipputuloksiin tarvitaan valmentaja.
Sen lisäksi, että tuollaisilla kursseilla oppii paljon omista taidoistaan, oppii myös toisilta ja kaiken huipuksi tapahtumista löytää uusia kavereita! Eikä pidä väheksyä yhteisen hauskanpidon rentouttavaa vaikutusta ja jos nauru pidentää ikää, niin monta kurssia ehtii vielä käydä ennen kuin aika on täysi. Sen verran paljon tuli yhdessä naurettua.

Siitä helpon rahan noukkimisesta: Pöh, sanon minä! Itse ainakin sain joka eurolle vastinetta käymästäni kurssista. Lasken saaduksi hyödykkeeksi myös oppituntien ulkopuolisen annin, eli yhteisen illanvieton ja saadut kaverit – eihän tuollaiselle oikeasti voi määrittää hintaa, mutta rentoutumiskerroin oli sen verran iso, että kaksi päivää vaikutti viikolta.
Kun sitten miettii järjestävän tahon tiliä, niin enpä usko kenenkään varsinaisesti rikastuneen. Tai jos niin pääsi käymään, niin silloinhan tilanne on se, että kaikki voittivat! Eikä se keneltäkään ole pois, päinvastoin.

Tietysti kurssin antiin ja rahanvastineeseen vaikuttaa myös oma asenne. Jos pitää mielen avoimena, saa monin verroin iloa, uutta ajateltavaa ja voimia jatkaa arkisen puurtamisen parissa kohti sitä missä unelmat tekevät tähdistä kirkkaampia.

Ultsi, levyjuontaja

Kaksi ja puoli ideaa tarjolla, sekä yksi toive

(Pakina julkaistu Hitit! -lehdessä 04/2012)

Musiikkiohjelmien puute tai yksipuolisuus televisiossa on ollut tämänkin lehden aiheena jo aiemmin. Yksi korsi kasaan lisää… ja ehkäpä jonain päivänä kasa huomataan.
Televisiossa pyörii parhaillaan kaksi uusien laulajien kykykilpailua, eli talenttishowta. Näiden lisäksi alkoi juuri Bilebändi-kisa, jossa bändit ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Vanhoista musiikkiohjelmista pyörii Tartu Mikkiin. Viime mainittu on ainoa ohjelma, jossa näkyvyyttä saa niin sanotut vanhat konkarit. Viisikymmentä (50) minuuttia viikossa. Vertailuna mainittakoon, että uusien lahjakkuuksien ohjelma-aika on viikossa kaksisataakahdeksankymmentä (280) minuuttia; olkoonkin, että mainoksiin hukkuu tuosta osa. Mutkat suoriksi vetämällä jatkossa yhä useampi ”vanha konkari” on taistelemassa tuosta viidestäkymmenestä minuutista viikossa, jotta ostava ja kuluttava yleisö muistaisi heidätkin.
Vetäisenpä vielä seuraavankin mutkan suoraksi – tällainen suhdeluku uuden ja vanhan välillä vain edesauttaa kertakulutuksen kulttuuria; olet hetken tähti ja laulusi kulutetaan vartissa loppuun. Sen jälkeen olet yhtenä muiden joukossa ilman tv-näkyvyyttä, kun uusi kilpailukausi telkkarissa pyörähtää käyntiin.
Miten tarjontaa voisi lisätä ja monipuolistaa? Olen aivan varma, että katsojia löytyy, jos niitä ohjelmiakin olisi. Laitan tähän nyt tarjolle kaksi ja puoli ideaa.

Ensimmäinen idea: Ohjelma, jossa nostetaan esiin joku vanhoista konkareista. Tällainen ”konkari” olisi jo vuosia, vuosikymmeniä keikkaillut artisti tai orkesteri. Sellainen, josta ei riitä juttua juorulehtiin. Ohjelmassa olisi osansa haastattelulle ja osansa musiikille. Ohjelma-aikaa täytyy kyllä sitten olla muutakin kuin 20-30 minuuttia. Tuollaisen paketin pituus tulisi olla mielestäni 50-60 min. Ja jos nyt halutaan joku uusi tähtösen alku tuohon vielä lykätä, niin ohjelma-ajasta voisi lohkaista maksimissaan 10 minuuttia sillä ajatuksella, että tämä konkari haluaa esitellä tämän tulokkaan. Kymmeneen minuuttiin sitten mahtuisi minihaastattelu ja yksi biisi esitettäväksi. Eikä sen tulokkaan tarvitse olla mikään alle 22-vuotias vaan se voisi hyvinkin olla sellainen, joka tekee musiikkia ja keikkailee silloin tällöin, mutta on suurelle yleisölle tuntematon.

Toinen idea: tanssiohjelma, jossa on mukana kymmenen tavallista, tanssitaidotonta paria ja heille opetetaan normaalit lavatanssit. Eli siis Tanssii tähtien kanssa kohtaa Kesäillan valssin! Pariskunnille opettajina toimisivat tanssinopettajat ja musiikista vastaisi joka lähetyksessä eri tanssiorkesteri. Samalla saataisiin siis näkyvyyttä suomalaisille tanssiorkestereille! Tietysti kyseessä olisi kilpailu, siitähän kaikki tykkää ja parit arvioisi ensin tuomaristo ja lopullisen päätöksen tekisi yleisö. Täytyyhän puhelinäänestys olla mukana. Kilpailun voittajaparille annettaisiin palkinnoksi kunnon lomareissu ulkomaille, ja lohdutuspalkintoina olisi kakkosille ja kolmosille liput vaikkapa Tangomarkkinoille tai Kiuruveden Iskelmäviikolle.

Puolikas idea: Bilebändi-kisan oheen Tanssiorkesteri-kisa. Joo joo, onhan Tanssiorkestereiden SM-kisat, mutta missä nekin näkyy? ”No mutta sitten pitää olla televisiossa kisat rock-bändeille ja hiphoppareille ja death metal –bändeille”. Niin pitäisi ollakin, mutta hyvin subjektiivisesti asiaa katsoessani olisin tyytyväinen tuosta tanssiorkesteri-kisasta. Jo tuo Bilebändi-kisa on iso plussa!
Ja mihin on hävinnyt TV2:n ”Estradilla” –sarja? Haihtui pikkuhiljaa olemattomiin kanavan yleisilmeen ja tarjonnan muutoksen tieltä. Vai oliko kyse siitä, että vain harvoilla artisteilla oli / on mahdollisuuksia kiertää konserttisaleja, jolloin sarjan tarjonta kapenee? Konseptia kannattaisi siis muuttaa ja käyttää se aika ja ohjelmantekoresurssit vaikkapa noihin edellä mainittuihin. Jossainhan se raha nyt on, mikä ennen meni Estradilla-sarjan tuottamiseen. Eivät nuo talenttishowtkaan ihan pelkästään mainostuloin pyöri? Tai mistäs minä tietäisin. Oletan pelkästään, sillä ovathan kanavat osa voittoa tavoittelevia yrityksiä. Eiväthän ne silloin voi toimia niin, että tulot ja menot ovat yhtä kuin nolla.

Vielä tähän lopuksi heitän toiveen, että Syksyn Sävel –kisa saisi oikeasti jatkoa viime syksyn jäljiltä. Ei voi olla niin, että uusia lauluja kilpailisi ainoastaan Eurovi… anteeksi Uuden Musiikin Kilpailussa ja Tangomarkkinoiden tangosävellyskisassa.

Terveisin nimimerkillä ”Aina valmis keskustelemaan ideoistani lisää”

Valitaan miten valitaan – kunhan valitaan oikein…

Alla oleva teksti, kolumni, on julkaistu Hitit!-lehden uusimassa numerossa, maaliskuussa 2012. Jutussa on lainaus ensimmäisestä tekstistäni tässä blogissa, viime heinäkuulta.

***

Kun laitetaan osaajia paremmuusjärjestykseen ”epätieteellisin” mittarein, annetaan mahdollisuus loputtomalle spekuloinnille ja jälkiviisastelulle. Tästähän on kyse esimerkiksi nyt vaikkapa laulukisoissa. Ja epätieteellisellä mittarilla tarkoitan sitä, että arvio perustuu aina jonkin ihmisen mielipiteeseen. Ollapa laulaminen kuin pituushyppykisa – tämä laulu pääsi kahdeksaan metriin, tuo toinen jäi siitä kolme senttiä. Siinä ei olisi mitään nokankoputusta lopputuloksesta.
Yleensä yleisö valittaa tuomariston päätöksistä, mutta viime kesän tangokisojen yhteydessä, kun yleisö valitsi finalistit nähtiin sekin otsikko, jossa tuomariston puheenjohtaja kertoi, että väärät pääsivät jatkoon! Tai no, pikemminkin niin, että "Paras putosi".
Jos keksisi absoluuttisen mittarin laulukisaan, sillä tienaisi hyvin. Taitoluistelussa päästiin sentään irti iänikuisesta tuomaripeli-valituksesta muuttamalla pistelaskusysteemi täysin.
Miten sen voisi laulun tuomaroinissa hyödyntää: jos pysyy rytmissä koko biisin +2p. Jos putoaa ennen ensimmäistä kertosäettä -2p, jos vasta toisen kertosäkeen jälkeen putoaakin pisteitä vain 1 kappale. Niekusta (pahoitteluni, tähän ei saa nyt ääninäytettä mukaan) -1p, toistuvasta niekusta -4p. Jos venyttää diftongitavussa sitä jälkimmäistä vokaalia menettää armottaa -5p. Ja jos sen tekee joka kerta, saa niin paljon sakkopisteitä, että joutuu kuuntelemaan ”Putous 3” cd-levyn kertaistumalta. Kolmesti. (Ken ei diftongia tunne, lyhyt kertaus: diftongi on samassa tavussa esiintyvä kahden tai useamman vokaalilaadun jono -ie, -ai, -uo. Joten, jos venyttää "tieeeetä kaitaa" menee väärin. Oikea tapahan olisi laulaa "tiiietä kaitaa, toiset vaeltaa". Terveisiä kaikille, jotka tuon neuvon tunnistavat!)
Laulun muusta fyysisestä suorittamisesta tulisi miinuspisteitä jos nostelee kulmakarvoja / otsaansa luodakseen eläytymisefektejä kesken laulun. Jos näitä liikkeitä pitää tehdä, niin välisoitto on sitä varten (vitsi!). Jos kappaleen lopussa nostaa molemmat kädet ilmaan, ropsahtaa siitäkin miinusta kahden pateettisuuspisteen verran. Plussapisteitä saa puolestaan siitä jos rivillä 16 istuva rouvashenkilö pystyy todistettavasti näyttämään, että käsivarren karvat nousivat pystyyn. +2p jos karvakerroin toimii yhdessä kädessä, +5p jos molemmissa. Juontaja jos tirauttaa kyyneleen, siitä saa +8p. Tuomarin jos saa itkemään liikutuksesta on se +100 pistettä ja kilpailu on siinä vaiheessa keskeytettävä, koska voittaja on löytynyt.
Idean saa ottaa käyttöön. Minä tulen mielelläni konsultiksi paikalle kertomaan lisää!
Tätä kirjoittaessani televisiosta pulppuaa Uuden Musiikin Kilpailun kappaleita. Jätän UMK:n nyt rauhaan ja palaan siihen, kunhan Euroviisut Azerbaidzanissa lähestyvät. Mutta jo aiemmin olen sosiaalisessa mediassa verrannut UMK:aa ja Ruotsin Melodifestivalenia keskenään ajatusparilla ”öljylamppu vastaan ledvalo”. Tarkennetaan sitä sitten myöhemmin.
Miettiessäni tuota laulun mittaamista, mielessäni pyörii muutaman päivän takainen Heikki Koskelon lehtihaastattelu. Hänen mielestään Tangomarkkinoille pitäisi palauttaa entinen tapa valita sekä tangokuningas että tangokuningatar. Ymmärrän hänen mielipiteensä; hävisihän Heikki pisteellä kuninkuustittelin. Kuninkaaksi tituleeraaminen olisi, totta kai mukavampaa kuin superfinalistiksi. Sen kanssa pitää aina tarkentaa, että ”tangokisan”. Nyt, kun olen kuunnellut Koskelon esikoisalbumia, en ymmärrä rivienvälistä luettavissa olevaa häviäjän katkeruutta. Onko sitä olemassa, en tiedä. Voi olla, että toimittaja on poiminut luettavaksi vain sellaiset sanat, ja tehnyt kommentista otsikon. Koska nythän on nimittäin niin, että heinäkuussa pisteellä hävinnyt voittaa esikoislevyissä tangokuningattaren 10-0. (Ja tässä ei ole puoltopisteitä mukana siitä, että toinen levy oli mukana promojakelussa, toinen ei…)
Vaikka laulaja, kuka tahansa, voittaa tangokisan ja saa siitä tittelin ”kuninkaallinen”, niin kyllähän ne ovat sitten kisan jälkeiset tapahtumat, jotka määrittävät menestyksen. Eikä tämä ole mikään uusi totuus. Pelkkä tangokisan voittaminen ei takaa muuta kuin ennakkoon myydyt keikat. Levynkin saa tehdä, mutta käsittääkseni levytyssopimus on tarjolla myös superfinalistin kakkoselle. Ikävä tosiseikka on se, että levynmyynti ei elätä ja tanssipaikkojakin häviää tasaiseen tahtiin. Tanssiva yleisö puolestaan joutuu miettimään tällä hetkellä ja tulevana kesänä sitä, miten kauas on mielekästä lähteä tanssimaan näillä polttoaineen hinnoilla. Tasokkaita esiintyjiä ja orkestereita lähdetään katsomaan kauemmaskin. Ja kuten vuosien mittaan on nähty, ei kuninkaallisen tittelin voittanut aina ole tasokas; kakkoseksi tai kolmoseksi jäänyt on kiilannut ohi ja jatkanut uraansa voittajia pidempään. Mainittakoon esimerkkeinä nyt vaikkapa Tarja Lunnas, Mikael Konttinen ja Aki Hietala.
Syitä siihen miksi menneiden vuosien tangokuningattarista tai –kuninkaista osa on jäänyt sivuun, on yhtä monta kuin sivuun jääneitä. Yksi syy, tai ainakin arvaus on se ikävä tosiasia, ettei kisaan osunut ”Hyvä päivä” kantanutkaan sen pidemmälle. Kisan jälkeen ei tullut satulinnaa, eikä tullut seineä, tuli vain tusinabiisejä. Keikoille ei löytänyt yleisö, eikä lehdistökään kiinnostunut muuten kuin ikävin otsikoin. Tuskin kukaan näistä entistä voittajista on sitä mieltä, että tuomaristo valitsi väärin.
Jos on, kuka uskaltaa sanoa sen ääneen, julkisesti.

Ultsi, levyjuontaja