Pääsin tänä vuonna, ensimmäistä kertaa alustamaan Lavakauden Päättäjäisissä (15.9.) ennen illan palkintogaalaa pidetyn seminaarin, jossa alan ammattilaisten kesken kirposi kiihkeää keskustelua otsikon aiheesta – kuka tällä alalla tienaa, jos tienaa.
Seminaarin alustukseen allekirjoittanut kokosi kolme väittämää ja haastatteli jo aiemmin alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen tueksi kahta eturivin artistia, joista oli vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki ja toinen halusi pysyä nimettömänä.
”Levyjen myynti ei tuota”
Ensimmäinen alustuksen väite sai aikaan pitkän keskustelun sekä puolesta että vastaan. Haastateltujen kanssa kaikki oli samaa mieltä, että pelkkä levynmyynti ei enää artisteja ja bändejä elätä. Levyn myyvä kauppa, jakeluketju ja levy-yhtiö saavat 19,90 eurosta valtaosan ja vain muutama sentti per levy jää artistille! ”Levyjä tehdään lähinnä faneja ajatellen” kertoi Soidinmäki ja jatkoi, että ”vain singlejä kannattaa tehdä, koska ne toimivat käyntikorttina”. ”Pitkäsoitto kannattaa tehdä, jos isot kihot sen haluavat tuottaa”, mainitsi nimettömänä pysyttelevä artisti ”ja vasta kun on löytynyt hittisingle, josta tehdään albumin nimikkobiisi”.
Tommi Soidinmäki kertoi, että oikeastaan olisi parempi tehdä ja julkaista vain singlejä, koska harvempi enää netistä ostaa ja lataa koko albumin. Ainoastaan hittibiisit tulee yksittäin ladattua. Seminaariväestä osa oli sitä mieltä, että tulevaisuudessa nettijakeluun on panostettava enemmän ja varsinkin aloittelevien on kustannustehokkaampaa jakaa materiaaliaan netin kautta. Silloin jäävät jakeluketjun kustannukset pienemmiksi, samoin painokustannukset.
Toki cd:n puolustajiakin löytyi. Poptori Oy:n johtaja Erkki Puumalainen piti pitkän ja ansiokkaan puheenvuoron aiheesta, että cd ei todellakaan ole vielä kuollut ja kuopattu, vaan varteenotettava musiikin jakelu- ja esitysformaatti.
DJ-toiminnassa pitää olla tarkkana netistä ladattujen kappaleiden kanssa. Teoston tarkastuksen sattuessa dj:n pitää pystyä näyttämään, että kappaleesta / kappaleista on maksettu ja että dj:lla on Teoston ja Gramexin luvat sisältävä dj-lisenssi voimassa. Käyttämällä alkuperäisiä cd-levyjä tätä lisenssiä ei tarvitse hankkia.
Myös se seikka tuli seminaarissa esille, että tänä päivänä kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä kotistudiossansa cd-levy. Kun levy-yhtiöiden seula puuttuu, on joskus laadun kanssa niin ja näin. Tarjonnan määrä syö laatua, mikä syö myös kannattavuutta. Tosin, laadukas jälki erottuu ja lyö läpi, jos on lyödäkseen.
”Keikkailu ei kannata arkena”
Toinen väittämänä, karu totuus, sai melko yksimielisen kannatuksen - arki-iltaisin ei enää aina kannata lähteä keikalle! Poikkeuksen tähän tekee laivakeikat ja Lapin kiertueet. ”Polttoaineen hintojen jatkuva nousu syö kannattavuutta ja viikonlopun keikasta saa puolet enemmän; kyllä siinä miettii onko järkeä lähteä bändin kanssa keikalle tiistai-illaksi toiselle puolen Suomea”, totesi Soidinmäki ja pohdiskeli josko tulevaisuudessa lähtee arkena vai duo- tai trio-keikoille.
Toinen haastateltu kertoi, että ”ohjelmatoimiston osuus on myydystä keikasta sama kuin orkesterissa olisi yksi ylimääräinen soittaja ja työmäärään nähden ohjelmatoimiston osuus on kohtuuttoman suuri”. ”Harva artisti kuitenkaan pystyy itsekään niitä keikkoja myymään”, jatkoi hän. Ohjelmatoimistojen toiminnan puolesta seminaarissa puheenvuoron käytti yrittäjä Eija Talvitie. Harva artisti pääsee ilman ohjelmatoimistojen kontakteja isoimmille tanssilavoille ja laivakeikoille.
Totta on myös se seikka, että keikkapaikkoja häviää tasaisella vauhdilla. Arki-iltana yleisön ajasta kilpailee moni asia, eikä se seikka, että artisti tai bändi aloittaa soittamisen myöhään työpäivää edeltävänä iltana ole maksavaa yleisöä houkuttava seikka. ”Mehän aloittaisimme vaikka iltakahdeksalta soittamisen, jos se olisi pelkästään meistä kiinni”, sanoi Soidinmäki ja vannoi puhuvansa useamman artistin suulla.
”2000-luvun artisteilla on kovempi työ pysyä pinnalla ja alalla mukana”
Kolmas ja viimeinen alustuksen väittämä oli lähtöisin molempien haastateltujen kertomuksista. Tänä päivänä laulukilpailuja on liikaa ja alalle pompsahtaa uusia artisteja kuin sieniä sateella. Artisteihin ei satsata enää pitkällä tähtäimellä, vaan heidät nähdään ”päiväperhoina”. Lliian usein artistinalku jätetään yksin. Pärjätä voi, jos olet ehtinyt luoda tarpeeksi laajan verkoston ja opit nopeasti tuntemaan tarpeeksi nimekkäitä ja vaikutusvaltaisia ”kihoja”. Tekemällä verkostoon oikeanlaisen vaikutuksen voidaan artistiin panostaa: saada tälle levytettävää materiaalia ja myydä keikkoja. Artistin monipuolisuus ja uusiutumiskyky on suurin valtti, totesi Tommi Soidinmäki ja kertoi, että ”mahdollisuus tehdä konsertteja on monesti pelastus, samoin mahdollisuus päästä esiintymään musikaaleihin”.
Seminaarin annista varmasti kaikki osallistujat olivat samaa mieltä, että ”jotain tarttis tehdä”, jotta Suomessa olisi jatkossakin esiintyviä, keikkailevia artisteja, niin uusia kuin vanhojakin. Ja, että heidän kannattaisi edelleen julkaista uutta musiikkia ja albumeja, olivatpa ne sitten muodossa taikka toisessa.
Itse ostan jatkossakin cd-levyjä, mutta ostan musiikkia myös verkosta ja vaikka paljon hankintoja teenkin, en yksin pysty levyteollisuutta pelastamaan. Syksyn konsertteihin on jo neljään liput hankittuna, mutten yksin niitäkään kansoita. Siksipä heitän haasteen, että jokainen lukija ostaisi vielä tänä vuonna kaksi täysihintaista cd-levyä ja kävisi ainakin yhdessä konsertissa! Niin, ja joulu on kohta ovella – levy ja lippu konserttiin ovat varmasti mieluisia lahjoja saatavaksi.
Ultsi, levyjuontaja