(julkaistu Hitit! -lehden tammikuun 2013 numerossa)
Otsikko sopisi kieltämättä paremmin pääsiäisen aikaan, kuin vuoden vaihteen läheisyyteen, mutta sellaista tuntuu meno olevan alan ihmisillä tällä hetkellä. Että munaa löytyy tai sitten ain...
Tietysti en osaa puhua kuin niistä, jotka viime aikoina ovat lehdissä olleet ja joiden lausunnoista on kohistu.
Kun vuosi on päättymässä, on perinteistä katsoa mitä vuoden aikana on tapahtunut ja monella taholla on tapana palkita vuoden paras siinä ja tuossa kategoriassa. Ja niin tulee jakoon myös Emma-pystit. Itsekseni olen monesti miettinyt, että kuka lopulta päättää Emma-ehdokkaat. Sen verran valinnat ovat mielenkiintoisia olleet. Anna Erikssonilta löytyi munaa sanoa suoraan mitä hän palkinnosta ajattelee. Puki monta omaa ajatustani sanoiksi. Itse en ehkä olisi ihan niin suoraan sanonut, mutta minulla onkin vähemmän kannustimia takana, joten olen siinä mielessä munaton.
Nyt onkin mielenkiintoista nähdä loukkaantuiko pystejä jakava taho kritiikistä niin paljon, että Annalle ei Emmaa heltiä. Ja jos heltiäisi, niin olisiko Annalla pokka mennä palkinto hakemaan. Ei hän kuitenkaan ole ainoa artisti, joka pystiä pitää niin sanotusti hyötykäytössä: hänellä ne (aikaisemmin voitetut) ovat joulukuusen painona, jollain toisella ovistopparina.
Emmoista vielä sen verran, että miksi meillä jaetaan Emmoja ulkomaan artisteille? Ymmärrän periaatteen, mutta en silti ymmärrä merkitystä. Briteissä jaetaan Ivor Novello Awardsit, eikä kategoriaa ole ulkomaisille artisteille, samoin Amerikan Grammyissa ei ole kategoriaa erikseen parhaalle ulkomaiselle artistille tai bändille. Siellä ne ulkomaan esittäjät ovat muiden joukossa mm. Suomen Einojuhani Rautawaara sarjassa "Paras nykyklassinen sävellys". Onko sitten niin, että meillä pelätään ulkomaisten vievän kaikki (?) pystit, jos samassa - vaikkapa parhaan biisin sarjassa on suomalaiset ja ulkomaalaiset. Jos palkintoraadilla on sitä kotiinpäin vedon taipumusta, ei tässä pitäisi olla mitään pelättävää.
Jos Annalla oli sitä sanottua munaa puheissaan, samaa en sanoisi Kauko Röyhkästä. Jo se, että hän kertoo lehdille, että "kyllä minuakin Vain elämää-ohjelmaan pyydettiin, mutten mennyt, enkä mä sinne itkijöiden ja halailijoiden joukkoon olisi sopinutkaan", vaikuttaa, halusipa hän sitä tai ei, pikkuisen katkeralta ulostulolta. Eikä tämä purkaus sitten jäänyt Röyhkän viimeiseksi asian tiimoilta. Vielä piti ohjelmassa mukana ollutta Cheekiä nimitellä niljakkaaksi kokoomusräppäriksi. Olisiko vasemmistolaisuus vähemmän niljakasta, vai ärsyttääkö Röyhkää lopulta se, että hieman marginaalisemman musiikin edustajasta kehkeytyi syksyn aikana lähes kaikkien tuntema artisti, kiitos suostun tv-ohjelman (johon Röyhkääkin siis pyydettiin, muttei mennyt - tunnetuin seurauksin).
Millainen artisti nimittelee toista artistia? On eri asia arvioida toisten musiikkia, mutta kolleegaa ei nimitellä julkisesti. Voi vain miettiä mitä Röyhkä tästä saa tai mitä hän hakee.
Oma mielenkiintoni on siinä, mistä taisin jo viimeksi mainita, että ketkä artistit ovat mukana seuraavassa Vain elämää -sarjassa? Menestyksen siivittämänä tunkua riittänee ja heitä, joista ei ole itkemään ja halailemaan julkisesti ei tarvitse edes miettiä eikä kysellä. Paatuneinkin lienee valmis pehmenemään edes hetkeksi.
Vielä noihin vuosipalkintoihin. Kun niitä jokin taho on valmis jakamaan, olisi ehdokkailla oltava pokkaa eli munaa mennä paikalle tilaisuuteen jollei nyt todellakin ole niin estyneenä kaukana kaukomailla. Vaikka palkintoa ei voittaisikaan, voisi tilaisuutta kunnioittaa läsnäolollaan. Turhan monesti artistin edustaja käy palkinnon pokkaamassa, kyllä siitä hiukan se tunnelma lässähtää.
Ja toisekseen vielä vinkiksi palkintotilaisuuden juontajille: palkintosarjoissa on ehdokkaita, EI nominaatteja! Suomenkieli kunniaan, kiitos.
Menestystä vuodelle 2013, ihan jokaiselle
Ultsi, levyjuontaja
maanantai 21. tammikuuta 2013
Vain musiikkia, vain elämää
(juttu on julkaistu Hitit!-lehden joulukuun numerossa)
Tässä vaiheessa vuotta on jo käynyt hyvinkin selväksi, että vuoden ehdoton musiikillinen tapaus on ollut "Vain elämää" -televisiosarja. Enpä juuri ole sellaista ihmistä tavannut, joka ei olisi kyseistä ohjelmaa katsonut ja keskustelua olen käynyt monen eri ikäisen ihmisen kanssa. Itse koukutuin ohjelmaan heti ensimmäisen jakson puoleen väliin mennessä. Idea ohjelmassa on niin simppeli, että ihmetellä täytyy miten se keksittiin vasta nyt? Ohjelmahan ei ole alunperin suomalainen vaan perustuu hollantilaiseen formaattiin. (Hollannissa sitten keksivät kaikenlaisia ohjelmia: sieltähän on eräskin Big Brother saanut alkunsa).
Mutta olipa ohjelma keksitty missä tahansa, ihmetellä täytyy, että se keksittiin vasta nyt.
Itseeni ohjelmassa vetoaa kiireettömyys ja rento oleminen. Tiedä sitten miten kiire oikeasti lie ollut kuvauksissa, mutta rento meininki siellä on täytynyt olla. Ehkä suosion yksi syy on siinä, että tässä ohjelmassa ei kilpailla, ei ole yleisöäänestystä eikä anneta ensimmäistäkään negatiivista palautetta. Voisiko tästä vetää mutkat suoriksi ja päätellä sen, että ihmiset oikeasti alkavat olla kyllästyneitä näihin musiikkiohjelmiin, jotka ovat täynnä arvostelua ja sitä, että "kinutaan" ihmisiä soittamaa ja lähettämään tekstiviestejä äänestyksiin. Oikeasti nuo äänestykset syövät ohjelma-aikaa ja ohjelman heikointakin draamankaarta sillä, että niitä numeroita pitää muistaa kerrata noin 10 minuutin välein, samoin kuin soittaa 30 sekunnin pätkiä kertaukseksi esiintyjistä?
Yksi suosion takeista on ehdottomasti ollut nuo valitut artistit. Henki heillä näyttää natsanneen hyvin yhteen ja he täydentävät jollain kumman tavalla toinen toisiaan. On äkkiä vaikea keksiä, että artistivalinnat tästä paranisivat, mutta sen uskon, että tunku ohjelman kakkoskaudelle (mikä varmasti tulee) on suuri. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan seuraavaa kautta.
Jos "Vain elämää" olisi lapsille tarkoitettu ohjelma, olisi joulumarkkinoille tyrkyllä jos jonkinlaista oheistuotetta. Olisi muovihahmoja, värityskirjaa, karkkeja, legoja, shampoota ja limukkaa. Ja tottahan toki oma "Vain Elämää" pelikin olisi koodattu! On ehkä hyvä, ettei näitä kaikkia ole tuotteistettu.
Onneksi meillä on sentään ohjelman lauluista koostettu CD-levy, jonka kanssa voi fiilistellä vielä pitkään ohjelman tunnelmaa ja niitä aivan loistavia biisivalintoja. Pahakseni en olisi pannut, jos kaikki ohjelmassa esitetyt biisit, niin soolo- kuin duettobiisitkin olisi levytetty. Olkoonkin, että levy olisi ollut tupla-cd. Olisi se silti kannattanut. Ellei nyt sitten ole tarkoitus, että vol. 2 ilmestyy joulun jälkeen.
Toinen musiikkiohjelma, joka on pakko mainita on paluun tehnyt Syksyn Sävel. On se vaan hyvä, että kisailu ei jäänyt vain viime vuoden "paluuksi", vaan jatkettiin vielä tänäkin vuonna. Toivottavasti palasi pysyvästi syksyn ohjelmistoon. Se täytyy sanoa, että molemmilla kerroilla olen sattuneesta syystä ollut toisaalla lauantai-iltana, eli suora lähetys ja kisan jännitys on jäänyt kokematta. Molemmilla kerroilla olen kisan kyllä katsonut tallenteena läpi, mutta kun voittajan on jo tiennyt, on kokemuksesta puuttunut "se joku pieni juttu". En ole varma onko parempi, että kisakappaleita on saanut kuulla etukäteen. Ja riippuen valitusta radioasemasta, ainakin tuo voittokappale on jo käynyt hyvinkin tutuksi. Herää pieni kysymys: jos levy-yhtiöllä riittää panoksia saada kappale soittolistoille hyvissä ajoin, miten paljon se lisää mahdollisuuksia menestyä kisassa? Eipä silti, voiton toki Matti Mikkolan ja Aku Rannilan säveltämä, sekä Saara Törmän sanoittama kappale "Järjetön rakkaus" ansaitsikin.
Ja nyt seuraa valitusosio: Mikä kumma siinä on, että kun kyseessä on Syksyn Sävel, huom! Sävel -kisa, niin voittajaksi nimetään se Sävellyksen eli Kappaleen esittäjä, tässä tapauksessa Jesse Kaikuranta, eikä suinkaan niitä kappaleen tekijöitä? Kaivaa sai jopa MTV3:n sivuilta sitä tietoa, että ketkä kappaleen tekijöitä ovat, eli varsinaisia voittajia? Toivottavasti Jesse malttaa ja muistaa mainita haastatteluissa voittobiisin tekijät. Tokihan toimittaja voi karsia tekstiään, mutta toivottavasti ei niin tekisi.
Nykymuodossaan ohjelmassa on juuri se vika, mistä aiemmin tässä jutussa mainitsin, eli äänestää pitää ja mielellään useamman kerran, ja sitä varten numeroita kerrataan ja äänestettäviä kappaleita. Tosin, se täytyy sanoa, että onneksi ohjelmassa on mukana hyväntekeväisyyspuoli! Siitä iso plussa. Oikein iso plussa!
Ultsi, levyjuontaja
Tässä vaiheessa vuotta on jo käynyt hyvinkin selväksi, että vuoden ehdoton musiikillinen tapaus on ollut "Vain elämää" -televisiosarja. Enpä juuri ole sellaista ihmistä tavannut, joka ei olisi kyseistä ohjelmaa katsonut ja keskustelua olen käynyt monen eri ikäisen ihmisen kanssa. Itse koukutuin ohjelmaan heti ensimmäisen jakson puoleen väliin mennessä. Idea ohjelmassa on niin simppeli, että ihmetellä täytyy miten se keksittiin vasta nyt? Ohjelmahan ei ole alunperin suomalainen vaan perustuu hollantilaiseen formaattiin. (Hollannissa sitten keksivät kaikenlaisia ohjelmia: sieltähän on eräskin Big Brother saanut alkunsa).
Mutta olipa ohjelma keksitty missä tahansa, ihmetellä täytyy, että se keksittiin vasta nyt.
Itseeni ohjelmassa vetoaa kiireettömyys ja rento oleminen. Tiedä sitten miten kiire oikeasti lie ollut kuvauksissa, mutta rento meininki siellä on täytynyt olla. Ehkä suosion yksi syy on siinä, että tässä ohjelmassa ei kilpailla, ei ole yleisöäänestystä eikä anneta ensimmäistäkään negatiivista palautetta. Voisiko tästä vetää mutkat suoriksi ja päätellä sen, että ihmiset oikeasti alkavat olla kyllästyneitä näihin musiikkiohjelmiin, jotka ovat täynnä arvostelua ja sitä, että "kinutaan" ihmisiä soittamaa ja lähettämään tekstiviestejä äänestyksiin. Oikeasti nuo äänestykset syövät ohjelma-aikaa ja ohjelman heikointakin draamankaarta sillä, että niitä numeroita pitää muistaa kerrata noin 10 minuutin välein, samoin kuin soittaa 30 sekunnin pätkiä kertaukseksi esiintyjistä?
Yksi suosion takeista on ehdottomasti ollut nuo valitut artistit. Henki heillä näyttää natsanneen hyvin yhteen ja he täydentävät jollain kumman tavalla toinen toisiaan. On äkkiä vaikea keksiä, että artistivalinnat tästä paranisivat, mutta sen uskon, että tunku ohjelman kakkoskaudelle (mikä varmasti tulee) on suuri. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan seuraavaa kautta.
Jos "Vain elämää" olisi lapsille tarkoitettu ohjelma, olisi joulumarkkinoille tyrkyllä jos jonkinlaista oheistuotetta. Olisi muovihahmoja, värityskirjaa, karkkeja, legoja, shampoota ja limukkaa. Ja tottahan toki oma "Vain Elämää" pelikin olisi koodattu! On ehkä hyvä, ettei näitä kaikkia ole tuotteistettu.
Onneksi meillä on sentään ohjelman lauluista koostettu CD-levy, jonka kanssa voi fiilistellä vielä pitkään ohjelman tunnelmaa ja niitä aivan loistavia biisivalintoja. Pahakseni en olisi pannut, jos kaikki ohjelmassa esitetyt biisit, niin soolo- kuin duettobiisitkin olisi levytetty. Olkoonkin, että levy olisi ollut tupla-cd. Olisi se silti kannattanut. Ellei nyt sitten ole tarkoitus, että vol. 2 ilmestyy joulun jälkeen.
Toinen musiikkiohjelma, joka on pakko mainita on paluun tehnyt Syksyn Sävel. On se vaan hyvä, että kisailu ei jäänyt vain viime vuoden "paluuksi", vaan jatkettiin vielä tänäkin vuonna. Toivottavasti palasi pysyvästi syksyn ohjelmistoon. Se täytyy sanoa, että molemmilla kerroilla olen sattuneesta syystä ollut toisaalla lauantai-iltana, eli suora lähetys ja kisan jännitys on jäänyt kokematta. Molemmilla kerroilla olen kisan kyllä katsonut tallenteena läpi, mutta kun voittajan on jo tiennyt, on kokemuksesta puuttunut "se joku pieni juttu". En ole varma onko parempi, että kisakappaleita on saanut kuulla etukäteen. Ja riippuen valitusta radioasemasta, ainakin tuo voittokappale on jo käynyt hyvinkin tutuksi. Herää pieni kysymys: jos levy-yhtiöllä riittää panoksia saada kappale soittolistoille hyvissä ajoin, miten paljon se lisää mahdollisuuksia menestyä kisassa? Eipä silti, voiton toki Matti Mikkolan ja Aku Rannilan säveltämä, sekä Saara Törmän sanoittama kappale "Järjetön rakkaus" ansaitsikin.
Ja nyt seuraa valitusosio: Mikä kumma siinä on, että kun kyseessä on Syksyn Sävel, huom! Sävel -kisa, niin voittajaksi nimetään se Sävellyksen eli Kappaleen esittäjä, tässä tapauksessa Jesse Kaikuranta, eikä suinkaan niitä kappaleen tekijöitä? Kaivaa sai jopa MTV3:n sivuilta sitä tietoa, että ketkä kappaleen tekijöitä ovat, eli varsinaisia voittajia? Toivottavasti Jesse malttaa ja muistaa mainita haastatteluissa voittobiisin tekijät. Tokihan toimittaja voi karsia tekstiään, mutta toivottavasti ei niin tekisi.
Nykymuodossaan ohjelmassa on juuri se vika, mistä aiemmin tässä jutussa mainitsin, eli äänestää pitää ja mielellään useamman kerran, ja sitä varten numeroita kerrataan ja äänestettäviä kappaleita. Tosin, se täytyy sanoa, että onneksi ohjelmassa on mukana hyväntekeväisyyspuoli! Siitä iso plussa. Oikein iso plussa!
Ultsi, levyjuontaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)