tiistai 9. elokuuta 2011

Kesän levyuutuuksia osa 2

Tervehdys,

uusia levyjä pukkaa sitä tahtia, ettei tahdo ehtiä kaikkiin kommentoimaan...
Tässä kuitenkin muutamia poimintoja:

Albumit:
DALLAPÈ - SOITTAJAN SUSSU: Myönnän, että en ole juurikaan ensimmäistä (tämän uuden kokoonpanon) levyä kuunnellut. Ihan syystä, etten omista ko. levyä. Vieläkään...
Soittajan Sussu on orkesterin soitannon osalta aivan huippua! Vaan liekö se nyt mikään yllätys, kun kaikki ovat kovia ammattilaisia. Mainittakoon nyt vaikka Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Arttu Takalo (vibrafoni ja ksylofoni) jne. Kaikkiaan soittajia on 10 sekä lisäksi vierailevat soittajat, joita heitäkin on viisi. Määrä mikä kuuluu laadussa!
Se mihin levy meinaa kaatua, tai missä pahasti kompuroi on, valitettavasti toinen solisti Sami Saari. Juha Hostikka hoitaa oman tonttinsa kunnialla, mutta Sami rämpii kunnolla. Varsinkin kappaleessa Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Falskius menee jo korniuden puolelle ja mieleen tulee, että tehdäänkö tässä Kummeli-sketsiä vai vakavasti otettavaa musiikkia?
Missä on Saaren soulmiehen letkeys? Ei iskelmän laulaminen tarvitse olla teennäisen kuuloista puristamista. Saaren valintaa Dallapéen solistiksi ihmettelin jo ensimmäisen levyn kohdalla. Hommaan olisi löytynyt puolityöttöminä olevia tangokuninkaitakin... Tämä siis sillä, jos iskelmän laulaminen tuntuu eri genren miehestä vaikealta.

Ne levyn hyvät puolet, ja niitäkin on! Jo aloitusbiisi Viidakkolaulu tuo vanhan 30-luvun fiiliksen. Valoa ikkunassa ja Varisevat lehdet ovat instrumentaalibiisejä ja kerrassaan hienoja sovituksia. Ja vaikka tämä plussat -osio on lyhyempi kuin tuo miinus-osa tuossa yllä, niin ehdottomasti levyä suosittelen!


MIKA JEFREMOFF - HETKI LYÖ, SYDÄN LYÖ: Miehellä on ääntä. Itseasiassa kuvaa ja ääntä ei osaisi yhdistää, ja sanon pelkästään positiivisessa mielessä. Mika näyttää olevan nuoremman puoleinen, mutta kuulostaa vanhanajan iskelmätähdeltä.
Levyltä löytyy 16 biisiä, en tiedä onko se sitten liikaa. Jotenkin on tottunut siihen, että levyillä on biisejä 10-13 kpl... No, makuasiahan se tämäkin tietysti on. Monesti käy niin, että taso ei aina pysy korkealla, kun biisejä on paljon. Eli aikaa hiomiseen ei ole ollut tarpeeksi...
Plussaa ehdottomasti on taidokkaat haitariosuudet ja aidot viulut. No, toisena haitaristina on Seppo Leino, joten huonoa jälkeä ei voi silloin edes syntyä.

Pienenä vinkkinä sanoisin, että Jefremoffin kannattaisi nyt panostaa lauluunsa, ja sen tekniseen puoleen. Kun materiaalia on mitä työstää, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Laulunopettajan avulla hengitys, tuki ja fraseeraus saataisiin kuntoon.


SIMO NAAPURI - TALVIPÄIVÄNSEISAUS: Ensiksi iso plussa levyn kansista! Jotenkin värit ja kuvitus ovat tyylikkäät. Ehkä visuaalinen panostus saa aikaan tunteen, että haluaisin tykätä levyn sisällöstä eli biiseistä. Biisit ovat ihan kuunneltavia, mutta onko sitten joku tuotannollinen seikka, mikä hieman jättää keskeneräisen kuvan...? Harmillista, mutta en syty ihan niin paljon kuin haluaisin. Melodiat kulkevat jossain rockahtavan iskelmän puolella.


SINITAIVAS - TOTTA JA KAUNISTA: Tämä levy jos mikä kilpailee Vuoden iskelmälevyn tittelistä! Olin ällistynyt, kun ensikertaa tätä kuuntelin - Vau! Sinitaivas ei varsinaisesti ole aiheuttanut tätä ennen juuri minkäänlaisia reaktioita minussa, mutta kylläpä vaan tämän jälkeen. Ja positiivisia reaktioita:o) Vasta MTV3:n Syksyn Sävel -ohjelman myötä tajusin, että levyltä löytyvä kaunis Ikuisuus aamuun on Markku Aron aiemmin levyttämä kappale. (Tunnustan, etten Aron versiota muista). Alle mun sateenvarjon on lähes tunnistamaton Rihannan Umbrella. Enempi Sinitaivaan versio on suomennos Baseballs:n versioinnista. Yleensä olen skeptinen näissä popbiisien suomennoksissa, ne kun tuppaavat olemaan surkeita... ja vähän vaarallistakin on tuollainen versiointi, jos ja kun alkuperäinen on iso hitti meilläkin. No, nyt kuten mainitsin ollaan niin kaukana Rihannasta, että menkööt...!
Toivottavasti Sinitaivas toimii livenä yhtä hyvin kuin levyllä - harmillisesti missasin parin viikon takaisen "lähikeikan". Mutta lupaan käydä katsastamassa ennemmin tai myöhemmin Sinitaivaan keikkakunnon!


SINGLET:

Marita Taavitsainen - Sain sen mistä unelmoin: Kaunis kappale! Ja Maritallehan sopivat paremmin tällaiset hitaammat laulut.

Jari Sillanpää - Tuo viini pöytään: Sillanpää kertoili jossain lehtihaastattelussa, että Esa Nieminen on houkutellut uuden iskelmälevyn tekoon. Tuo viini pöytään lupaa todellakin paluuta iskelmän pariin. Nostan molemmat peukut! Vaikka ei niissä aiemmissa ”poikkeamissakaan” mitään vikaa ollut.

Visa & Villikissat - En haluu kuolla tänä yönä: Visa Luttisen äänessä on sopivaa röyhkeyttä. Onkohan biisien kierrätysnopeus liian nopeata, kun jo nyt Jenni Vartiaisen biisi sai uusioversion? Mie en pysy perässä kohta...

Janne Leino - Sofié: Biisi on Charles Aznavourin She ja se oli silloin ykkösenä kun minä synnyin:o) joten alkuperäiseen on olemassa "henkinen side" (mikä tosin on syntynyt vasta jälkikäteen...). Onhan siinäkin ideaa, että vanhoja biisejä kierrätetään ja uudistetaan uudella suomenkielisellä tekstillä. Tällä kertaa menee hivenen plussan puolelle.

Harri Kuokkanen - Tosirakkaus jää: Täysin tuntematon tapaus tämä Kuokkanen, mutta tämän jälkeen muistan (...muistanen?) varmasti. Ja hyvässä toki. Toivottavasti esikoisalbumi, joka tulee joskus on yhtä tasokas!

Yölintu - Surrender! Antaudu rakkain!: Tunnistettavaa Yölintua, sanon ma. Vaikka on tässä hieman jotain mistä en syty - ja yritän olla vaikuttumatta viimeaikaisista lehtikirjoitteluista.

La Strada - Paras päätyä sovintoon: Mukava, hyvin sovitettu biisi vaikka aavistuksen kertosäe lässähtää alkubiisin lupaamasta menosta.

Teemu Harjukari & Taivaanrannamaalarit - Tuntemattomat: Letkeä ja helpolta kuulostava... mutta ei tämä nyt erityisen syviä jälkiä sieluun jätä.

Juha Alvari - Jätä viesti vastaajaan: Kaunis on tämäkin, sellainen nojailubiisi... hivenen verran venytystä liikaa.

Kaija Pohjola - Soita sydämesi kieltä: Perus-Kaijaa ja hyvä niin! Uskon, että soi tanssilavoilla.
Luottosäveltäjä Friman (Erkki) tietää mikä Kaijalle sopii ja sen kuulee.


Näin mää nää nyt mietin...
Ensi kerralla on vuorossa ei-iskelmälevyt, vähän siis rockia ja dancea!

Ultsi
ps. Levyarviotani löytyy nykyisin myös www.hitit.fi -sivuilta, kohdasta "levyarviot"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti