sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joululaulujen ihanuus – ja kurjuus…?

Ei liene muuta vuodenaikaa johon liittyisi niin paljon varta vasten tehtyä musiikkia, kuin joulu on. Vaikka ei joulu tietysti mikään vuodenaika olekaan. Kesäbiisejäkin on paljon, mutta ei varsinaisesti juhannukseen niin kovin montaa.
Lieneekö joululaulujen runsaudessa sitten se syy siihen, että monella tuntuu menevän hermot joululauluihin, vai onko syynä se, että niiden soittaminen aloitetaan jo varhain marraskuussa?
Minä, joka muutoin pidän joulusta äärettömän paljon ja joulumusiikista, poltan käämini liian runsaasta joululevytarjonnasta. Mikä kumma siinä on, että jokaisen (huom! yleistys…) artistin pitää julkaista se oma joululevynsä? Kaikista kun nyt ei yksinkertaisesti ole joululauluja levyttämään! Tiedän kärjistäväni, mutta varsinkin ne perinteisemmät joululaulut vaativat esittäjältään paljon äänellisesti eikä valitettavasti näillä nykyteknisin keinon ääntä korjattavilta artisteilta joululaulut onnistu. Edes autotunen jäljiltä. Tiedän, että nyt lukija odottaa löytävänsä tästä ne nimet, jotka pahimmin metsään menevät. Ähäkutti – enpäs sorru tässä nimeltä parjaamiseen. Jokainen miettikööt tahoillaan. Jutun lopussa on muutama joululaulu, joita saattaa kuunnella. Ja paljonhan niitä on muitakin… (ja tiedän, että paljon on bloggaajia, joiden ei pitäisi kirjoittaa ja yrittää linkittää biisejä. Sen vuoksi jutun lopussa on biisit ja niiden URL YouTubeen ilman hyperlinkkiä. Jos käytin Blogspotin linkitystä kuitenkin oikein, pitäisi varsinainen suora linkkikin ilmestyä johonkin päin tätä juttua. Elämme jänniä aikoja!)

Olisi mukava tietää, montako uutta joululaulua joka vuosi levytetään? Siis ihan uutta. Suurin osa eteeni kuunneltaviksi tulleista levyistä sisältää pääosin vanhoja tuttuja lauluja. Ja taas palaan jo edellä mainittuun: onko jokaisen artistin tehtävä oma joululevynsä! Uusia biisejä niistä ei montaa löydy, ja sitten levytetään vanhoja, tuttuja lauluja, joista on jo tarjolla runsas kirjo eri artistien versioita. Riittääkö hyvän version takeeksi se (puhun henkilökohtaisella tasolla), että levytyksen tekee oma lempiartisti? Hyvä tuttavani ja oman alansa ehdoton guru sanoi kerran, kun kasasimme konserttiin ohjelmistoa, että ”Miksi tehdä kappaleesta sellainen, mikä siitä on jo joskus jonkun toisen toimesta tehty? Jos siihen ei löydy mitään uutta, voi sen jättää pois”. Hyvin sanottu, mutta vaarahan se piilee tässäkin: siinä on se suurimman pettymyksen mahdollisuus, varsinkin jos uusioinnin kohteena on oma lempijoululaulu. Entäs jos käykin niin, että kaikesta huolimatta suosikkiartistini onkin tehnyt suosikkijoululaulusta ihan kamalan – uskaltaako sen sanoa ääneen vai nieleekö sitä pettymyksen ja pakottaa itsensä vaan kuuntelemaan sitä uutta versiota ajatellen, että olenpa minä ahdasmielinen, kun en tätä hienoutta ymmärrä? Ja meneekö silloinkin siitä omasta, vanhasta suosikkilaulusta sitten se vähäinen loppuhohto, mikä siinä olisi vielä voinut olla?

Kaiken kaikkiaan joululaulujen suhteen pitää olla äärettömän varovainen.
Tai sitten hyvin joustava ja mieli avoimena. Joka tapauksessa joululauluhuin törmää jokapuolella ihastuen tai vihastuen vielä reilut kaksi viikkoa. Riippuen laskutavasta milloin joululaluja ei enää (saa) kuunnella.

Ultsi

Tässä ne muutamat joululaulut, joita ilomielin jaan kuunneltavaksi. Kaikista suosikeista en löytänyt kelvollista YouTube-pätkää… kun se rima on joskus tavoittamattomissa;o)

Bette Midler: Mele kalikimaka
Katri Helena & Jari Sillanpää: Odotetaan aikaa
The Pogues: Fairytale of New York
Carola: Himlen I min famn
John Denver & The Muppets: Twelve days of Christmas
Mariah Carey: All I want for Christmas is you
Harry Connick Jr: It’s beginning to look a lot like Christmas
Rajaton: En etsi valtaa, loistoa

Ja heille jotka ottavat joulun (ja joululaulut!) liian vakavasti…
Rajaton: Joulusikermä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti