(julkaistu Hitit! -lehden tammikuun 2013 numerossa)
Otsikko sopisi kieltämättä paremmin pääsiäisen aikaan, kuin vuoden vaihteen läheisyyteen, mutta sellaista tuntuu meno olevan alan ihmisillä tällä hetkellä. Että munaa löytyy tai sitten ain...
Tietysti en osaa puhua kuin niistä, jotka viime aikoina ovat lehdissä olleet ja joiden lausunnoista on kohistu.
Kun vuosi on päättymässä, on perinteistä katsoa mitä vuoden aikana on tapahtunut ja monella taholla on tapana palkita vuoden paras siinä ja tuossa kategoriassa. Ja niin tulee jakoon myös Emma-pystit. Itsekseni olen monesti miettinyt, että kuka lopulta päättää Emma-ehdokkaat. Sen verran valinnat ovat mielenkiintoisia olleet. Anna Erikssonilta löytyi munaa sanoa suoraan mitä hän palkinnosta ajattelee. Puki monta omaa ajatustani sanoiksi. Itse en ehkä olisi ihan niin suoraan sanonut, mutta minulla onkin vähemmän kannustimia takana, joten olen siinä mielessä munaton.
Nyt onkin mielenkiintoista nähdä loukkaantuiko pystejä jakava taho kritiikistä niin paljon, että Annalle ei Emmaa heltiä. Ja jos heltiäisi, niin olisiko Annalla pokka mennä palkinto hakemaan. Ei hän kuitenkaan ole ainoa artisti, joka pystiä pitää niin sanotusti hyötykäytössä: hänellä ne (aikaisemmin voitetut) ovat joulukuusen painona, jollain toisella ovistopparina.
Emmoista vielä sen verran, että miksi meillä jaetaan Emmoja ulkomaan artisteille? Ymmärrän periaatteen, mutta en silti ymmärrä merkitystä. Briteissä jaetaan Ivor Novello Awardsit, eikä kategoriaa ole ulkomaisille artisteille, samoin Amerikan Grammyissa ei ole kategoriaa erikseen parhaalle ulkomaiselle artistille tai bändille. Siellä ne ulkomaan esittäjät ovat muiden joukossa mm. Suomen Einojuhani Rautawaara sarjassa "Paras nykyklassinen sävellys". Onko sitten niin, että meillä pelätään ulkomaisten vievän kaikki (?) pystit, jos samassa - vaikkapa parhaan biisin sarjassa on suomalaiset ja ulkomaalaiset. Jos palkintoraadilla on sitä kotiinpäin vedon taipumusta, ei tässä pitäisi olla mitään pelättävää.
Jos Annalla oli sitä sanottua munaa puheissaan, samaa en sanoisi Kauko Röyhkästä. Jo se, että hän kertoo lehdille, että "kyllä minuakin Vain elämää-ohjelmaan pyydettiin, mutten mennyt, enkä mä sinne itkijöiden ja halailijoiden joukkoon olisi sopinutkaan", vaikuttaa, halusipa hän sitä tai ei, pikkuisen katkeralta ulostulolta. Eikä tämä purkaus sitten jäänyt Röyhkän viimeiseksi asian tiimoilta. Vielä piti ohjelmassa mukana ollutta Cheekiä nimitellä niljakkaaksi kokoomusräppäriksi. Olisiko vasemmistolaisuus vähemmän niljakasta, vai ärsyttääkö Röyhkää lopulta se, että hieman marginaalisemman musiikin edustajasta kehkeytyi syksyn aikana lähes kaikkien tuntema artisti, kiitos suostun tv-ohjelman (johon Röyhkääkin siis pyydettiin, muttei mennyt - tunnetuin seurauksin).
Millainen artisti nimittelee toista artistia? On eri asia arvioida toisten musiikkia, mutta kolleegaa ei nimitellä julkisesti. Voi vain miettiä mitä Röyhkä tästä saa tai mitä hän hakee.
Oma mielenkiintoni on siinä, mistä taisin jo viimeksi mainita, että ketkä artistit ovat mukana seuraavassa Vain elämää -sarjassa? Menestyksen siivittämänä tunkua riittänee ja heitä, joista ei ole itkemään ja halailemaan julkisesti ei tarvitse edes miettiä eikä kysellä. Paatuneinkin lienee valmis pehmenemään edes hetkeksi.
Vielä noihin vuosipalkintoihin. Kun niitä jokin taho on valmis jakamaan, olisi ehdokkailla oltava pokkaa eli munaa mennä paikalle tilaisuuteen jollei nyt todellakin ole niin estyneenä kaukana kaukomailla. Vaikka palkintoa ei voittaisikaan, voisi tilaisuutta kunnioittaa läsnäolollaan. Turhan monesti artistin edustaja käy palkinnon pokkaamassa, kyllä siitä hiukan se tunnelma lässähtää.
Ja toisekseen vielä vinkiksi palkintotilaisuuden juontajille: palkintosarjoissa on ehdokkaita, EI nominaatteja! Suomenkieli kunniaan, kiitos.
Menestystä vuodelle 2013, ihan jokaiselle
Ultsi, levyjuontaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti