Alla oleva teksti, kolumni, on julkaistu Hitit!-lehden uusimassa numerossa, maaliskuussa 2012. Jutussa on lainaus ensimmäisestä tekstistäni tässä blogissa, viime heinäkuulta.
***
Kun laitetaan osaajia paremmuusjärjestykseen ”epätieteellisin” mittarein, annetaan mahdollisuus loputtomalle spekuloinnille ja jälkiviisastelulle. Tästähän on kyse esimerkiksi nyt vaikkapa laulukisoissa. Ja epätieteellisellä mittarilla tarkoitan sitä, että arvio perustuu aina jonkin ihmisen mielipiteeseen. Ollapa laulaminen kuin pituushyppykisa – tämä laulu pääsi kahdeksaan metriin, tuo toinen jäi siitä kolme senttiä. Siinä ei olisi mitään nokankoputusta lopputuloksesta.
Yleensä yleisö valittaa tuomariston päätöksistä, mutta viime kesän tangokisojen yhteydessä, kun yleisö valitsi finalistit nähtiin sekin otsikko, jossa tuomariston puheenjohtaja kertoi, että väärät pääsivät jatkoon! Tai no, pikemminkin niin, että "Paras putosi".
Jos keksisi absoluuttisen mittarin laulukisaan, sillä tienaisi hyvin. Taitoluistelussa päästiin sentään irti iänikuisesta tuomaripeli-valituksesta muuttamalla pistelaskusysteemi täysin.
Miten sen voisi laulun tuomaroinissa hyödyntää: jos pysyy rytmissä koko biisin +2p. Jos putoaa ennen ensimmäistä kertosäettä -2p, jos vasta toisen kertosäkeen jälkeen putoaakin pisteitä vain 1 kappale. Niekusta (pahoitteluni, tähän ei saa nyt ääninäytettä mukaan) -1p, toistuvasta niekusta -4p. Jos venyttää diftongitavussa sitä jälkimmäistä vokaalia menettää armottaa -5p. Ja jos sen tekee joka kerta, saa niin paljon sakkopisteitä, että joutuu kuuntelemaan ”Putous 3” cd-levyn kertaistumalta. Kolmesti. (Ken ei diftongia tunne, lyhyt kertaus: diftongi on samassa tavussa esiintyvä kahden tai useamman vokaalilaadun jono -ie, -ai, -uo. Joten, jos venyttää "tieeeetä kaitaa" menee väärin. Oikea tapahan olisi laulaa "tiiietä kaitaa, toiset vaeltaa". Terveisiä kaikille, jotka tuon neuvon tunnistavat!)
Laulun muusta fyysisestä suorittamisesta tulisi miinuspisteitä jos nostelee kulmakarvoja / otsaansa luodakseen eläytymisefektejä kesken laulun. Jos näitä liikkeitä pitää tehdä, niin välisoitto on sitä varten (vitsi!). Jos kappaleen lopussa nostaa molemmat kädet ilmaan, ropsahtaa siitäkin miinusta kahden pateettisuuspisteen verran. Plussapisteitä saa puolestaan siitä jos rivillä 16 istuva rouvashenkilö pystyy todistettavasti näyttämään, että käsivarren karvat nousivat pystyyn. +2p jos karvakerroin toimii yhdessä kädessä, +5p jos molemmissa. Juontaja jos tirauttaa kyyneleen, siitä saa +8p. Tuomarin jos saa itkemään liikutuksesta on se +100 pistettä ja kilpailu on siinä vaiheessa keskeytettävä, koska voittaja on löytynyt.
Idean saa ottaa käyttöön. Minä tulen mielelläni konsultiksi paikalle kertomaan lisää!
Tätä kirjoittaessani televisiosta pulppuaa Uuden Musiikin Kilpailun kappaleita. Jätän UMK:n nyt rauhaan ja palaan siihen, kunhan Euroviisut Azerbaidzanissa lähestyvät. Mutta jo aiemmin olen sosiaalisessa mediassa verrannut UMK:aa ja Ruotsin Melodifestivalenia keskenään ajatusparilla ”öljylamppu vastaan ledvalo”. Tarkennetaan sitä sitten myöhemmin.
Miettiessäni tuota laulun mittaamista, mielessäni pyörii muutaman päivän takainen Heikki Koskelon lehtihaastattelu. Hänen mielestään Tangomarkkinoille pitäisi palauttaa entinen tapa valita sekä tangokuningas että tangokuningatar. Ymmärrän hänen mielipiteensä; hävisihän Heikki pisteellä kuninkuustittelin. Kuninkaaksi tituleeraaminen olisi, totta kai mukavampaa kuin superfinalistiksi. Sen kanssa pitää aina tarkentaa, että ”tangokisan”. Nyt, kun olen kuunnellut Koskelon esikoisalbumia, en ymmärrä rivienvälistä luettavissa olevaa häviäjän katkeruutta. Onko sitä olemassa, en tiedä. Voi olla, että toimittaja on poiminut luettavaksi vain sellaiset sanat, ja tehnyt kommentista otsikon. Koska nythän on nimittäin niin, että heinäkuussa pisteellä hävinnyt voittaa esikoislevyissä tangokuningattaren 10-0. (Ja tässä ei ole puoltopisteitä mukana siitä, että toinen levy oli mukana promojakelussa, toinen ei…)
Vaikka laulaja, kuka tahansa, voittaa tangokisan ja saa siitä tittelin ”kuninkaallinen”, niin kyllähän ne ovat sitten kisan jälkeiset tapahtumat, jotka määrittävät menestyksen. Eikä tämä ole mikään uusi totuus. Pelkkä tangokisan voittaminen ei takaa muuta kuin ennakkoon myydyt keikat. Levynkin saa tehdä, mutta käsittääkseni levytyssopimus on tarjolla myös superfinalistin kakkoselle. Ikävä tosiseikka on se, että levynmyynti ei elätä ja tanssipaikkojakin häviää tasaiseen tahtiin. Tanssiva yleisö puolestaan joutuu miettimään tällä hetkellä ja tulevana kesänä sitä, miten kauas on mielekästä lähteä tanssimaan näillä polttoaineen hinnoilla. Tasokkaita esiintyjiä ja orkestereita lähdetään katsomaan kauemmaskin. Ja kuten vuosien mittaan on nähty, ei kuninkaallisen tittelin voittanut aina ole tasokas; kakkoseksi tai kolmoseksi jäänyt on kiilannut ohi ja jatkanut uraansa voittajia pidempään. Mainittakoon esimerkkeinä nyt vaikkapa Tarja Lunnas, Mikael Konttinen ja Aki Hietala.
Syitä siihen miksi menneiden vuosien tangokuningattarista tai –kuninkaista osa on jäänyt sivuun, on yhtä monta kuin sivuun jääneitä. Yksi syy, tai ainakin arvaus on se ikävä tosiasia, ettei kisaan osunut ”Hyvä päivä” kantanutkaan sen pidemmälle. Kisan jälkeen ei tullut satulinnaa, eikä tullut seineä, tuli vain tusinabiisejä. Keikoille ei löytänyt yleisö, eikä lehdistökään kiinnostunut muuten kuin ikävin otsikoin. Tuskin kukaan näistä entistä voittajista on sitä mieltä, että tuomaristo valitsi väärin.
Jos on, kuka uskaltaa sanoa sen ääneen, julkisesti.
Ultsi, levyjuontaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti