(julkaistu Hitit! -lehden numerossa toukokuu/2012)
Erilaisia kykykilpailuja lähinnä televisiosta seuranneena ja kuulopuheita tulkinneena, osalla ihmisistä, siis yleisöstä on se käsitys, että kaikenlaiset artistikoulutukset ovat vain niin sanottuja lihamyllyjä, joiden läpi suolletaan samaan muottiin joka ikinen artistiksi haluava. Hah, sanon minä ääneen ja samalla toki myönnän, etten ole kaikkia artistikoulutuksia käynyt läpi, joten puhun taas vain hieman suppean kokemuksen turvin. Voihan olla, että joku ”ilkimys” järjestää niitä sellaisia kursseja, joissa kaikille neuvotaan tekemään samoin ja ainoa kritiikki tai palaute on ”Joo, on Ihan Kiva, pidä toi”.
Äärimmilleen ajateltuna jopa laulutunteja voisi pitää artistikoulutuksena, mutta jos on käynyt laulutunneilla niin tietää, että ammattilaulunopettaja ei todellakaan purista oppilaitaan samaan muottiin, vaan hakee jokaisen omalle äänelle ja tasolle oikeat opit käyttöön. Neuvot ja opetus on rakentavia ja kannustavia. Samalla huolletaan ääntä ja kehoa niin, että laulu tulee luonnollisesti eikä rasita äänihuulia eikä muita kehon osia.
On myös niitä ”opettajia” joille kaikki on ihan kivaa suoritusta ja tuntematta ihmiskehoa tarkemmin puristaa kaikille samat ohjeet. He eivät ole opettajia ensinkään.
Itse osallistuin parisen viikkoa sitten Korpilammella viikonlopun mittaiseen artisti- ja esiintymiskoulutukseen. Eikä se todellakaan ollut muottiin puristamista. Enkä puhu sillä, ettenkö sellaista haluaisi myöntää. Kurssilla jokainen sai omasta esiintymisestään henkilökohtaista palautetta ja neuvoja miten kehittyä eteenpäin. Viikonlopun aikana käytiin pienryhmissä läpi niin lavaesiintymistä, lavalle saapumista, kuin poistumistakin. Harjoiteltiin radiohaastatteluja ja neuvoja saatiin instrumentin eli äänen huoltoon ja hengitystekniikkaan. Tottahan neuvoista osa oli yleisluontoista, mutta jokaisen kanssa käytiin läpi myös omat vahvuudet ja kehittämisen kohteet. Eli se siitä muottiin puristamisesta!
Järjestävänä tahona olivat ammattilaiset Extraviihteen puolesta. Eikä tämä mikään maksettu mainos ollut, ei edes epätoivoinen yritys miellyttää, vaan kehua pitää silloin, kun on kehujen paikka.
Voihan niin sanotusti luomuartistinakin pärjätä. Siis sellaisena, ettei käy mitään vastaavanlaisia kursseja. Silloin luontaisen lahjakkuuden määrä on valtaisa ja onnistuminen tulee luonnostaan. Sellaisia oikeita lahjakkuuksia on harvassa. Miten sen nyt nätisti sanoisi ilman, että tekee vastakkainasettelua itseoppineiden ja kouluttautuneiden välillä? Kummassakaan tavassa nousta pinnalle ei ole mitään väärää. Osa haluaa hioa osaamistaan ja saada kokeneemmilta neuvoja sekä palautetta – osa luottaa siihen, että näillä mennään. Sitä en vain unohda miten eräskin eturivin artisti kommentoi laulutunneilla käyntiä, että ”se tuhoaa sen aidon tunteen – sen, että laulaa sydämestään”. Minun eturivissäni kyseinen artisti ei ole. Ei tosin ollut ennen tuota lausuntoaankaan.
Kilpailu eturiviin pääsystä on järjettömän kova ja kiivas. (Ei pelkästään minun eturiviini, vaan ihan siihen oikeaan, kansalliseen eturiviin – se on kuitenkin enemmän eturivi, kuin omani… myönnän sen! Ja minun eturiviin voi päästä jopa lahjomalla tai kehumalla, mutta lahjattomien ei kannata sitäkään edes yrittää.)
Niinpä kaikki neuvot olisi hyvä ottaa vastaan. Palautetta tulee monenlaista, hyvää ja huonoa. Mutta se palaute, mikä yleisöltä tulee on varmasti aidointa. Ja ne neuvot, jotka tulevat kokeneilta ammattilaisilta ovat kultaakin kalliimpia! Onhan se niinkin, että urheilijakin pääsee tiettyyn tulokseen lahjakkuudellaan, mutta huipputuloksiin tarvitaan valmentaja.
Sen lisäksi, että tuollaisilla kursseilla oppii paljon omista taidoistaan, oppii myös toisilta ja kaiken huipuksi tapahtumista löytää uusia kavereita! Eikä pidä väheksyä yhteisen hauskanpidon rentouttavaa vaikutusta ja jos nauru pidentää ikää, niin monta kurssia ehtii vielä käydä ennen kuin aika on täysi. Sen verran paljon tuli yhdessä naurettua.
Siitä helpon rahan noukkimisesta: Pöh, sanon minä! Itse ainakin sain joka eurolle vastinetta käymästäni kurssista. Lasken saaduksi hyödykkeeksi myös oppituntien ulkopuolisen annin, eli yhteisen illanvieton ja saadut kaverit – eihän tuollaiselle oikeasti voi määrittää hintaa, mutta rentoutumiskerroin oli sen verran iso, että kaksi päivää vaikutti viikolta.
Kun sitten miettii järjestävän tahon tiliä, niin enpä usko kenenkään varsinaisesti rikastuneen. Tai jos niin pääsi käymään, niin silloinhan tilanne on se, että kaikki voittivat! Eikä se keneltäkään ole pois, päinvastoin.
Tietysti kurssin antiin ja rahanvastineeseen vaikuttaa myös oma asenne. Jos pitää mielen avoimena, saa monin verroin iloa, uutta ajateltavaa ja voimia jatkaa arkisen puurtamisen parissa kohti sitä missä unelmat tekevät tähdistä kirkkaampia.
Ultsi, levyjuontaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti