(Ilmestynyt Hitit!-lehden toukokuun numerossa)
Ihan tähän alkuun pitää esittää vilpitön kiitos Heikki Kahilalle - hattu päästä! Kirjoititte Hitit!-lehteen erittäin mielenkiintoisen jutun ja lyhyen historian "oppitunnin" Suomen ravintolaviihteestä ajalta, jolloin itse en tiennyt yökerhoista mitään, vain seurakunnan päiväkerhoista. Mielenkiintoista olisi kuulla tarinoitanne ja kokemuksianne joskus lisää!
Mutta sitten radioihin ja sieltä tuleviin ohjelmiin. Luen parhaillaan Päivi Istalan kirjaa "Ristivetoa - muistelmia". Värikkäissä ja rönsylevissä (tämä hyvällä) muistelmissaan Istala, muun elämänmuistelun ohessa, kertoo omasta, toimittajan näkökulmasta miten muutokset kohtelivät Yleä ja yleläisiä. Hyvin eivät kohdelleet. Tässä tapauksessa, tai useissa tapauksissa Ylellä muutosten takana ja alkuunpanijoina olivat johtoportaan ihmiset; jokaisen uuden johtajan piti jättää oma sormenjälkensä Ylen toimintaan.
En ole ainoa, jonka mielestä niin radio kuin televisio Ylen puolella on hävinnyt näissä uudistuksissa. Istala itse ihmettelee, että jossain kohtaa päättävissä elimissä lokeroitiin ihmiset eli kuuntelijat "vain" iskelmää kuunteleviin, "vain" klassista kuunteleviin, "vain" rockia kuunteleviin. Näille tehtiin omat kanavat. Myöhemmin puhekanavana olleesta Yle Radio Peilistä tehtiin valtakunnan laajuinen ja nimeksi tuli Yle Puhe. Kanava suunnattiin ikäryhmälle, joka "on YleX:n ja Yle Ykkösen välissä" (30-45 -vuotiaille). Lisäksi kanavalle siirrettiin Radio Suomesta urheilulähetykset, koska "urheilulähetykset ovat puhetta"! Niin, tosiaan, puhettahan ne.
Istala toteaa sen saman, minkä olen itsekin tuonut tällä palstalla aiemmin esiin, että urheilu menee (tässä maassa) aina kaiken muun edelle. Radiossa se syrjäyttää vakio-ohjelmat kuukaudesta toiseen. En sano, että viikoittain, koska viikoittain radiossa on vakiourheiluohjelmat, mutta heti kun joku tapahtuma on vakio-ohjelma-ajan ulkopuolella, syrjäyttää se muun. Samahan se on paikallislehdissä - joka päivä löytyy urheilusivut (monikossa) vaikkei mitään paikallista urheilutapahtumaa olisi edes ollut. Kulttuurisivut on kerran viikossa.
Toivottavasti edes silloin.
Ylen Radio Suomi on käynyt tv-kampanjaa sen puolesta, että heillä yleisö, siis kuuntelijat, päättävät monen ohjelman soitettavan musiikin tarjonnan. Onhan niitä ohjelmia. Ilta-aikaan. Hieman olen sitä mieltä, että ilta-aika kuluu monella muullakin television ja iltarientojen merkeissä. Olen huono arvostelemaan Radio Suomen soittolistoja tai niiden puutteita. Arkena en kyseistä kanavaa kuuntele, kuin korkeintaan aamulla ja myöhäisiltapäivällä, ja silloinkin vain uutiset. En nimittäin ole maakuntaradion ylimpiä ystäviä. Minusta, silloin kuin oli mahdollista kanavaa kuunnella koko päivän jutut olivat yhtä tyhjän kanssa. Onhan se tietysti kivaa, että jostain lammaskasvattajasta tehdään haastattelu tai paikallisjoukkueen vahvistukseksi löytynyt jäähdyttelijä saa haastattelun radioon, mutta nämäkin jutut voitaisiin tehdä ajan kanssa ja tosissaan. Nykyinen lopputulos on seurausta joko resurssien tai yleistiedon puutteesta, ehkä molemmista. Kun rahaa ei ole, ei ole aikaakaan paneutua jutun kohteeseen, eikä siis mahdollisuutta tai kykyä tehdä taustatutkimusta aiheesta. Juttujen taso on ympäripyöreää jutustelua.
Jos ihan suoraan sanon, harvassa maakunnassa tapahtuu niin paljon, että viisi päivää viikossa, n. 6-7h päivässä saataisiin ohjelmaa aikaiseksi. Tokihan on niin, että maakuntaradioiden välillä on jutun vaihtoa, eli esim. Kuopiossa tehty juttu ajetaan vaikkapa Turussa ja Lappeenrannassa ilmoille. Muistakohan oikein, että 80-luvulla, ehkä vielä 90-luvulla maakuntaradiolle oli oma tunnin tai kahden ohjelmapaikkansa päivässä, kesken valtakunnallisen lähetyksen? Niin, no tämän on täytynyt olla aikana ennen noita edellä mainittuja kanavauudistuksia. Maakuntaradion toimitus on tietysti silloin paikallaan, kun seudulla sattuu jotain, mikä vaatii nopeaa tiedottamista.
Tokihan meillä voisi olla kunnolla toimivia paikallisradioita tätä(kin) varten.
Itse asun seudulla, jossa aikanaan aloitti 25v. sitten paikallisradio. Jossain vaiheessa paikallisuus hiipui, ja kun palasin kotiseudulle takaisin oli paikallisradiosta jäljellä enää paikallisuutiset ja peliselostukset. Kaikki muu tuli keskitettynä ohjelmatuotantona muutaman sadan kilometrin päästä. Musiikkitarjonta oli rock-painotteista. Sitten syystä jota en ihan tarkkaan tiedä, kanava muutti muotoaan ja palasi siihen mistä lähti liikkeelle - paikallisradioksi. Musiikkitarjonta "pyöristyi" eli laajeni ja juttuja tehdään oman kaupungin asioista. Valitettavasti täytyy todeta, etten pysty kanavaa kuuntelemaan arkipäivisin, joten en pysty sanomaan vaivaako tarjonnan tasoa sama anemia kuin maakuntaradion tarjontaa.
Uudistuksena on kuitenkin tulossa paikallistasolla se, että paikallislehden, - radion ja ilmaisjakelulehden toimitukset yhdistyvät. Uudistus vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Oma radionkuunteluni rajoittuu työmatkaan, aamun illoin, noin 40 minuuttia suuntaansa. Aamuin kuuntelen Radio Aallon Dynastiaa siitä syystä, että Anna Perhon, Jarkko Valteen ja Kimmo Vehviläisen aamushow tarjoaa kohtalaisen hauskaa "seuraa". Aamulla en kaipaa liian syvällisiä analyysejä mistään aiheesta. Se, mikä ohjelmassa kuitenkin tökkii on se sama, mikä monessa vastaavassa ohjelmassa, vastaavanlaisilla kanavilla: kun otetaan esille uusi aihe keskusteluun esimerkiksi toimittajan omaan kokemukseen perustuen, kerrotaan aiheesta niin sanotusti otsikko ja sen perään sanotaan, että "sitä ennen kuitenkin soitetaan sejase kappale", ehkä jopa uutiset otetaan vielä ennen kuin aiheeseen käydään käsiksi. Valitettavasti aiheet eivät kuitenkaan ole niin meheviä tai koukuttavia, että jaksaisin roikkua kanavalla kuunnellen ensin tusinahitin ja mahdollisesti vielä uutisotsikot sekä mainokset. Sitä varten autoradiossani on aina valmiina cd ja usb-tikku, joista kaivan omat biisit ja palaan radion puolelle, kun arvelen jutun jatkuvan tai jos sittenkin tulee levyltä toinen lempparibiisi perään kuuntelen sen, silläkin uhalla, että "juttu" menee radion puolella ohi.
Iltapäivällä töistä palatessani kuuntelen monesti Ylen Ykköstä, varsinkin jos ajelen siihen aikaan kotiin, että kanavalta tulee "Faunin iltapäivä". Omille korvilleni klassinen musiikki on sekä rauhoittavaa, että korvia "puhdistavaa". Sen voi lukija uskoa, että kun viikoittain kuuntelee uusia levyjä, niin jaksaakseen ja pystyäkseen ymmärtämään kuulemansa kohtuudella pitää korvat "putsata" jollain. Minä käytän usein siihen tarkoitukseen klassista musiikkia.
Toki vaihteluna kuuntelen joko Ylen Puhetta (riippuen aiheesta) tai, jos kotimatka on sen verran myöhempään, kuuntelen Radio Suomea ja ohjelmaa, jossa kuten jo aiemmin mainitsin soitettavia levyjä ei ole valinnut musiikkipäällikkö.
Viikonloppuisin, varsinkin aamuisin kuuntelen radiota, mutta lähinnä se toimii aamupalan ja lehden luvun taustalla, enkä juurikaan muista mitä kuulen.
Kun kerran on käynyt arvostelmaan ohjelmatarjontaa, pitää pystyä kertomaan millaista ohjelmaa radiosta pitäisi tulla, jotta sitä jaksaisin kuunnella kotona ja autossa ilman pomppimista radiokanavan ja cd:n välillä. Pidän tätä nykyä hyvistä keskusteluohjelmista. Sellaisista, joissa asiaan on tehty pohjatyötä ja haastateltava tai useampi saa puhua kauemmin kuin vain vastata yhteen tai kahteen kysymykseen. Yhden puhujan monologiohjelmia hieman varon, varsinkin jos tiedän ohjalman kestävän tunnin verran. Harvoin kenelläkään on materiaalia puhua kuusikymmentä minuuttia itsekseen.
Musiikilliset teemaohjelmat "Café Tropical", "Sekahaku" ja "Tähtisumua" ovat lemppareitani, mutta harvoin niitä silti tulee kuunneltua. Ehkä pitäisi muokata omaa aikataulua sen verran, että olisin radion ääressä tuolloin. Olisivathan nämä tietysti nettikuuntelussa milloin tahansa, mutta sekin vaatisi tapojen muuttamista, ja sehän se tunnetusti on helppoa kuin heinänteko.
Myös "Maailmanpolitiikan arkipäivää" kuuluu lempiohjelmiini ja "Puhelinlangat laulaa". Kyseisessä ohjelmassa olevista artistivieraista saa toisenlaisen käsityksen sen mukaan miten luontevasti he pystyvät keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Toisilta se onnistuu oikeinkin hyvin!
Palatakseni vielä toimittajalegenda Päivi Istalaan; hän kritisoi, ja ihan aiheesta sitä, että Ylessä mentiin siihen, ettei ymmärretä ohjelmien tekemisen olevan luovaa työtä, jota ei arvosteta ehkä myös johtajien tietämättömyydestä johtuen. Tottahan ammattitaito tuo tietyn rutiinin, mutta ohjelmien tasokkuus vaatii kovaa taustatyötä ja se, että ohjelma kantaa alusta loppuun, vaatii rytmin tajua. Se, mikä toimittajalle on itsestään selvyys ei aina ole sitä kuulijalle. Myöskään kuulijaa ei pidä aliarvioida. Siksi taustatyö pitää tehdä ja toimittajalla pitää olla yleissivistys hallussa. Näin ei tosiaankaan aina ole, ja senhän jo mainitsinkin.
Viime aikoina tunsin myötähäpeää viimeksi television puolen toimittajista. Euroviisujen selostajat olivat, anteeksi nyt vaan, kovin surkeita. Missä oli Tarja Närhi, ja missä oli Sanna Kojo ja Asko Murtomäki - radionko puolella?
Radiosta kuulee monenlaisia juttuja. Radiossa on myös nappula, josta sen saa kiinni, kun ei jaksa koukuttautua esitettävään asiaan. Usein nappulaa olen käyttänyt, mutta ilmankaan sitä radiota ei osaa olla!
Toivoa sopii, että jatkossa - olipa kyse paikallisesta tai valtakunnallisesta kanavasta, löytyy resursseja panostaa juttujen laatuun. Jätän tästä ulkopuolelle valtakunnalliset, kaupalliset kanavat. Ne pyörivät soittolistojen ja mainosten varassa, ja toimittajiksi käy kuka tahansa julkisuudessa nimeä tehnyt. Silloin riittää vain, että puhuu puutaheinää ja pyörittää kuuntelijakilpailuja valmiin soittolistan kanssa.
Ultsi, levyjuontaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti